My CMS

Teatteri kolahti Launoseen Kuusiluodossa

Seisahdun kahvila Roosterin eteen odottamaan haastateltavani tuloa. Olen jännittynyt, sillä kello on nyt juuri sovitussa ajassa, mutta ketään ei näy. Sitten näen tyylikkäästi pukeutuneen, aurinkolasipäisen, täynnä energiaa pursuavan miehen saapuvan Roosteria kohti. Olen aika varma, että kyseessä on haastateltavani, ja oikeassa olin. Tuo Roosteria lähestyvä mies on Antti Launonen, 36-vuotias näyttelijä ja ennen kaikkea OSYKin kasvatti.

Launonen tilaa kahvin ja käymme pöytään. Puhumme ensin niitä näitä, mutta sitten on aika alkaa tositoimiin. Aloitan haastattelun innokkaana kuulemaan Launosen ajatuksia koulustamme ja siitä, miten opinahjomme on vaikuttanut hänen uraansa ja elämäänsä. Launonen valmistui lukiostamme vuonna 2000 opiskeltuaan siellä neljä vuotta. Alun perin hänen oli tarkoitus käydä lukio kolmeen vuoteen, mutta teatteri ja bändi veivät mukanaan ja opiskelu jäi taka-alalle. OSYKiin hän päätyi puolittain vahingossa, sillä hän haki myös Lyseoon kuvataiteen takia ja sen lisäksi myös Kastelliin. Hänelle oli sinänsä aivan sama, mihin hän pääsee. Launonen kuitenkin opiskeli jo yläluokilla ilmaisutaitoa ja Kuusiluodon lukiossa, nykyisessä OSYKissa, hän heräsi kunnolla teatterin ihmeelliseen maailmaan.

OSYKista Launonen sai draamaopettaja Liisa Toivosen kautta kontakteja ammattiteatteriin ja Oulun kaupunginteatteriin. Hän esiintyi Oulun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ja niinhän siinä sitten kävi, että teatteri vei mukanaan. Lukioaikoina Launonen myös ohjasi ja kirjoitti eli toisin sanoen haki paikkaansa tässä maailmassa. Lukion jälkeen hän piti välivuoden, jolloin hän oli mukana Oulun Työväen Näyttämön toiminnassa sekä harjoittelussa kaupunginteatterilla. Harjoittelu kannatti, sillä Launonen pääsi vuonna 2001 Lahden kansanopistoon opiskelemaan teatteria, ja pian hän löysikin itsensä Teatterikorkeakoulusta. Hän pääsi sisään kolmannella yrityksellä kansanopistossa ja teatterimaailmasta saatujen oppien avulla. Hän suositteleekin esimerkiksi kansanopistoa vaihtoehdoksi, jos ovet eivät aukea ensimmäisellä kerralla itse Teatterikorkeakouluun. Teatterikorkeakoulusta hän valmistui vuonna 2006 teatteritaiteen maisteriksi ja on toiminut ammatissaan täystyöllistettynä 11 vuotta eli valmistumisestaan saakka.

Paljon onkin yhteentoista vuoteen mahtunut: Launonen on näytellyt on niin Mikkelissä, Kuopiossa kuin Oulussakin. Televisiossa hänet on nähty Salatuissa elämissä ja Robassa. Hän on työskennellyt freelancerinä, kirjoittanut, kuvannut ja juontanut tv- ja radio-ohjelmia. Lista on pitkä. Launonen pitääkin itseään näyttelijän lisäksi mediatyöläisenä. Naputtelen tietokoneeni näppäimistöä Launosen hörppiessä kahviaan. Rooster on iltapäivällä aika täynnä ja ilma on keskustelujen täyttämä. Alussa tuntemani jännitys on hälvennyt ja pystyn jo rupattelemaan haastateltavani kanssa täysin normaalisti. Minun on kuitenkin pysyttävä tahdissa, sillä Launoselta eivät jutut lopu kesken, ja minun on saatava kaikki muistiin.

Välillä haastateltavani mieleen palaavat OSYKin ajat. Hänellä on mahtavasta koulustamme paljon rakkaita ja lämpimiä muistoja ja joitakin lukiokavereita on säilynyt jopa tähän päivään asti. Launosen mukaan OSYKin tunnetusti hyvä yhteishenki kehittyi hänen lukioaikanaan eli 2000-luvun käänteessä. Lukiomme sisäänpääsyn keskiarvoraja nousi valtavasti noihin aikoihin.  Mukaan tuli draamapainotus, ja OSYK veti puoleensa taidealalle haluavia.

