My CMS

Vanhojen tanssit – tanssiako vai ei?

Olen nyt lukion toisella luokalla, ja kurssivalinnat koko vuodeksi on jo osaltani tehty. Valitsin kolmannelle jaksolle liikunnan neljännen kurssin, siis kurssin, jossa harjoitellaan vanhojen tansseja. Olen kuitenkin alkanut kyseenalaistamaan, miksi valitsin sen. En ole täysin varma, haluanko oikeasti tanssia vai otinko kurssin, koska muutkin ottivat. Pitäisikö kuunnella itseäni, vai muiden oletuksia? Ehkä kirjoitettuani aiheesta teen päätökseni ja saan vastauksen kysymykseeni.

Ennen vanhojen tanssit olivat mielestäni isompi asia kuin nykyään, ja silloin tanssiminen on ollut yleisempää, näin ainakin olen kuullut. Tänä päivänä yhä suurempi osa lukion kakkosluokkalaisista jättää tanssit tanssimatta, mutta miksi? Joko se ei enää ole lukion kohokohta, tai sitten syynä on jokin muu. Itselläni päällimmäisin syy on, etten pidä tanssimisesta, ja itse asiassa en sen enempää mekoistakaan.

Olen tehnyt monta listaa siitä, mitä hyvää ja huonoa vanhojen tansseihin liittyisi. Ensin positiivista oli paljon, mutta määrä on alkanut hupenemaan, kun glitterinen kerros vanhojen päivän päältä on varissut ohuemmaksi. Negatiivinen puoli listasta on ollut viime aikoina kasvussa. Nuorempana ehkä ajattelin enemmän prinsessana olemista, mutta nyt olen alkanut nähdä stressiä, kustannuksia sekä kovaa työtä järjestelyiden eteen. Hieman surullista ehkä, mutta jos asiaa ei koe itselleen tärkeäksi tai omakseen, onko sitä velvoitettu tekemään vain, koska se on perinne, jonka yhä silti suurin osa tekee? Ei kaikkien ole pakko pitää päivästä.

Vanhojen mekon hankkiminen on tuskallista, kallista ja se vie tuhottoman paljon aikaa. Olen käynyt itsekin sovittamassa mekkoja, mutta nekään eivät saa sytytettyä sisälläni mahdollisesti tanssivaa liekkiä. Selatessani eri nettisivujen mekkovalikoimia minut valtaa ahdistus. Kuvat ovat todella nättejä, mutta ovatko ne aivan minua varten? Olen itse asiassa löytänyt niin sanotun unelmieni mekon, jonka ostan todennäköisesti, mikäli menen tanssimaan. En kuitenkaan ole vuosiin tuntenut oloani mukavaksi mekossa. Pukuakaan en voi kuvitella päälläni. Onneksi saan iloa jo siitä, kun kaverini löytävät itselleen mitä ihanimpia mekkoja.

Myös rahan juokseminen pois luotani tuntuu pahalta. On varattava aika kampaajalle sekä meikkaajalle, lisäksi kengät, korut, vannehame… kaikki syövät rahaa. Kyse ei ole siitä, ettei rahat minun tapauksessani riittäisi, olen vain ihminen, joka jaksaa stressata kaiken muun lisäksi myös siitä, jos vanhempien rahakasa pienenee valtavasti takiani. Löydän itseni usein miettimästä, mitä kaikkea muuta sillä summalla saisi, mikä yhteen päivään menisi. Ymmärrän kuitenkin hyvin, kun moni sijoittaa kyseiseen hetkeen valtaviakin summia, onhan se joillekin jopa yksi suurimmista päivistä elämän aikana. Ja halvallakin mekkoja löytää esimerkiksi vuokraamoista tai kirpputoreilta!

Äitini ja suuri osa kavereistani kehottavat tanssimaan. Heidän mielestään päivä on ainutlaatuinen kokemus, niin kuin se varmasti onkin, tavalla tai toisella. En kuitenkaan usko, että jäisin paljosta paitsi, vaikka en tanssisi. Voihan taianomaisen tunnelman aistia yleisöstä käsinkin, ja silloin voi ottaa kameran kauniiseen käteen ja kuvata kavereitaan, sillä totta kai he tarvitsevat kuvaajan. Ai niin ja pääseehän mukaan tanssimaan myös yleisötansseissa! Olen vahvasti tunteella elävä ja luulen, että saan kokea ikimuistoisen päivän myös tanssivien kavereideni kautta.

Luettelen vielä muutaman keksimäni hyvän puolen ollakseni reilu. Ihan ensiksi, jos olet katuvaa tyyppiä, kannattaa tanssia tai luultavasti kadut valintaasi. Parhaimpia asioita ovat varmasti ryhmähenki ja yhteistyö muiden tanssijoiden, etenkin oman parisi kanssa. Naurua ja iloista mieltä tulee vastaan viimeistään lopputanssin aikana, onvathan ne joka vuosi aivan mahtavia. Prinsessana tai prinssinä oleminen on monen mielestä paras asia päivässä. Nykyään ulkonäköön panostetaan aivan luvan kanssa ja pukuloistoa voisi verrata jopa itsenäisyyspäiväjuhlan menoon, ainakin omasta mielestäni. Näin hienosti pukeutuminen voi olla harvinaista monelle, ja tässä olisi siksi loistotilaisuus.

Itse olen sitä mieltä, ettei jokaisen ole todellakaan pakko tanssia. Vaikka oletuksena monille voi olla se, että totta kai jokainen tanssii, ei sen tarvitsisi olla niin. Tavat muuttuvat ajan valuessa tiimalasin pohjalle. On aivan ihanaa, että yhä edelleen vanhojen päivää arvostetaan, ja tanssit nähdään yhtenä lukion isoimmista tapahtumista. Se luo jatkoa perinteille ja parantaa yhteishenkeä. Kuitenkaan se ei sovi kaikille, ja silloin on oikeus olla tanssimatta. Ollaan kaikki iloisia omista valinnoistamme!

Ella Jänkälä