My CMS

Jukka Juntunen nauttii eläkepäivien suomasta mahdollisuudesta keskittyä itselle tärkeisiin asioihin

Lukiomme pitkäaikainen historian ja yhteiskuntaopin lehtori, väsymätön historian ystävä ja musiikin harrastaja Jukka Juntunen jäi pois opetustyöstä jo vuosi sitten keväällä ja tunnusteli viime syksyn vuorotteluvapaalta, miltä vapaampi elämä maistuisi ja olisiko aika jäädä vuodenvaihteen jälkeen eläkkeelle. Yli neljän vuosikymmenen rakkaus musiikkiin, konsertteihin, laulamiseen ja matkailuun sekä luontoon eivät tehneet päätöksestä vaikeaa. Nyt on aikaa nukkua pidempään, tarkkailla luontoa, liikkua, kuunnella suuresta kotilevykokoelmasta musiikkia, lukea kirjoja ja viettää aikaa perheen ja lastenlasten kanssa. Työvuosien voimavarat ovat nousseet viimeisen vuoden aikana suureen rooliin, kun aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita on ollut enemmän. 23 vuotta mieskuoro Pohjan Laulussa laulanut ja Oulun Historiaseurassakin vaikuttanut Juntunen sanoo, että lopulta paras voimavarojen lähde on ollut kuitenkin perhe: puoliso, lapset ja viime vuosina pienet lapsenlapset.

Kiinnostus historiaan ja sen tutkimiseen syntyi kainuulaislähtöiselle Juntuselle jo kansa- ja keskikoulussa. Hän kertoo lukeneensa läpi lähes kaikki Sotkamon kirjaston historiahenkiset poikakirjat. Tuntematon sotilas tuli myös luettua nuoruusvuosina, olivathan sotakokemukset ja -muistot osa Juntusen vanhempien elämäntarinoita. Suomussalmen Juntusrannassa syntynyt isä koki talvisodan aikaisen evakon ja sen, että Juntusrannasta tuli saksalaisten merkittävä varuskuntapaikka, ja Juntusen äiti oli puolestaan sotalapsena Ruotsissa. Lukiossa historian opiskelu ei vienyt vielä Juntusta täysin mukanaan, ja hän päätyikin opiskelemaan Oulun yliopistoon aluksi käyttäytymistieteitä suuntanaan psykologin tutkinto, mutta lopulta pääaineeksi valikoitui historia samaisesta yliopistosta, ja Juntunen kuvailee olleensa kuin kotonaan päästessään tutustumaan maailmanhistoriallisiin ilmiöihin ja päästessään osallistumaan mielenkiintoisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin esimerkiksi historian laitoksen opettajien Kyösti Julkon ja Jouko Vahtolan seurassa.

Myöhemmin Juntunen opetti vuosia psykologiaa historian ohella, joten monipuolinen koulutustausta ei mennyt hukkaan. Työura alkoi vuoden mittaisella vankilaopettajan pestillä Oulun lääninvankilassa, jossa Juntunen suoritti siviilipalveluksensa. Vuosina 1985–1987 Juntunen opetti sivutoimisena tuntiopettajana historiaa Kuusiluodon lukiossa tehden samalla tutkimustyötä Ranuan pitäjähistorian ja Nuorten Ystävät ry:n historiikin parissa. Vuodet 1987–1989 Juntunen opetti Merikosken lukiossa, josta hän siirtyi Oulun normaalikoulun lukioon ja yläästeelle vuosiksi 1989-1993. Vuodet 1993–2000 vierähtivät puolestaan Kiimingin lukiossa, josta Juntunen siirtyi Maunonkadulle, silloiseen Kuusiluodon lukioon. Kuusiluodon lukio muuttui 20 vuoden työuran aikana Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukioksi, ja Juntunen kuvailee vuosiaan pyramidikoulussa antoisiksi. Vaikka vuodet olivat mielenkiintoisia ja Juntunen nautti siitä, että sai kohdata monia uusia opiskelijasukupolvia, hän kokee, ettei opettajana aikaa riittänyt tarpeeksi etenkään tutkimustyöhön, joka on ollut kaikki vuosikymmenet lähellä Juntusen sydäntä.

Juntunen luonnehtii työn tärkeimmän pohjan olleen siinä, että opiskelija oppisi itse eri keinoja soveltaen oppimaan. Välillä joku jopa innostui, ja toisille itse oppiminen tuotti hankaluuksia. Juntunen kertoo kokeneensa itse haastavana viime vuosien uudistusvimman, jonka tahdissa lukion opetussuunnitelmia uudistettiin tiuhaan tahtiin. Hän kertoo, että olisi mieluummin keskittynyt itse opettamiseen kuin alati käynnistyvään opetussuunnitelmatyöhön. Hän luonnehtii itseään opettajaksi, joka pyrki hallitsemaan opetettavan sisällön hyvin ja välttämään vanhanaikaisen opettaja-opiskelija-asetelman tuomia mahdollisia ristiriitoja. Juntunen pohtii myös sitä, saattoiko hän toisinaan olla liian lepsu yrittäessään kannustaa opiskelijaa löytämään sisäisen innostuksensa historiaan ja oppimiseen.

Hienot keskustelut niin opiskelijoiden kuin opettajien kanssa antoivat vuosien varrella voimia, ja jokainen hymyilevä ja innostunut opiskelija on tuottanut opettajalleen hyvää mieltä. Juntunen kokee, että opettajien välinen yhteistyö on ollut hauskaa puhumattakaan illanvietoista tai yhteisistä matkoista esim. Pietariin ja Vienanmerelle yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Juntunen haluaakin rohkaista opiskelijoita suuntaamaan uteliaasti uusien ja ennen kokemattomien asioiden pariin. Hän sanookin, että miltei aina tutustuessaan asiaan kuin asiaan paremmin se osoittautuu lopulta kiinnostavaksi. Uskaltautuminen uusille poluille ja siellä mahdolliset harharetketkin ovat parempi vaihtoehto kuin uskalluksen puute.

Toivotamme Jukka Juntuselle uusia, mielenkiintoisia tutkimuspolkuja musiikin, historian, liikkumisen ja luonnon ja lintujen pariin!

Teksti Minna Korpierkki
Kuva Jukka Juntunen