My CMS

“Kympin tyttö” Pirjo Yli-Maunula löysi oman intohimonsa tanssista

On vappua edeltävä torstai-iltapäivä, kun kävelen räntäsateessa kohti Kulttuurikeskus Valvetta. Olen sopinut tapaavani siellä muun muassa tanssijana, koreografina ja tuottajana tunnetun Pirjo Yli-Maunulan, joka on myös koulumme entinen opiskelija. Pienen etsinnän jälkeen löydän Yli-Maunulan hänen pienehköstä työhuoneestaan työn touhusta. Ennen haastattelun aloitusta Yli-Maunula kertoo suunnitelleensa hakevansa kahvia ja tarjoaa sitä myös minulle, mutta kieltäydyn ja jään odottamaan hetkeksi työhuoneeseen. Yli-Maunulan hakiessa kahvia kuuntelen, kuinka työhuoneen ulkopuolelta kantautuu vaimeaa puheensorinaa, sekä kaunista pianon soittoa. Valveen omaperäinen, lämmin tunnelma huokuu työhuoneeseen. Hetken päästä Yli-Maunula palaa työhuoneeseen kahvikuppi kädessään ja alan esittää kysymyksiäni.

Pirjo Yli-Maunula valmistui lukiostamme vuonna 1978. Koulumme tiloissa hän kävi aluksi luokat 5-9 silloista Oulun Yhteislyseota ja sen jälkeen lukioluokat 1-3. Kun kysyn, kuinka hän päätyi opiskelemaan kouluumme, hän kertoo, kuinka siihen aikaan kouluja rankattiin kauheasti. Siihen aikaan koulumme omasi parhaan koulun maineen ja tämä oli vaikuttanut myös Yli-Maunulan valintaan. ”Se oli kärkikoulu, sinne oli päästävä”, hän kiteyttää.

Yli-Maunula kertoo useinkin muistelevansa lukioaikoja ja erityisesti eri opettajapersoonia. Opettajien hän kuvaa olleen yleisesti innostuneita ja intohimoisia, kaikki omalla laillaan. Esimerkiksi biologian opettajastaan Paavo Kiimalaisesta hän kertoo, kuinka tällä oli tapana demonstroida biologian asioita tunneillaan konkreettisesti. Hymy nousee huulilleni Yli-Maunula kertoessa, kuinka Kiimalainen oli kerran vetäissyt tunnilla verhonpuolikkaat yhteen, repäissyt ne sitten erilleen ja todennut, että ”näin ameeba lisääntyy”. Huvittuneeksi minut saa myös muisto ankarasta ja vaativasta, olemukseltaan pienestä ja kipakasta saksan opettajasta, joka oli ajanut oppilaita ulos välitunnilla ”hollannikkaat kolisten” ja toruen leikillisesti. Opettajien joukossa kuulostaa olleen todella jos jonkinmoista persoonaa.

Yli-Maunula kuvailee itsensä olleen opiskelijana ”se ärsyttävä kympin tyttö”, kuuliainen ja superahkera. Hänen koko tyttövaltainen luokkansa oli ainakin historianopettaja Martti Ursin mukaan ollut jopa liian kiltti, ja tämä oli sanonut luokan olevan ”kuin lämpimät varpaat villasukassa”. Koulun yleisen meiningin Yli-Maunula kuvailee olleen kunnianhimoinen. ”Koen, että mun piti hirveästi ponnistella, että sain hyviä numeroita”, hän sanoo kertoessaan, kuinka lukio-opiskelussa silloin pääsi pitkälle pänttäämisellä ja ulkoa opiskelulla. Itselleen tärkeimmistä aineista hän mainitsee ensiksi englannin, mutta kertoo myös innostuneensa tuolloin historiasta. Innostukseen oli hänen mukaansa vaikuttanut kolme eri historian opettajaa ja heidän kiehtovat tuntinsa. Historiantuntien ja arkkitehtuurisesti upean koulurakennuksen kautta Yli-Maunula kertoo oppineensa pitämään korkeassa arvossa historian tajua, sekä eri historian kerrosten näkymistä rakennetussa ympäristössä.

