Aktiivinen Unesco-koulu

Lukiomme kuuluu maailmanlaajuiseen Unesco-koulujen (UNESCO ASPnet – Associated Schools Network) verkostoon ja toimii aktiivisena tekijänä Unesco-koulujen pohjoisessa Polaris-verkostossa. Unesco-kouluverkoston koulut edistävät toiminnallaan kulttuurienvälistä vuorovaikutusta, rauhaa, kestävää tulevaisuutta ja laadukasta koulutusta. Kouluverkoston toiminnassa korostuvat maailmankansalaisuuteen ja kestävään tulevaisuuteen kasvattaminen, ilmastomuutoksen hillitseminen ja ympäristön sekä kulttuuri- ja maailmanperintökohteiden suojeleminen.

Lukiossamme Unesco-koulujen tavoitteet näkyvät mm. koulun arvoissa ja toimintakulttuurissa, oppiaineissa, työryhmissä, opiskelijakunnan hallituksen toiminnassa ja kansainvälisyysprojekteissa. Lukiomme opiskelijakunta on aktiivisesti mukana koulun toiminnan suunnittelussa ja päätösten teossa.

Unesco-kouluverkoston tavoitteet näkyvät jokapäiväisessä arjessamme vahvasti ja kannustamme toiminnallamme nuoria yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja kestävien elämäntapojen vaalimiseen.

Lukuvuonna 2020–2021

  • Ympäristötyöryhmän toiminta ja tempaukset YK:n Agenda 2030 tavoitteiden saavuttamiseksi koko lukuvuoden aikana
  • Kesytä vaatekaappisi -haaste, jossa koko koulun väki haastetaan uusien vaatteiden ostamisen sijasta etsimään vaatteita vaatekaapistaan ja pidentämään vaatteiden elinkaarta.
  • Itämeripäivä eri oppiaineissa 27.8.2020
  • Suomen luonnon päivänä 29.8.2020 ensimmäisen vuoden opiskelijat osallistuivat Siisti Biitsi -hankkeeseen ja toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat lähtivät luontoon kirjan kanssa.
  • Koko koulun kannustaminen osallistumaan valtakunnalliseen pyöräilyviikkoon 5.-13.9.2020
  • Valtakunnallisella Ahtisaari-viikolla 9.-15.11.2020 Unesco-viikko ja ympäristötyöryhmän järjestämää ohjelmaa
  • Täksvärkkipäivän 12.11.2020 tuotto opiskelijakunnan päättämään kohteeseen
  • Ihmisoikeuksien päivä eri oppiaineissa 10.12.2020 ja Pyramiditeatterin DRA3-kurssin eli monologikurssin esitysten teemoissa huomioidaan ihmisoikeudet.
  • Naistenpäivä 8.3.2020
  • Kirjan päivä 23.4.2020
  • Toivon agenda -tapahtumaan osallistuminen 25.5.2020