Hän muistelee suurella lämmöllä Silja Lähteenkorvaa, Jari Papusta sekä rehtoriamme Riitta-Mari Punkki-Heikkistä eli Tiittiä. Opiskelijana Launonen oli aina humanisti ja luova. Hän oli omien sanojensa mukaan ihan kiltti, mutta hieman haastava. Hän oli joko kiinnostunut tai ei, sillä hän oli fiksu, mutta omasi valikoivan mielenkiinnon. Häntä kiinnostivat taiteet, äidinkieli sekä elämänkatsomustieteet. Launonen ei omasta mielestään ymmärtänyt potentiaaliaan opiskeluaikoina. Opiskelu oli hänen mielestään kuitenkin kivaa, vaikkakin tärkeintä oli ystävien ja ihmisten kanssa olo ja opiskelu tuli sitten siinä sivussa. Tärkeintä oli aika oppituntien välissä, jolloin pystyi juttelemaan niille ihmisille, joiden kanssa sai kasvaa ylioppilaiksi ja ehkä oppia jotain itsestäänkin siinä samalla.

Tärkeimmät opit, jotka Launonen lukiostamme sai, olivat Tiitiltä ja Liisalta opitut työmoraali ja muut perusasiat, jotka ovat kantaneet hänen urallaan jo  miltei 20 vuotta. Teatterissa ja draaman kursseilla hän on myös oppinut terveen suhtautumisen työhön. Tämä tarkoittaa, että oma elämä jää aina lavan ulkopuolelle. Launosesta tuntuu, että hän syntyi pari sukupolvea liian aikaisin, sillä hän näkee omia asenteitaan vasta tämän päivän nuorissa – meissä. Ihonväri, seksuaalinen suuntautuneisuus ja varallisuus vaikuttavat siihen, miten ihminen nähtiin, vaikkei Launonen noista koskaan välittänyt, sillä hän näki ihmiset ihmisinä. Launosen mukaan hänen aikanaan esimerkiksi pinkkiä hiuspehkoa ei olisi hyväksytty opiskelijoiden keskuudessa, ei edes OSYKissa. Tämä on hyvä tiedostaa, jotta osaa arvostaa koulun nykyistä ilmapiiriä. Haastateltavani onkin kanssani samaa mieltä siitä, että OSYK on tänäkin päivänä ehkä vähän kupla, joka ei ihan täysin vastaa todellisuutta ja muun yhteiskunnan avoimuutta ja hyväksyväisyyttä.

Meille nykyisille opiskelijoille Launonen haluaisi sanoa paljon ja kaikenlaista, mutta hän päätyy sanomaan lopulta sen, että nuorissa on tulevaisuus, vaikka se hänen itsensä mielestä kuulostaakin setämäiseltä. Hän sanoo maailman olevan juuri sellainen, kuin “tyypit” siitä päättävät tehdä. Hän hämmästyy yhä tänäkin päivänä siitä, kuinka älykkäitä nuoret ovat. Hän haluaa, että hyödynnämme omaa potentiaaliamme ja ruokimme omaa kipinäämme. Launonen myös kieltää vertaamasta itseään muihin, sillä jokainen on järjettömän lahjakas, kunhan sen oman lahjan vain onnistuu löytämään. Onneksi lukio onkin hänen mukaansa hyvä paikka tutkia omaa osaamistaan ja kiinnostuksen kohteita eli sitä, mikä on se oma juttu. ”Kokeilkaa monia juttuja”, hän sanoo.

Kirjoitan viimeiset sanat muistiinpanoihini. Toivon, että sain kaiken muistiin. En kuitenkaan saanut. Välistä jäivät kaikki naurut ja se säteilevä energia, jota Antti Launonen, tämä OSYKista menestyneelle näyttelijänuralle ponnahtanut mies, levittää ympärilleen. Vaikka Launosella on jo pieni kiire takaisin Mielensäpahoittajan harjoituksiin Oulun kaupunginteatterille ja kättelyjen jälkeen jatkamme matkaa eri suuntiin, tämä samainen energia antaa minulle iloa koko kotimatkan ajaksi.

Teksti Tomi Paavola
Kuvat Juha Heimovirta