My CMS

Siinäkö se nyt oli?

Tuo kysymys on käynyt mielessä moneen otteeseen sen jälkeen, kun viime tiistaina kävelin jälleen täyttä tarjotinta tasapainotellen ulos monitoimisalista. Lähes kuusi tuntia olin saanut olla osana tekemässä historiaa, eli sitä pelättyä ensimmäistä sähköistä matematiikan koetta. Itselleni kyseinen koe oli kirjoitusten kuudes, joten on ehkä sanomattakin selvää, että motivaatio oli reilusti miinuksen puolella, eikä tuloksena ollut mikään historiallinen menestystarina. Mutta kyllä siinä jonkinlaista juhlan tuntua oli, kun tajusin sulkiessani monitoimisalin ovea, että kyseessä oli viimeinen kerta; kevään kirjoitukset 2019 olivat omalta osaltani päättyneet. 

Mitä näistä kirjoituksista jäi käteen? Vastauksia tähän kysymykseen on varmasti yhtä monta kuin oli kirjoittajaakin. Itselläni juuri eräänlainen tyhjyys on ollut päällimmäinen tunne näin pari päivää kirjoitusten jälkeen. Kun kirjoituksiin lukeminen on imenyt suurimman osan ajasta viimeiset reilut kolme kuukauttaajatus siitä, ettei enää tarvitse – tai oikeastaan edes voi – tehdä mitään kouluun liittyvää tuntuu häkellyttävältä ja melko epätodelliselta. Aluksi tekemättömyys aiheutti jopa pientä syyllisyyttä; rutiininomaisesti tuli ajatelleeksi, että kyllä varmasti on jotain vielä,mitä pitäisi tehdä, ja kohtahan se uusi jakso alkaa. Mutta totuus on, että ei ole, eikä ala, vaan nyt on todella aika rentoutua. 

Ja rentoutuminen todellakin tulee tarpeeseen, sillä turhaan ei kuule sanottavan, että ylioppilaskirjoitukset ovat yksi elämän suurimmista etapeista. Vaikka etapin suuruus voi yksilöllisesti vaihdella liittyen työn sekä siitä koetun paineen määrään, tuskin kukaan luonnehtisi viime viikkoja ja kuukausia elämänsä helpoimmiksi. Kyseessä on kuitenkin tapahtuma, johon on periaatteessa valmistauduttu, tietoisesti tai tiedostamatta, koko lukion ajan ja joka monella voi vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Ja kun kevät tuo vielä paineita koulun ulkopuolelta esimerkiksi kesätöiden haun ja lähestyvän korkeakoulujen yhteishaun muodossa, voi edessä oleva etappi alkaa näyttämään mahdottomalta saavuttaa. Siksi tuon etapin saavuttaminen ainakin itselleni antoi vahvan tunteen siitä, että pystyy mihin vain. ”Vaikeuksien kautta voittoon”, vai miten se meni? 

Itselleni kirjoitukset ja niihin valmistautuminen eivät kartuttaneet tietoa ainoastaan opiskeltavista aineista, vaan matkan varrella opin myös paljon itsestäni, sekä vahvuuksista että rajoista. Olen aina ollut luonteeltani perfektionisti ja täydellisyyden tavoittelija, mutta viime kuukaudet ovat opettaneet minua olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Vaikka lukusuunnitelmasta useaan kertaan jälkeen jääminen, toistuvat tunteet siitä, ettei mikään jää päähän, sekä itse koetilanteessa tunnettu paine aiheutti ahdistusta, jollain oudolla tavalla se sai samalla ymmärtämään todella sen, että kaikki ei aina mene kuin suunnittelee, eikä aina voi olla täydellinen.  

Koen, että juuri tuon asian ymmärtäminen on tärkein asia, joka tästä kokemuksesta jäi käteen – jopa tärkeämpi kuin todistus täynnä laudatureja. Toivoisinkin, että sekä tämän kevään että tulevien tutkintokertojen kirjoittajat muistaisivat, että tärkein on tehdä parhaansa. Kaikki eivät ole, eikä tarvitse olla, yhdentoista laudaturin opiskelijoita. Aina ei voi pysyä lukusuunnitelmassa, oli se sitten kuinka tarkka tahansa, sillä suunnitelmia saa muuttaa ja elämää olisi hyvä olla kirjoitusten ulkopuolellakin. Ja aina itse koetilannekaan, vaikka kuinka hyvin kokisi olleensa valmistautunut, ei mene niin kuin haluaisi. Epäonnistumisia sattuu, mutta tärkein on muistaa, että kokeessa on tehnyt parhaansa juuri sillä hetkellä, ja se riittää.  

Terveisinä tuleville kirjoittajille haluaisin siis sanoa sen, että vaikka kirjoitusten ympärille kasataan suuria odotuksia ja paineita, ne ovat loppujen lopuksi vain yksi osa elämää. Kuunnelkaa itseänne ja asettakaa tavoitteita, mutta älkää jumittuko niihin liikaa. Ja vaikka hassulta kuulostaa, niin nauttikaa siitä matkasta – se on nopeampaa ohi kuin osaa odottaa. Ja mitä tulee tämän kevään kirjoittajiin: olkaa ylpeitä itsestänne, tehkää nyt niitä asioita, joihin kirjoitusten aikana ei ollut aikaa, ja nauttikaa täysillä keväästä! Näin minä ainakin aion tehdä.  

Teksti ja kuva Tuulianna Salmela