My CMS

80-luvun Kuusiluodon lukiosta oopperalaulajaksi

Helmikuussa koulumme entisistä opiskelijoista valokeilaan asettuu silloisen Kuusiluodon lukion opiskelija, Petri Pussila, joka valmistui lukiosta vuonna 1986. Yli 30 vuotta on vierähtänyt Pussilan lukioajoista, ja lukiomaailma  on muuttunut. Hänen nykyisen asuinpaikkansa takia en päässyt haastattelemaan Pussilaa kasvotusten, mutta sähköisen viestinnän ansiosta minulle välittyi Pussilasta monipuolinen kuva.

Heti haastattelun alussa viesteistä näkyy Pussilan huumorintaju ja se, ettei hän ota kaikkea niin tosissaan. Kysyessäni häneltä kysymyksiä liittyen lukioaikaan meidän koulussamme hänen mielensä pursuaa erilaisia muistoja ja kokemuksia. Hän kertoo hakeneensa lukioomme oikeastaan vain sen takia, että tuolloin Kuusiluodon yläaste ja lukio olivat lähekkäin, ja siitä oli helppo jatkaa suoraan yläasteelta lukioon. 

Omien sanojensa mukaan Pussila ei ollut vahvimpia opiskelijoita, ja hän luonnehtii itseään nuhteelliseksi. Hän kuvailee kouluamme visuaalisesti erittäin kodikkaaksi mainiten jugend-tyylillä tehdyn ulkoasun. Pussila kertoo koulun työilmapiirin olleen hyvä ja työtoverimainen. Hän muistelee opettajia hyvillä mielin, ja nostaakin esille pari opettajaa, joiden avulla hän sai syvemmän kosketuksen klassiseen musiikkiin ja sen harrastamiseen. Myös hänen lukioaikanaan opettajien rooli oli merkittävä. Erityisesti saksan kieli alkoi kiinnostaa enemmän häntä, kun hänen opettajakseen tuli nykyisenkin lukiomme opettaja Jari Papunen hauskan ja erikoisen opetustyylinsä kera. Pussila kuvaileekin: ”Saksan kielen opiskeluni oli aikamoista tervanjuontia, kunnes sain opettajakseni Jari Papusen.” Saksan opiskelusta on ollut Pussilalle suuri hyöty, sillä hän käyttää sitä viikoittain oopperatyönsä parissa.

Hauskan lisäyksen haastatteluun tuovat Pussilan muistot, jotka näyttäytyvät nykypäivän lukiolaisen silmiin jopa oudoilta. Pussila joutui muun muassa opettajakunnan puhutteluun kävellessään käsi kädessä koulun käytävällä silloisen tyttöystävänsä kanssa. Pussila pohtiikin asiaa haastattelussa: ”Joku tai jotkut opettajat olivat pahoittaneet mielensä moisesta riettaudesta! En voinut ymmärtää asiaa oikein mitenkään päin, elettiin sentään 1980-lukua”. Hän mainitsee myös, kuinka he valmistelivat itseään reaaliaineiden kirjoituksiin entisen rehtori Mauri Kirstinän ja hänen vaimonsa kotona.

Jatko-opiskeluista lukion jälkeen puhuttaessa Pussilalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista suuntaa ammatinvalinnassa. Valmistuttuaan keväällä 1986 valkolakki muuttui nopeasti armeijan harmaaseen lippikseen, sillä hän halusi suorittaa heti asevelvollisuutensa päästyään pois koulun penkiltä. Ajan saatossa hän ehti opiskella itsensä merkonomiksi (1990), luokanopettajaksi (1994), ja lopulta Pussila  päätyi oopperaan töihin. Hän kertoo luokanopettajaopintojensa aikana löytäneensä piileviä kykyjään, ja niiden hän avulla löysi taas palon taiteen, ja erityisesti musiikin tekemiseen, joista hän oli kiinnostunut jo lukioaikoinaan. Hän kertoo, ettei hänen kirjoittamansa aineet mitenkään erityisesti vaikuttaneet jatko-opinnoissa, joten niiden kanssa ei tarvitse olla niin vakavissaan. Pussilan mukaan lukion loputtua “voi olla hiukan kujalla” jatko-opintojen suhteen.

Nykyään Petri Pussila on oopperalaulaja Suomen kansallisoopperan kuorossa, matalimmissa äänissä. Työhistoriaan mahtuu lukuisia erilaisia rooleja. Oheinen kuva on kuva hänen roolistaan Parsifal- oopperassa vuodelta 2011. Hänen hauskat sanansa kuvan lomassa saavat minut hieman huvittuneeksi. Hän kuvailee itseään munamieheksi, mutta korjaa sitten, että kyseessä on vain Petri Pussila. Oopperaa ja tunnelmaa pursuavan valokuvan on ottanut Studio Heikki Tuuli, jonka mainintaa Pussila korostaa: ”Taiteilijat kun meinaavat nykymaailmassa suorastaan unohtua, myös valokuvaajat ja oopperalaulajat.”

Lopuksi Pussila kuitenkin korostaa opiskelun tärkeyttä. “Vaikka opiskelu ei olekaan aina herkkua, silti kaikki, mitä opimme, on yhtä kuin sivistys”, hän luonnehtii. Sivistymättömyyttä Pussila kuvailee ahneudeksi, fanaattisuudeksi ja egoistiseksi. Mitä sivistyneempi ihminen on, sitä enemmän hän ymmärtää, miten kannattaa rakentaa elämäänsä ja välittää seurauksista. Hän kuuluttaa viestinsä lopussa opiskelun tärkeyttä ja kehuu, kuinka meidän kuuluisi olla ylpeitä siitä mahdollisuudesta, että saamme opiskella juuri täällä arvokkaassa ja maineikkaassa koulussamme. 

Teksti Iida Vääräniemi
Kuvat Petri Pussilan arkistoista, Studio Heikki Tuuli