My CMS

Vaihtovuoteni Ranskassa

Olin 10-vuotias, kun luokkaamme tuli kolme vieraskielien opettajaa esittelemään valinnaiskieliä, joita koulussamme voisi opiskella. Tuohon aikaan olin tutustunut netissä nuoriin, jotka viettivät upeita kielikursseja ja vaihtovuosia ulkomailla. Jotenkin pienen lapsen päässäni palaset loksahtelivat paikoilleen ja sain idean siitä, kuinka haluan lukioiässä viettää vuoden Ranskassa, ja siitä asti olen vaihtovuottani tavoitellut. Tai ainakin näin muistelen kaiken alkaneen. Enää edessä oli kielen opiskelua, vaihtoon hakemusta ja vanhempien vakuuttelua pystyvyydestäni siihen.

Puolitoista vuotta sitten syksyllä haaveeni kävivät toteen. Viimeisen viikon matkustin läheisempien ihmisten luona ja lopuksi nousin yksin Pariisin suuntaavaan lentokoneeseen. Määränpää oli minulle uusi, ja se oli myös ensi kerta, kun lensin yksin. Muistan olleeni innostunut, mutta samaan aikaan hädissäni. Päälläni oli Rotaryn, ihanan järjestöni, takki ja samalle lennolle sattui tuttu vaihtari, joten tunsin oloni turvalliseksi ja tiesin hyvin, että kaikki selviää. Eniten minua jännitti jättää Suomeen ihana elämä, joka sinne oli rakentunut. Lentomatkalle mahtui itkuja ja nauruja, jäähyväisiä ja uusiin ihmisiin tutustumista sekä enemmän kielillä puhumista kuin osasin odottaa. Löysin onneksi myös jatkolentoni ja perillä minua jo odotettiin. Ensimmäinen isäntäperheeni puhui jonkin verran englantia, joten uuteen kotiin oli helpottava tulla.

Asuin Ranskassa ensimmäiset neljä kuukautta pienessä kylässä Naucellessa ja sieltä vaihdoin toiseen isäntäperheeseeni lähemmäs lukiotani Rodeziin. Yövyin myös kavereiden luona ja isäntäperheideni sukulaisilla, joten näin monenlaisia perheitä. Ranskassa perheen kanssa vietetään yleensä paljon aikaa, joten olin onnekas saadessani hyvät ja keskenään erilaiset isäntäperheet. Rotary-klubini piti myös minusta huolta ja puolestaan minä olin esittelemässä kouluilla ja klubilla Suomea. Kerran minut päästettiin jopa tarjoilemaan ja esittelemään viinejä ranskalaisille. Viinejä, joista en ymmärtänyt suomeksikaan mitään.

Ranskalainen kulttuuri on ihastuttavan itsekäs. He ovat ylpeitä kielestään ja ruoastaan. On aivan tavallista istua illallisella neljä tuntia. Juustot ja patonki maistuvat ja viini virtaa. Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan teitittelemällä ja muutenkin koin, ettei nuoremmilta hyväksytä samalla tavalla auktoriteetin haastamista tai kyseenalaistamista kuin Suomessa tehdään. Koulupäivät kestivät usein kahdeksasta kuuteen ja tunneilla opettajat lähinnä sanelivat muistiinpanoja. Ihmiset ovat välillä mielestäni liiallisuuksiin itsetietoisia ja suorapuheisia, toisaalta se on juuri ihanaa. Shekit ovat käytössä ja myöhästymisiin haetaan kansliasta leima. Vaihtovuottani väritti myös kansalliset lakot ja isot mielenosoitukset.

Välillä tuntui, että elän menneisyyden elokuvassa. Nämä ovat kuitenkin vain yleistäviä esimerkkejä ja loppujen lopuksi ihmiset ovat melko samanlaisia kaikkialla. Uuteen kulttuuriin muuttaessa joutuu kuitenkin vähän nöyrtymään ja muuttamaan omia paremmaksi havaitsemiaan käyttäytymismalleja. Vaihto-oppilaana se korostuu, kun edustaa tietyllä tavalla omaa järjestöään ja kotimaata. Välillä kuitenkin voi uppoutua omiin pohdintoihinsa ja vaikka kiroilla suomeksi, jos siltä tuntuu.

Ranska on aivan upea maa. Siellä on paljon suuria kaupunkeja, linnoja joka paikassa, upeaa taidetta ja monenlaista maisemaa. Sain matkustaa paljon perheideni ja järjestöni kanssa. Taideluokkani (josta vähän tuli OSYK mieleen) matkusti ekskursiolle Pariisiin ja seurasimme paikallista graffititekijää ja kiersimme maailmankuuluissa museoissa. Sain myös osallistua Riviera-bussiretkelle muiden vaihtareiden kanssa.

Vaihtovuoteni ei ollutkaan vuosi. Korona yllätti meidät kaikki ja pitkän pohdinnan jälkeen päätin kerätä kimpsut ja kampsut ja palata kotiin Suomeen. Seurasi taas itkuhyvästit, joissa pahinta oli se, etten ehtinyt hyvästellä ystäviäni ollenkaan. Onneksi aina voi palata ja netti ja posti toimivat. Oli myös uskomattoman ihanaa palata kotiin ja arvostan Suomea ja OSYKia ihan eri tavalla.

Kokemukseni vaihdosta ei ollut hohdokasta biletystä tai vain turistimatkailua. Oikeastaan en ole koskaan tuntenut itseäni niin yksinäiseksi tai avuttomaksi. Puheliaana ihmisenä oli vaikeaa, miten kielitaito riittää vain esittelemään itsensä ja välillä tuntui, että painetta sujuvalle ranskalle tuli ulkopuolelta liikaa. Vaikeissa tilanteissa oli todella vaikea puolustautua enkä ikinä saanut ilmaistua itseäni täydellisesti. Oikeastaan tuntui, että luonteeni osittain katosi, kun puheeni perustuikin muiden kielen kopioimiselle. Pahinta oli ikävä ihmisiä Suomesta. Kuitenkin kieli alkoi muutaman kuukauden hapuilun jälkeen sujumaan ja koulussa oli aina joku, jonka kanssa olla. Minulla oli onneksi yksi perulainen vaihtarikaveri kaupungissani, vaikka koulussani olin ainoa vaihtari.

Nyt jälkeenpäin voin katsoa koko reissuani ylpeänä. Kasvoin siellä niin paljon ja ikimuistoisia hetkiä on mieli ja päiväkirjat täynnä. Suomessa kaikki käytännön asiat tuntuvat vaivattomalta. Kiinnostuin myös ihan eri tavalla yhteiskunnallisista asioista ja kielen sekä kulttuurin merkityksestä identiteetissämme. Myös omat arvoni vahvistuivat, mutta toisaalta olen taas hitusen suvaitsevaisempi. Haaveilen, että ensi kesänä voisin matkustaa yksin junalla Pariisin kautta takaisin ystäväni ja isäntäperheideni luo.

Suosittelen vaihtoon lähtemistä kaikille kiinnostuneille ja menkää myös rohkeasti tutustumaan vaihtareihin, koska yleensä he arvostavat sitä kovasti.

Ihanaa talven jatkoa ja tsemppiä opiskeluun!

Teksti ja kuvat Vilma Vanhala