My CMS

Poikkeuksellinen vuosi päättyi etäpäätöstilaisuuteen

Lukuvuoden 2019-2020 lopussa 30.5.2020 juhlittiin 151 uutta ylioppilasta ja lukuvuoden loppua etäpäätöstilaisuudessa. Koronapandemia siirsi perinteiset ylioppilasjuhlat elokuun loppuun, ja toukokuun lopun etäpäätöstilaisuudessa rehtori Riitta-Mari Punkki-Heikkinen kertasi lukuvuoden poikkeuksellisuutta, etäopetukseen siirtymistä ja sitä, miten OSYK onnistui luomaan myös kaukana toisistaan yhteisöllisyyden tunteen. Rehtorin puheessa korostuivat Unesco-koulun arvot ja tapahtumat, yhteistyö niin koulun sisällä kuin monien eri tahojen kanssa sekä opiskelijoiden hienot saavutukset. 

Tilaisuuteen toi opiskelijakunnan hallituksen terveiset puheenjohtaja Onni Kuivala, ja OSYKin kuorosta Aino AinassaariIina Annunen, Vilhelmiina Kauppila, Rebekka Moilanen, Saaga Räihä ja Oona Tuomaala lauloivat Suvirren ja Gaudeamus igiturin musiikin opettaja Anna-Leena Kolditsin säestämänä. 

 

 

 

Punkki-Heikkinen julisti kevään ylioppilaskokelaat ylioppilaiksi ja Elmo Hurskainen painoi valkolakin päähänsä. Tilaisuudessa kuultiin myös koulun opettajien onnittelutervehdykset. 

Etäpäätöstilaisuus kuvattiin koululla jo 29.5., ja se on nähtävissä koulun Youtube-kanavalla 30.5. klo 12.00 alkaen. Kevään ylioppilailla oli mahdollisuus juhlistaa saavutustaan ja valkolakkia läheistensä kanssa seuraamalla tilaisuutta. Monessa kodissa ylioppilas painoi valkolakin päähänsä, minkä jälkeen laulettiin Gaudeamus igitur kuoron mukana ja savutusta juhlittiin monin tavoin ruutujen ääressä.

Tilaisuuden ohjasi äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Minna Korpierkki, videon leikkasi tieto- ja viestintätekniikan opettaja Tommi Tauriainen ja tilaisuuden valoista vastasi valo- ja äänisuunnittelija Simo Tigerstedt

Lämpimät onnittelumme vielä kerran kaikille kevään ylioppilaille ja hyvää kesää OSYKin väelle!

Teksti ja kuvat Minna Korpierkki