My CMS

Elinan puhe

Arvoisa juhlaväki, ylioppilaat, vanhemmat, opettajat, rehtori, kanssaopiskelijat, kuka ikinä tätä lähetystä sattuukaan katsomaan.

Me teimme sen! Näinkin poikkeuksellisena aikana vastaleivotut ylioppilaat painavat valkolakin päähänsä ja ovat valmiita lentämään kaikkiin neljään tuuleen, tosin pandemian sallimissa rajoissa eli ehkä makuuhuoneesta olohuoneeseen.

Viime aikoina, ja oikeastaan muinakin aikoina, minun on ollut vaikea uskoa siihen tarunhohtoiseen loistavaan tulevaisuuteen. Kun maailmassa on niin paljon niin suuria ongelmia, kun itse tuntee kaikesta kasvamisesta huolimatta edelleen olevansa niin pieni, kun yksikään kaikkivoipa taivasheppu ei vaikuta huolehtivan, ettei kenelläkään olisi liikaa kantaakseen. Elämä ei ole reilua, ja joka kerta sen tajuaminen sattuu, vaikkei kukaan ole oikeastaan muuta luvannutkaan.

Elämä ei ole reilua, mutta onneksi ihmiset voivat olla. Ja te rakkaat ylioppilaat, te olette reiluja.  Minä uskon ja luotan siihen, sillä olenhan minä saanut todistaa sitä kolmen ja puolen vuoden ajan. Minä olen saanut todistaa, kuinka reiluja te olette, kuinka taitavia, kuinka herkkiä ja vahvoja, ja hauskoja ja fiksuja te olette. Kuinka jokaisessa ilmastolakossa tai rasismin vastaisessa mielenosoitusessa näkyy tuttuja kasvoja. Kuinka tämän koulun käytävillä on niin helppo hymyillä ja vastata toisen hymyyn.

Täällä minä olen saanut huomata, etten minä ole pelkojeni ja huolieni kanssa yksin. Että kaikille kasvaminen on jollain tavalla kipuilua. Enkä minä olisi vuoden 2017 elokuussa osannut toivoa parempaa kipuiluseuraa kuin te.

Kiitos siitä. Kiitos seurasta ja kaikesta rakkaudesta ja yhteisöllisyydestä.

Vaan eihän me täällä keskenämme ole sekoilleet. Kiitos kuuluu myös opettajille. Ilman teitä ja teidän loistavaa opetusta ei myöskään olisi meitä uusia isänmaan toivoja. Kiitos siitä, kuinka jaksavia, ymmärtäviä ja kannustavia te olette näinä vuosina olleet.

Opettajien lisäksi haluaisin kiittää myös koulun muuta henkilökuntaa siitä arvokkaasta työstä, joka pitää tämän paikan pystyssä ja pyörimässä. Kiitos huolenpidosta ja siitä, että jos minä olen tarvinnut apua, minä olen myös saanut sitä.

Nyt rakkaat ylioppilaat, on aika heittää hetkeksi narikkaan huoli huomisesta. Nyt on aika syödä kakkua ja skoolata elämälle. Toivottavasti läheisistä tärkeimmät ovat läsnä joko fyysisesti tai etänä. Toivottavasti kaikesta huolimatta tämä ilta on täynnä säteilevää riemua ja naurua ja vähän liian pitkäksi venähtäneitä keskusteluja seurasta parhaimmassa. Minä en voi muuta kuin toivoa, kuin että täältä OSYKista mukaan tarttunut valo kantaa meidät kaikki pimeimmänkin kaamoksen läpi.

Siispä. Nostakaamme malja teille, uudet ylioppilaat, teille ja elämälle!

Elina Lakkala