My CMS

Aikaansaamattomuus ja sen perusteet

Viides jakso on loppumaisillaan ja itse kukin odottaa jo lomalle pääsyä. Kuluneen vuoden aikana on taas saatu nautiskella stressistä, arviointiviikoista, uuvuttavista oppitunneista sekä loputtoman pitkiltä tuntuvista tiistaipäivistä. Vaikka ainakin minusta tämä vuosi tuntuu menneen tavallista nopeampaa, väsymykseltä ja liialliselta työmäärältä ei ole vältytty. Lukiolaisten uupumus ja stressi nousevat aika ajoin esille niin mediassa kuin päivällispöytäkeskusteluissakin. Aihe on ajankohtainen eikä suinkaan turhaan esillä. Parin vuoden takaisen kouluterveyskyselyn mukaan 13 prosenttia lukiolaisista kärsii uupumuksesta.

Lukiolaisilla on siis järkyttävän paljon tekemistä, ja stressiä lisääviä tekijöitä kimpoilee joka suunnasta. Näin jakson loppupuolella voin itsekin rehellisesti sanoa, että tekemistä on vähän liikaa. Tällä hetkellä minulla on työn alla ainakin yksi oppimispäiväkirja, yksi liikuntapäiväkirja, yksi lukutaidon tehtävä ja mittava läksypino. Kokeisiinkin pitäisi lukea ja nukkua pitäisi ehtiä. Joku, jolle omaan jaksamisen ylittävä työmäärä on totaalisen tuntematon käsite, voisi luulla, että valtavan urakan osuessa kohdalle tulisi otettua itseä niskasta ja alettua raataa.

Asia ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ole niin. Minulla on to do -listallani vaikka ja mitä tekemistä, mutta päätin ohittaa ne ja sen sijaan kirjoittaa kolumnin. Eikä tämä minun tapaukseni todellakaan ole maailmanhistorian ensimmäinen kaltaisiaan. Viivyttelyä, vitkastelua ja vastuun välttelyä on tehty ihmiskunnan alkumetreiltä asti, ja etenkin me lukiolaiset olemme asiassa todella päteviä.

Minua alkoi kiinnostaa, mistä tämä johtuu. Luonnollisesti jätin kaikki keskeneräiset koulutyöni heitteille ja lähdin googlettamaan asiaa. Pian olinkin eksynyt lukemaan lukuisia artikkeleja niin aikaansaamattomuuden psykologiasta kuin yleisesti vitkastelusta eli prokrastinaatiosta. Päätin myös kysyä muutamalta ystävältäni heidän jaksamisestaan ja vastuunvälttelytaipumuksistaan. Olisin toki voinut hankkia tähän pikku kyselytutkimukseeni isommankin tutkimusotoksen, mutta en suoraan sanottuna jaksanut.

Kavereistani suurin osa sanoi koulun stressaavan ja väsyttävän heitä. Syiksi tälle spekuloitiin niin motivaatiopulaa kuin liiallista työ- ja kurssimäärääkin. Työmäärän käydessä ylitsepääsemättömäksi asioita aletaan helposti lykätä ja keskittyminen suunnata kaikkeen muuhun kuin siihen, missä on seuraavaksi deadline. Prokrastinaation käsite määriteltiin netistä onkimissani artikkeleissa haitalliseksi aikaansaamattomuudeksi ja asioiden tekemisen lykkäämiseksi. Prokrastinaatio kuormittaa, aiheuttaa stressiä ja nostaa ahdistustasoa. Saman asian tekemistä lykkää useaan otteeseen, vaikka kuinka tiedetään, ettei se tule tekemättä valmiiksi.

Kaverini tunnistivat ilmiön ja kertoivat lukuisia keinoja olla saamatta asioita aikaan. Tämän pikku tutkimukseni – ja englannin kuutoskurssin kirjan toisen kappaleen, jonka sanastoa minun varmaankin pitäisi opiskella koetta varten tämän kirjoittamisen sijaan – pohjalta voin sanoa, että vitkastelu on jaettavissa kahteen lajityyppiin. Toinen niistä käsittää yleisen ei oikeastaan minkään tekemisen sekä turhien asioiden parissa puuhastelemisen. Kavereillani on tapana esimerkiksi katsoa videoita ja sarjoja, suunnitella vallankaappauksia ja ottaa selvää melko tarpeettomista asioista, kuten siitä, miten Marsin voisi asuttaa. Yksi heistä – minä en ihan toden totta keksinyt tätä päästäni – sanoi katsoneensa tunnin pituisen Frozen-musikaalin vältellessään vastuuta.

Toinen asioiden lykkäämisen genre taas on jossain määrin hyödyllisempi. Sitä harjoittaessaan tekee asioita, jotka ehkä periaatteessa pitäisi tehdä, mutta jotka eivät ole kovinkaan välttämättömiä juuri siinä hetkessä. Yksi ystäväni viettää aikaa kavereidensa kanssa, yksi kehittää piirtotaitojaan, yksi päättää, että on suursiivouksen aika, ja yksi yrittää olla millä tahansa koulutöitä sisältämättömällä tavalla tehokas ja aikaansaava. Minulla itselläni on taipumus juuri tähän samaan. Saatan esimerkiksi lähteä monen kilometrin kävelylle tai leipoa keksejä koulutöiden määrän käydessä kohtuuttomaksi tai jaksamiseni lopahtaessa. Vaikka mittava to do -lista ei lyhenekään, on silti tehokas olo, kun tekee satunnaisia, muka niin tärkeitä ja hyödyllisiä askareita.

Vaikka kuinka haitalliselta viivyttely, vitkastelu ja vastuun välttely saattavatkin tuntua, on näillekin oma paikkansa. Ei aina tarvitse jaksaa toimia täydellä teholla, ja joskus on ihan hyvä vain maata lattialla tekemättä yhtikäs mitään tai pohtia avaruusolentojen hyökkäystä. Jatkuva työnteko uuvuttaa entisestään, eikä uupuminen ainakaan tehosta työskentelyä. Toisaalta jatkuva asioiden lykkääminenkään ei ole hyväksi. Deadline tulee jossain vaiheessa vastaan, ja tekemättömillä asioilla on tapana jäädä kummittelemaan mieleen ja putkahtaa esille juuri ennen nukahtamista. Vitkastelua kannattaa siis vältellä enemmän kuin vastuuta, mutta pieni laiskuus silloin tällöin ei liene pahitteeksi.

Ja niin, yksi asia vielä. Jos satut lukemaan tätä vitkastellaksesi ja vältelläksesi vastuuta, olen pahoillani. En oikeasti ole. Kirjoitinhan itsekin tämän puhtaasta vitkastelunhalusta. Vaikka työlistallasi olevat asiat eivät edistyneetkään, voit sanoa aikaansaamattomuuden perusteiden olevan nyt hallinnassa. Ainakin olet muutamaa prokrastinaatiokeinoa rikkaampi!

Veera Vuori