My CMS

Mikä sinua motivoi? 

Näin syksyllä koulujen alettua kunnolla muistaa taas, että yksi lukiolaisten yleisimmistä puheenaiheista on varmasti opiskelumotivaatio ja sen puute. Kun kuuntelee tarkasti opiskelijoiden keskustelua, huomaa sanan motivaatio nousevan pintaan usein. Joskus motivaatio on koetuksella raskaan kurssin takia, joskus täysin hukassa, joskus löytynyt uudelleen ja joskus keskittynyt vain tiettyyn aineeseen.  

Mielestäni jokaisen on hyvä välillä pysähtyä ajattelemaan, mikä itseä motivoi opiskelemaan. Mikä on se asia, jonka voimalla jaksaa kahlata läpi lukiokurssien ja arviointiviikkojen?  

Koulunkäynnin vaikeutuessa ja omien valintamahdollisuuksien monipuolistuessa motivaationkin tulisi kehittyä. Esimerkiksi yläkoulussa motivaatio perustuu monen kohdalla ulkoisiin tekijöihin, kuten mahdolliseen rahapalkkioon hyvästä arvosanasta tai pelkkään hyvään arvosanaan. Opettajat hokivat jo silloin, kuinka opiskelu on itseä eikä kokeita, arvosanoja saati opettajaa varten. Silti suurin osa, minut mukaan lukien, antoi tämän tärkeän neuvon valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Moni alkaa panostaa koulunkäyntiinsä kunnolla vasta yhdeksännellä luokalla, koska haluaa taata pääsevänsä haluamaansa kouluun. Tämä on tietysti ymmärrettävää: vaikuttaahan koulun mieluisuus varmasti omaan intoon opiskella. 

Kun etappi, tässä tapauksessa kouluun pääseminen, on saavutettu, luulisi opiskelijan olevan tyytyväinen saavutuksestaan ja keskittyvän opiskelemaan koulussa asioita, jotka itseä kiinnostavat ja sitä kautta motivoivat erityisesti. Valitettavan moni lukiolainen on kuitenkin opiskelussaan aivan yhtä tavoitekeskeinen kuin yläkoululaisenakin. Usean silmissä siintää vain lukion jälkeinen opiskelupaikka, ja opiskelua motivoi mahdollinen pääsy sinne. Tulevaisuudesta muodostamiensa mielikuvien sokaisemana saattaa unohtaa, että lukio-opiskelunkin kuuluisi olla mukavaa ja itseä kiinnostavaa eikä pelkkä vaivainen elämän välivaihe. Siksi moni löytää itsensä kursseilta, jotka eivät oikeasti kiinnosta yhtään, mutta ”niistä saattaa olla hyötyä sitten, kun pääsen siihen yhteen kouluun lukion jälkeen.” Joku voi vaikkapa haaveilla lääketieteelliseen pääsystä, ja tästä syystä käy paljon fysiikan, kemian ja biologian kursseja, vaikka oikeasti sisimmässään tiedostaa, etteivät ne kiinnosta itseä juuri ollenkaan. Tätä samaa ilmenee varmasti kaikkien oppiaineiden osalta. Ja kun ihmiset opiskelevat asioita, jotka eivät heitä kiinnosta, ei motivaatiokaan tahdo pysyä yllä. Ulkoinen motivaatio, tässä tapauksessa ajatus tulevaisuuden opiskelupaikasta, voi lopahtaa nopeasti, jos opiskeltava sisältö ei kiinnosta. 

Jos uskot joidenkin omasta mielestäsi ei-kiinnostavien aineiden olevan välttämättömiä oman tulevaisuuden kannalta, kannattaa miettiä uudelleen. Jos jo lukiossa kokee, ettei nauti jostakin oppiaineesta, mutta opiskelee sitä vain sen mahdollisen tarpeellisuuden takia, suosittelen tarttumaan itseään hartioista ja ravistamaan itsensä hereille. Ja jos jo tässä vaiheessa ajautuu opiskelemaan asioita, jotka itseä eivät kiinnosta, voi olla lähes varma, ettei niistä tule yhtään sen mielenkiintoisempia tulevaisuudessakaan. Tuskin vaikkapa maantieteen luonne muuttuu kovinkaan erilaiseksi yliopistossa. Matematiikka on matematiikkaa, vaikka mitä sille tekisi. Ehkei ole hyvä idea muuttaa töihin Ranskaan, jos ranskan opiskelu maistuu puulta. Unelmiaan kannattaa seurata, mutta kannattaa myös miettiä, onko kyseessä oikeasti oma unelma vai päähän istutettu ajatus siitä, mitä tulisi tehdä. 

Ai mitäkö minä yritän tällä sanoa? Opiskele ja tee niitä asioita, jotka sinua oikeasti kiinnostavat. Kuten psykologian ensimmäisellä kurssillakin mainittiin, pitkäkestoinen, sisäinen motivaatio pohjautuu omaan henkilökohtaiseen kiinnostukseen. Oma, aito kiinnostus on siis paras tapa pitää itsensä innostuneena opiskeluihinsa. Yksinkertaista, eikö? Myönnän, etten itsekään aina tee kurssivalintoja pelkästään oman kiinnostukseni kautta. Joitain vähemmänkin mielenkiintoisia asioita tulee tietysti kestää ja kaikkien aineiden pakolliset kurssit tulee kahlata läpi. Tällöin ulkoinenkin motivaationlähde, kuten suklaalevy palkkiona kurssista selviytymisestä, voi olla riittävä. Kannattaa kumminkin säästää mahdollisimman paljon aikaa asioille, jotka itseä oikeasti kiinnostavat. Niin minä ainakin pyrin tekemään. 

Onhan se tavoitekeskeisyyskin toki hyvä asia. On hyvä olla jonkinlaisia päämääriä ja tavoitteita. Niistä on takuulla hyötyä, mutta hyötyä on myös siitä, että jaksaa olla motivoitunut ja kiinnostunut siitä, mitä juuri tällä hetkellä tekee. Lukio-opintojaan ei kannata perustaa sen varaan, mikä saattaa olla hyödyllistä kymmenen vuoden päästä. Pyri keskittymään siihen, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä ja kiinnostaa.  

 Veera Vuori