My CMS

Paikka, jonne tullaan, jossa viihdytään ja josta jatketaan matkaa

”Pyramidikoulu veti minua puoleensa kuin magneetti”, sanoo viimeisiä viikkoja lukiossamme opettava saksan, ranskan, ruotsin, filosofian ja elämänkatsomustiedon lehtori Jari Papunen. Vuodesta 1983 lukiossamme vaikuttanut Papunen on ehtinyt moneen niin työurallaan kuin vapaa-ajallaan. Jopa niin moneen asiaan, että häntä on luonnehdittu uomo universaleksi, yleisneroksi.

Kemissä syntyneen Papusen tutkinto on hengästyttävä laaja: alun perin saksan kieltä Oulun yliopistoon opiskelemaan lähtenyt Papunen on suorittanut opinnot saksasta, ranskasta, ruotsista, filosofiasta, elämänkatsomustiedosta, sosiologiasta, aate- ja oppihistoriasta ja hänellä on myös kääntäjän pätevyys ranskan ja saksan kieleen. Työkokemusta on kertynyt Oulun yliopiston kielikeskuksesta, käännöstoiminnasta ja tulkkauksesta ja lähes 40 vuotta on hurahtanut Maunonkadulla. Siinä sivussa on ollut monenlaista yhdistystoimintaa, luottamustehtäviä ja perhe-elämää. Papunen on yksi niistä opettajista, jotka ovat luoneet omalla toiminnallaan koulumme arvopohjaa ja synnyttäneet Maunonkadulla Unesco-koulun toimintapoja jo paljon aiemmin kuin lukiostamme tuli virallisesti Unesco-koulu. Keskeisinä kulmakivinä ovat olleet rauhankasvatus, joulukuiset et-symposiumit, lukuisat vierailijat, aktiivinen osallistuminen ja opiskelijoiden osallistaminen.

Monikulttuurisessa Papusen perheessä ranskalainen lääkärivaimo ja neljä lasta ovat liikkuneet sujuvasti kahden maan välillä, sillä perheen toinen koti on Itä-Rankassa. Sittemmin lapset ovat aikuistuneet ja perhe on kasvanut yhdellä lapsenlapsella. Papunen kertoo tavanneensa vaimonsa Saksassa vuonna 1976 ollessaan stipendiaattina Frankfurtissa, jossa tuleva vaimokin oli opiskelemassa. Aluksi yhteinen kieli oli saksa, mutta myöhemmin molemmat ovat opetelleet toistensa äidinkielet, ja vaimo Laure on vaikuttanut Oulussa pitkään erikoislääkärinä.

Vuosiin ja vuosikymmeniin Maunonkadulla mahtuu monta oppituntia ja kohtaamista nuorten ja aikuisten kanssa. Papusen mukaan lukiomme on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä, ja työyhteisöä hän kuvailee rikastavaksi, jossa monen alan asiantuntijat tekevät yhteistyötä kilpailematta keskenään. Jotkut opiskelijat ovat jääneet sattumien kautta elämään ja ystäviksi – kaksi on päätynyt jopa vävyksi asti.

Opetustyössä perusasiat ovat pysyneet samanlaisina, vaikka opetussuunnitelmat ovat vaihtuneet. Lyhyiden kielten tilanne ja tulevaisuus huolestuttavat myös Papusta, joka näkee, että tilanne on kehittynyt nykyiselleen 20–30 vuoden aikana, ja viimeisenä iskuna kielten kohtalolle on ollut matematiikan osaamisen korostaminen todistusvalinnoissa. Papusen ansiota on se, että lukiossamme voi suorittaa Saksan liittotasavallan hyväksymän kielidiplomin, Deutsches Sprachdiplom, joka oikeuttaa pääsyn saksankielisten maiden yliopistoihin ja korkeakouluihin. Muiden kuin pakollisina opiskeltavien kielten tämänhetkistä tilannetta Papunen luonnehtii kansalliseksi häpeäksi ja hän toivoo, että korjausliike tehdään pian.

Kun eläkepäivät koittavat ja pandemia sallii jälleen matkustamisen, Papunen aikoo viettää pitempiä aikoja Ranskassa etenkin syksyisin. Hän luonnehtii harrastuksiaan humanistis-filosofisiksi. Ranskan, Saksan ja Iltalian kulttuurintutkimukselle jää nyt enemmän aikaa ja erityisen lähellä sydäntä on Italia, sen kieli ja kulttuuri. Papusen ohjenuorana on ollut aina latinan lause Mens sana in corpore sano eli terve sielu terveessä ruumiissa. Papunen onkin tuttu näky lenkkipoluilla, hiihtoladuilla sekä Suomen marjametsissä että Ranskassa hedelmätarhoilla.

Uuden ajanjakson kynnyksellä Papunen palaa Diderotin sanoihin: ”En kuulu kenellekään ja kuulun kaikille. Olitte täällä ennen kuin astuitte sisään ja jäätte tänne sittenkin, kun olette poistuneet.”  

Uusia seikkailuja maailmalle, Suomen metsiin, kieliin ja kulttuureihin, monsieur Papunen!

Teksti ja kuva Minna Korpierkki