My CMS

Ei tekosyy vaan syy

En jaksa. Väsyttää. Liikaa tekemistä. Sori, mutta nyt ei jaksa.

Jos olen ihan rehellinen, minun pääni sisällä nuo lausahdukset kuulostavat paitsi matematiikan tunnin aikaisilta ajatuksiltani, myös huonoilta tekosyiltä, jos itse sanon niin. Vain, jos itse satun käyttämään niitä.

Omaa jaksamistaan ja sen loppumisen merkkejä on usein hankala ottaa vakavasti. Ympäristöstään kuulee usein viestiä siitä, kuinka aina pitäisi olla tehokas, osallistua ja olla tavoitettavissa. Nykypäivänä tehokkuuden merkitystä kuiskitaan joka suunnasta. Pitää olla aikaansaava ja monta rautaa tulessa koko ajan. Kaikkialla oleminen ja kaikkeen osallistuminen on kuitenkin niin mielenterveyden, aikataulujen kuin fysiikan lakienkin kannalta täysi mahdottomuus. Silti sitä pidetään tavoiteltavana asiana, jopa normina.

Ei siis ihme, että niin sanottu fear of missing out, tuttavallisemmin FOMO, on noussut lähivuosina usein puheenaiheeksi. Se on yksinkertaisuudessaan Oxfordin yliopiston sanakirjan mukaan pelkoa ja ahdistuneisuutta siitä, että jossain muualla saattaa olla meneillään jotain parempaa, joka jää itseltä välistä. Kaikkeen mahdolliseen ilmoittautumalla ja lupautumalla yrittää täyttää aukkoa, jota sisäsyntyinen tarve kuulua ja olla mukana laajentaa.

FOMO kehottaa ja pakottaa tekemään, olemaan paikalla. Ei ehdi opiskella, koska pitää olla koko ajan kärkkymässä, mitä muut tekevät. Siinä valppaana ollessa taas alkaa pelätä, että jos pitäisikin olla jo jossain muualla, missä tapahtuu sillä hetkellä. Kun sekaan heittää ripauksenkin ylisuorittamista, katastrofin ainekset ovat kasassa. Se kuiskii korvaan, että pitäisi vielä opiskellakin huipputuloksilla ja motivoituneesti. Kierre on muodostunut. Sitten ihmetellään, miksi jaksaminen on kortilla ja aika loppuu kesken.

Vaikka todennäköisyyslaskenta ei koskaan ole ollut vahvuuteni, jonkinlaisia päätelmiä osaan asioiden todennäköisyyksistä tehdä. Jos päättää, että pitää olla kaikkialla ja kaikkialla pitää olla hauskaa, todennäköisyys sille, että on hauskaa, on yhtä pieni kuin selviytymisellä syvällä valtameren pohjalla ilman happipulloa. Siis olematon. Pakotettu hauskuus vie ilon monista tilanteista. Ei pysty enää keskittymään siihen, mitä oikeasti on meneillään, kun haikailee jatkuvasti parempiin juhliin, sinne jonnekin muualle. Välistä jäämisen pelon vuoksi tärkeät asiat alkavat jäädä välistä. Toimittaja Jenni Pääskysaaren sanoin ”- – FOMOn kourissa todella saattaa jäädä yhdestä asiasta paitsi. Elämästä.”

FOMOlle ja jaksamista uhkaavalle käytökselleen on hankalaa sanoa suoraan ei. Se on kuitenkin välttämätöntä, jottei löydä itseään puoliksi hukkuneena tekemisten ja to do -listojen valtamerestä. Minulle alkoi valjeta vasta lähiaikoina, että sama koskee minuakin. Paitsi todennäköisyydet, matematiikka ei muutenkaan maistunut minulle. Päätin lopulta lopettaa sen opiskelemisen, sillä binomijakaumat sun muut aiheuttivat minulle lähinnä harmaita hiuksia ja ylimääräistä stressiä. FOMO ja tarpeeni ylisuorittaa yrittivät taistella päätöstä vastaan: niiden mielestä saattaisin jäädä paitsi monista tärkeistä mahdollisuuksista ja tilanteista, jos näin viime hetkellä lopettaisin. Luovuttaisin. Mitä jos haluankin opiskelemaan lääketieteelliseen? Mitä jos haluaisinkin ryhtyä matemaatikoksi? Mitä jos tulevaisuudessa kaikki kommunikaatio tapahtuukin matemaattisten kaavojen välityksellä? Sitä ei koskaan voi tietää. Sitä ei myöskään tarvitse tietää pystyäkseen tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat nykyhetkeen. Välillä on parempi jättää välistä ja kesken, vaikka se saattaisikin jossain rinnakkaistodellisuudessa johtaa pariin vähempään pisteeseen korkeakouluhakupapereissani tai jumeihin urapolullani. Jaksaminen on asia, joka tulee ottaa vakavasti. Se, ettei jaksa, on oikeasti aivan tarpeeksi hyvä ja pätevä syy jättää menemättä ja tekemättä. Hyvä ja pätevä syy. Ei siis tekosyy.