My CMS

Paula Puumalainen sai lukiostamme suunnan unelmilleen

On kaunis joulukuinen lauantaiaamupäivä, kun kävelen jouluostoksia tekeviä ihmisiä vilisevällä Rotuaarilla. Olen matkalla haastattelemaan lukiomme entistä opiskelijaa Paula Puumalaista (os. Keränen), ja koetan etsiä häntä väkijoukosta. Mitenkähän tunnistan hänet? Löydän sentään työparini Mira Tolosen, joka on tulossa mukaan ottamaan kuvia. Onneksi meidän ei tarvitse seisoa kauan sovitulla tapaamispaikalla, kun iloisesti hymyilevä nainen kävelee reippain askelin luoksemme. Tervehdimme toisiamme, esittäydymme ja päätämme suunnata Valveelle tekemään haastattelua. 

Kun olemme istuneet mukavasti alas, alan esittää Paulalle kysymyksiä liittyen hänen lukioaikoihinsa. Paulasta huokuu ystävällinen ja rento asenne, ja tunnen itsekin rentoutuvani. Ensimmäisenä tiedustelen hänen valmistumisvuottaan: lakki painettiin päähän vuonna 2000 ja  ryhmä oli 97D. Paula kertoo päätyneensä valitsemaan OSYKin (silloisen Kuusiluodon lukion) juuri sen draamapainotteisuuden vuoksi. Hän kuvailee lukiomme olleen selkeä valinta muiden joukosta. Haaveissa olivat ennen lukiota olleet teatteri ja tanssi, vaikka aiempaa kokemusta kummastakaan ei juurikaan ollut.

Lukion jälkeen sen sijaan Paula kertoo lähteneensä Helsinkiin ”ovet paukkuen”. Tie vei kuitenkin pian takaisin Ouluun medianomiopintoihin, ja medianomiksi hän myös lopulta valmistui. Sen jälkeen Paula kertoo tehneensä monenlaisia töitä muun muassa teatterissa, mediatuottajana, tuottajana Valveen elokuvakoulussa, tanssinopettajana, luokanopettajana ja taidekasvatuksen opettajana yliopistolla. Paula on valmistunut myöhemmin myös luokanopettajaksi. Tanssi kuitenkin kulki ja kulkee edelleen jatkuvasti kaikkien näiden toimien taustalla ja rinnalla: Paula kuvailee tanssia ”happipullokseen”. Kiinnostus etenkin breakdanceen oli herännyt jo lukioaikana, kun sen harrastamismahdollisuuksista ei ollut vielä tietoakaan Oulussa. Paula muistelee kuitenkin, että lajia treenattiin kaveriporukalla. Kun sitten jälkeenpäin breikistä tuli muoti-ilmiö, oli Paula kumppaneineen ainoita aktiiveja. Jälkeenpäin on tietenkin kuvioissa ollut paljon lisäkoulutusta ja treenausta.

Seuraavaksi tiedustelen Paulan muistoja itse lukioajoista. Paula vastaa lukion olleen käänteentekevä hänen elämässään: sieltä löytyi samanhenkisiä ihmisiä ja haaveita tukeva ilmapiiri. Aluksi Paula kertoo olleensa epävarma siitä, olisiko hän liian vanha aloittamaan teatteri- ja tanssiunelmien tavoittelun. Haaveet kuitenkin muuttuivat todeksi kursseilla, kun pienetkin asiat johtivat aina seuraavaan. Hän kuvailee, kuinka kursseilta sai myönteistä, mutta samalla realistista palautetta. Lopulta tämä kasvoi osaksi omaa identiteettiä, ja lukiolla ja ihmisillä olikin suuri, positiivinen vaikutus Paulaan.

Opiskelijana Paula kuvailee olleensa hommia haaliva. Lukiossa innostus kouluun ja oppimiseen heräsi kunnolla, ja lukujärjestykset olivat näin ollen lähes aina täynnä. Välillä mentiin läkähtymisen partaalla, mutta mitään ei malttanut jättää poiskaan. Paula kuitenkin hymyilee ja sanoo, että ei välttämättä tekisi mitään eri tavalla. Hän kertoo, ettei keskittynyt lukiossa mihinkään yksittäiseen asiaan, mutta mieluisimpia aineita olivat draama, psykologia ja kielet. Sama teema on jatkunut lukion jälkeenkin: Paula ei ole tyytynyt tekemään vain yhdenlaista hommaa, vaan takana on kokemusta monista eri ammateista.

Myös lukion opettajia Paula muistelee suurella lämmöllä: ”ihania, hyviä, kannustavia”. Erityisen mieleenpainuva ominaisuus opettajassa on Paulan mukaan kyky nähdä jokainen opiskelija erikseen omanlaisenaan ihmisenä. Opettajat ovat myös antaneet sopivasti tilaa ja vaatineet oikeita asioita. Paulan mukaan opettaja voi antaa opiskelijalle murusia, joista vähitellen kasvaa suurempia asioita. Monista mieluisista opettajista hän mainitsee muutaman: Riitta-Mari Punkki-Heikkisen eli Tiitin, Liisa Toivosen, Jari Papusen, Silja Lähteenkorvan ja Kaisu Moilasen.

Kun seuraavaksi kysyn, mikä on ollut tärkein lukiostamme saatu oppi, Paula hiljentyy miettimään. Ei mikään helppo kysymys. Pian hän kuitenkin vastaa: “Lukiosta tuli rohkeus kokeilla kaikkea.” Paulan mukaan hänellä on ollut valmius tähän jo aiemmin, mutta nimenomaan rohkeus tarttui mukaan lukiosta. Paula mainitsee tähän liittyen myös opettajien suuren vaikutuksen ja muistelee hymyssä suin opettaja Jari Papusta: Eräällä ranskan tunnilla opiskelijat eivät muistaneet, mitä ”pöydän päällä” on ranskaksi. Niinpä Papunen oli kiivennyt pöydälle ja sanonut jalkaa polkien: ”Sur la table! Sur la table!” Paulaan tekikin vaikutuksen juuri opettajien kyky laittaa itsensä likoon.

Lukiosta mieleen jääneinä huippuhetkinä Paula muistelee erityisesti draamaprojekteja: Veden tuolla puolen ja Maria, tyttö, ei kukaan. Myös hyvin menestynyt draaman diplomityö ja yhteistyöprojekti teatterin kanssa ovat säilyneet hyvin positiivisina muistoina. Lisäksi Paula mainitsee merkittävänä lukiossa solmitut ihmissuhteet.

Lopuksi kysyn, millaisia neuvoja Paula antaisi tämän hetken lukiolaisille. Tähän hän vastaa, että koskaan ei saa kuvitella olevansa liian vanha johonkin ja että kaikkea pitää kokeilla. Haastattelu alkaakin lähestyä loppuaan, ja Mira kysyy kuvan ottamisesta. Silloin rento ja heittäytymiskykyinen Paula vetää ongelmitta breakdance-asennon lattialle.

Teksti Ilona Kaisti
Kuvat Mira Tolonen