My CMS

Osana ympäristötyöryhmää

OSYKin keke eli Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion ympäristötyöryhmä antaa mahdollisuuden ympäristöasioissa vaikuttamiseen ja tilaisuuden oppia uusia toimintamalleja ilmastonmuutoksen estämiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Työryhmää ohjaavat Leena Kiuru ja Minna Korpierkki, ja ryhmässä vaikuttaa parisenkymmentä OSYKin opiskelijaa. 

Haastattelin kolmea tyytyväistä kekeläistä, Veera Uusitaloa, Saana Taimistoa ja Vilma Kivimäkeä. Kyselin heidän kokemuksiaan ympäristötyöryhmässä vaikuttamisesta.

Mikä sai teidät lähtemään mukaan ympäristotyöryhmään eli OSYKin kekeen?

“Wilmassa ilmoitettiin asiasta ja päätin kokeilla tiimissä oloa, koska ympäristöasiat kiinnostivat jo valmiiksi”, sanoo Veera, joka on nyt kolmatta vuotta mukana. Saanakin on ollut reilut kaksi vuotta mukana ja aiemmin peruskoulussa hän oli ollut mukana ympäristötyöryhmän tapaisessa ryhmässä. Vilma lähti kavereidensa innostamana mukaan yli vuosi sitten.

Mistä erityisesti olette pitäneet?

“Hyvästä yhteisöstä”, vastaavat Saana ja Veera. “Kekessä jokainen pääsee osallistumaan ja ideoita voi ehdotella vapaasti. Kekessä pääsee vaikuttamaan ja tekemään paljon hyvää”, kertovat Vilma ja Saana.

Mitä olette oppineet?

“Opin, että ympäristön hyvinvointiin pystyy oikeasti vaikuttamaan”, Saana tuumii. Vilma täydentää, että saa tietää keinoja, miten voi vaikuttaa ja miten pienilläkin asioilla on vaikutukset, eikä niiden aina tarvitse olla suuria. “Kekessä oppii paljon uutta ympäristöstä”, Veera kertoo ja lisää nauraen, että on oppinut myös tekemään kuulutuksia ja julisteita. Veera on saanut myös rohkeutta osallistumiseen ryhmän toiminnan kautta.

Mikä on ollut parasta?

Kaikki ovat pitäneet tapahtumista ja niiden järjestämisestä. Saana on pitänyt erityisesti roskajuoksusta, ja Vilma vegaanisesta kahvilasta, koska siinä pääsee leipomaan ja huomaa, että vegaanisetkin leivokset ovat yhtä hyviä, jotkut jopa parempia. Veera on pitänyt ryhmässä ja muiden ihmisten kanssa tekemisestä.

Suositteletko muitakin tulemaan mukaan ympäristötyöryhmään?

“Kyllä”, vastaavat kaikki. “Ei tarvitse olla valmiiksi erityisen perillä ympäristöasioista, jos haluaa tulla mukaan. Kekessä on hyvä ryhmä, ja siellä voi ottaa vastuuta tai olla ottamatta ja se on hyvä, niin ei tule ylimääräistä stressiä”, kertoo Veera. Saana lisää, että kekessä oppii paljon ympäristöasioista, pääsee vaikuttamaan ja tekemään kaikkea hauskaa.

Viikolla 46 on Unesco-viikko, ja ympäristötyöryhmä on vahvasti mukana sen toteutuksessa. Osallistu sinäkin!

Unesco-viikon ohjelma

Ma 9.11.
Klo 9.40 Unesco-päivänavaus
Klo 9.30–13.15 Korjauspaja ala-aulassa. Älä osta uutta vaan tuunaa! Jos reppusi repsottaa tai paidastasi puuttuu nappi, käväisepä korjauspajalla.

Ti 10.11.
Klo 9.45–10.05 luento Teamsissa kaikille oppitunnin alussa. Mikko Pyhtilä: Ilmastonmuutos, oikeudenmukaisuus ja kehitysyhteistyö.
Klo 9.40–16.00 vaatekirppis ala-aulassa periaatteella Tuo vaate, ota vaate! Tuo maksimissaan kolme vaatekappaletta.

Ke 11.11.
Klo 9.40–14.30 oppikirjakirppis ala-aulassa. Myy, osta tai vaihda! Jätä tiedot oppikirjakirppiksen ilmoitustaululle ja tee samalla hyviä löytöjä.

To 12.11.
Taksvärkkipäivä. Päivän tuotto ohjataan SOS-lapsikylälle.

Pe 13.11.
Klo 9.45–10.00 SPR:n info Teamsissa kaikille verenluovutuksesta oppitunnin alussa
Klo 11.00–14.30 ympäristötyöryhmän vegaanikahvila juhlasalissa. Kahvilan tuotto hyväntekeväisyyteen. Ota mukaan käteistä ja pyri maksamaan tasarahalla. Tarjolla glögiä ja vegaanisia herkkuja! Tervetuloa herkuttelemaan!

Teksti Jela Seppä
Kuva Minna Korpierkki