My CMS

Lukiomaailmassa muutokset ja pysyvyys rinnakkain

Nykypäivän lukiomaailmassa yhä harvempi kirjoittaa kerralla kaikki kirjoitettavat oppiaineet, ja kurssitarjonnan laajuus kasvaa koko ajan. Meille, jotka käyvät lukiota tällä hetkellä, tämä alkaa olla jo aivan täyttä arkipäivää, mutta esimerkiksi 1980-luvulla lukiota käyneelle henkilölle tämä kaikki voi olla aika lailla ennenkuulumatonta. Tuohon aikaan lukiossa ei voinut opiskella lainkaan esimerkiksi filosofiaa, eikä pitkän matematiikan vaihtaminen lyhyeen matematiikkaan ollut käytännössä mahdollista. Nykypäivänä esimerkiksi OSYKin kurssitarjotin mahdollistaa sen, että lukiovuosien aikana voi käydä peräti seitsemän erillistä filosofian kurssia, ja joka vuosi todella moni opiskelija vaihtaa pitkän matematiikan lyhyeen matematiikkaan, tai päinvastoin.

Nämä kaikki viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtuneet muutokset ovat aikaansaaneet sen, että lukiomaailma ei ole enää entisensä verrattuna vaikkapa 30 vuoden takaiseen. Mutta tämä ei silti tarkoita, että lukiovuodet olisivat muuttaneet täysin merkitystään osana opiskelijoiden elämää. Yhä edelleen todella monen suusta kuulee sitä, että ylioppilastodistus tai hyvät arvosanat eivät ole ne tärkeimmät asiat, jotka lukioajoista jäivät käteen, vaan ylivoimaisesti tärkeimpiä ovat ne kaikki näiden muutaman vuoden aikana koetut erilaiset kokemukset ja ihmissuhteet, jotka kantavat useimmiten läpi elämän. Itse voin myös allekirjoittaa tämän, ja aina kun nämä asiat nousevat puheeksi, mieleeni tulee yksi lause, jonka oma kummisetäni on joskus sanonut. Tämä lause tiivistää noin kymmenen vuoden kokemukset myös omalta osaltani, ja se menee seuraavalla tavalla: ”Parasta, mitä ihmisen elämässä voi tapahtua, on poispääsy yläasteelta.”

Kuten jo yllä mainitsinkin, voin itse täysin allekirjoittaa tämänkin. Olen varma, että läheskään kaikki yläasteensa päättäneet eivät ole tästä samaa mieltä, mutta tuskinpa tässä maailmassa on olemassa asiaa, josta kaikki ihmiset olisivat samaa mieltä.

Mutta joka tapauksessa lukioiden ilmapiiri ja yhteisöllisyys ovat vuosien saatossa säilyneet peruspiirteiltään jokseenkin samanlaisina. Itse voisin sanoa, että se on kehittynyt jopa parempaan suuntaan. Jos ottaa tarkasteluun Oulun kaupungin alueen, niin lukioita täältä löytyy 11 kappaletta, joista kymmenen on kaupungin ylläpitämiä. Vaikka näiden kaikkien lukioiden ilmapiirien välillä on kiistämättä todella suuria eroja, niin silti jokaisen lukion sisällä vallitsee pohjimmiltaan tämä sama yhteisöllisyys. Jos verrataan esimerkiksi Haukiputaan lukiota ja Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiota, niin molemmissa varmasti vallitsee samantapainen yhteisöllisyys, mutta joka näyttäytyy täysin eri muodoissa ja eri tavalla. Itse koin OSYKin ilmapiirin itselleni parhaiten sopivaksi, jonka vuoksi sitten lopulta sinne päädyin, vaikka koulumatkaa kertyykin noin 30 kilometriä yhteen suuntaan. Ja voin sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois.

Nykypäivänä ei siis enää kirjoiteta kaverille postikortteja tai käydä salaa vaihtamassa aamunavauksen C-kasettia itse äänitettyyn Pelle Miljoonan kasettiin, tuhatpäinen nuorisojoukko ei enää kokoonnu Leipätehtaalla tai Kuusisaaressa viikonloppuisin eikä hyppytunneilla mennä kaveriporukalla pyörimään Musiikki-Fazerin liikkeeseen. Mutta tästä huolimatta yksittäisen lukion sisällä vallitseva yhteisöllisyys ei ole kadonnut minnekään. Käsin kirjoitetut kirjeet ja Pelle Miljoonan kasetit ovat vain vaihtuneet Snapchattiin ja suoratoistopalveluihin, Leipätehtaan ja Kuusisaaren nuorisojoukot ovat vain hajaantuneet pienemmiksi porukoiksi ympäri kaupunkia, ja hyppytuntien Musiikki-Fazer on vaihtunut Robert´s Coffee -kahvilaan. Vaikka nämä muutokset ovat tavallaan todella suuria, niin siitä huolimatta yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne eivät ole kadonneet minnekään. Ja siitä vanhempiemme kultaisesta 1980-luvusta on kuitenkin aina todella hauskaa ottaa selvää!

Oiva Latvalehto