Myös taideaineet kiinnostivat Yli-Maunulaa, ja hän saikin koulumme kautta kannustusta tanssiharrastukselleen. Hän kertoo tyttöjen liikunnan opettajan Helkky Visurin rakastaneen tanssia ja näyttäneen useaan kertaan silloin kaitafilmeinä olleita balettielokuvia, kuten Romeo ja Julia, sekä Joutsenlampi. Balettielokuvien katsomista Yli-Maunula kuvaa elämyksellisiksi kokemuksiksi. Kun Yli-Maunula oli alkanut aktiivisesti tanssia, oli liikunnan opettaja antanut tämän korvata liikuntatunteja pitämällä tanssitunteja. Yli-Maunula muistelee myös, kuinka koulumme kävi tuolloinkin paljon teatterissa, ja koululla vieraili näyttelijöitä tekemässä pieniä esityksiä. Yksi hänen mieleensä loppuiäksi jäänyt vierailija oli runonlausuja Yrjö Jyrinkoski. Jyrinkoski oli vierailullaan esittänyt kateederilta sammakkorunon Yli-Maunulan mukaan niin elävästi, että tuntui, kuin esittäjä itse olisi muuttunut sammakoksi ja loikkinut kateederilla. ”Jäi semmonen fiilis, että millainen valtava lumovoima pienimuotoisellakin esityksellä voi olla”, hän kuvaa kokemusta. Hän muistelee myös, kuinka hänen suuresti ihailemansa Aulis Rosendahl kävi yhdessä Seija Näppilän kanssa koululla. Myöhemmin Yli-Maunula pääsi samalle näyttämölle Rosendahlin kanssa kaupunginteatterin esityksessä Mustalaisruhtinatar. ”Tällaiset kaaret ja jatkumot ihailusta siihen, että pääsee samalle näyttämölle, ovat mielestäni omassa elämäntarinassa hienoja”, hän sanoo. Yli-Maunulan mukaan koulun kautta saadut kokemukset saivat hänet kiinnostumaan taiteesta ja arvostamaan näyttämötaidetta.

Nyt Pirjo Yli-Maunula on tehnyt omaa taiteellista uraansa tanssin parissa jo yli 35 vuotta. Omia teoksiaan hän kuvaa monitaiteellisiksi, joihin on usein tanssin lisäksi sisällytetty sirkusta ja visuaalisuutta, kuten pitkälle vietyä lavastusta ja puvustusta. Yli-Maunulan viimeisimpiä projekteja on muun muassa viime syksynä toteutettu Intiön vesitornin Torni-teosta, jota Yli-Maunula kuvaa mahtavaksi projektiksi. Keväällä esitettiin myös uusintaesityksiä teoksesta Pessi ja Illusia, ja nyt toukokuussa teos on määrä viedä Helsinkiin. 

Lukiosta valmistumisen jälkeen Yli-Maunula ei kuitenkaan heti päätynyt tanssijan ammattiin, vaan hän meni Oulun yliopistoon opiskelemaan luokanopettajaksi. Jo kuitenkin lukio-opintojen aikana Yli-Maunula vietti aikaa tanssien, ja yliopisto-opiskelujen rinnalla hän tanssi puoliammattilaisena. Lopulta Yli-Maunula ei koskaan viettänyt päivääkään opiskelemassaan ammatissa, vaan opintojen päätyttyä antautui tanssille kokonaan. Lukio-opintojen jälkeen hän sanoo elämänsä tehneen eräänlaisen täyskäännöksen, kun erilaiset ravintolaillat ja muut elämän ilot astuivat aiemmin sellaisia vältelleen Yli-Maunulan elämään. ”Silloin mallioppilaselämä loppui ja boheemi elämä alkoi”, hän sanoo vitsikkäästi.

Lopuksi kun kysyn, mitä Yli-Maunula haluaisi sanoa meille nykyajan lukiolaisille, hän kehottaa jokaista yrittämään elää elämää tasapainoisesti ja muistamaan, että vaikka koulu on tärkeä, ei se ole koko maailman keskus. Lukio-aikoinaan Yli-Maunula kertoo itse kärsineensä hieman hikipinko-oppilaan maineesta ja sanookin vähän katuvansa sitä, että piti tuolloin ensisijaisena pelkästään loistavaa koulumenestystä. Hän myös kehottaa jokaista etsimään oman intohimonsa ja kulkemaan kohti sitä, oli se sitten mikä tahansa. Tärkeimpänä Maunonkadulta mukaan lähteneenä asiana Yli-Maunula pitääkin sekä oppilaiden että opettajien kautta saamaansa uteliasta ja intohimoista asennetta elämään. ”Minulle elämä on ensisijaisesti sitä, että löytää sellaisia asioita, jotka sytyttävät ja innostavat, ja saa ihmisenä kukoistamaan”, hän kiteyttää asian hienosti.

Teksti Tuulianna Salmela
Kuvat Pirjo Yli-Maunulan arkisto