My CMS

Hyvinvoinnin edistämistä Maunonkadulla

Joululomalta on palattu takaisin koulutyön pariin, ja kolmas jakso lähestyy jo loppuaan. Vaikka lomasta on tosiaan vasta muutama viikko, lähestyvä arviointiviikko, parin viikon päästä järjestettävät vanhojentanssit sekä horisontissa häämöttävät ylioppilaskirjoitukset takaavat sen, että itse kukin on joutunut kärsimään stressistä lähiaikoina. Tästä syystä viime viikolla, 14.-18. tammikuuta, vietetty OSYKin vuosittainen hyvinvointiviikko tuli takuulla tarpeeseen. 

Viikon keskipiste, itse hyvinvointipäivä, järjestettiin keskiviikkona 16. tammikuuta. Päivän ohjelma alkoi lyhennetyn ensimmäisen oppitunnin jälkeen ja kesti ruokailuun asti. Tälle lyhyelle aikavälille oli saatu mahtumaan kolme pajaa, joissa käytiin oman vuosikurssin opiskelijoiden kanssa. Eri ikäluokkien opiskelijat siis kävivät eri järjestyksessä pajoissa. 

Me toisen vuoden opiskelijat kävimme ensimmäisenä juhlasalissa kuuntelemassa koulumme kuraattorin, psykologin ja terveydenhoitajan sekä seurakunnan nuorisotyöntekijän tiivistä mutta kattavaa tietopakkausta mielenterveydestä ja kaverin tukemisesta hankalassa tilanteessa. Pääsimme osallistumaan pienimuotoiseen kyselyyn, jonka vastausten pohjalta meille kerrottiin mielenterveyden häiriöistä. 

Pajasta toiseen siirtyessä käytävät olivat täynnä eri suuntiin tungeksivia opiskelijoita, mutta perillä monitoimisalissa pääsimme taas istumaan alas. Toisena vuorossa oli nimittäin draamaesitys. Johanna Oikarinen ja Nea Myllykangas esittivät itsensä rakastamisen merkitystä käsittelevän draamadiplomityönsä Hei rakas sekä kertoivat kokemuksiaan draaman lukiodiplomin suunnittelemisesta ja toteuttamisesta.  

Kakkosvuoden opiskelijoille hyvinvointipäivän viimeinen osuus oli opiskelijakunnan hallituksen järjestämä paja. Se alkoi liikuntaosuudella, jota hallituslaiset nimittivät vuosisadan pepputreeniksi. Sen jälkeen tanssittiin jo perinteeksi muodostunut pilkkitanssi. Paja päättyi rentoutumisharjoitukseen pimeän draamasalin lattialla. 

Hyvinvointipäivän pajojen lisäksi viikon aikana sekä maanantaina että torstaina järjestettiin pidennetty päivänavaus toisen oppitunnin alussa. Hyvinvointiviikon avasi koulumme äidinkielen opettaja Susanna Pöykiö-Reinikaisen pitämä päivänavaus maanantaina 14.1. Tämä abeille suunnattu luento käsitteli vaativan kilpaharrastuksen ja lukio-opiskelujen yhdistämistä sekä ajankäytön hallintaa. Torstain päivänavaus taas oli suunnattu toisen vuoden opiskelijoille, ja sitä oli tullut pitämään päihdepsykiatri Pekka Laine. Laine kertoi meille kakkosille kannabiksesta lääketieteellisestä näkökulmasta. 

Perjantaiaamuna kaikki opiskelijat pääsivät vielä vastaamaan hyvinvointiviikkoa koskevaan kyselyyn ja jakamaan mielipiteitään sen suhteen. 

Teksti Veera Vuori
Kuvat Minna Korpierkki