My CMS

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa?

Maamme-laulu on yksi ensimmäisistä lauluista, jonka muistan oppineeni ulkoa. Niin päiväkodissa, kuin peruskoulussakin laululla oli toistuva rooli itsenäisyyspäivän aamunavauksissa ja joulujuhlissa. Vaikka yhteislaulutilanteet olivat muuten vaisuja ja masentavia, Maamme-laulu oli poikkeus. Se kuului kajauttaa aina korkeammalta kuin koskaan aiemmin, innokkaimmat yltyivät viimeisessä säkeistössä lähes huutamaan. Pienen alakoulun juhlasalissa vallitseva yhteisöllisyyden tunne oli sen yhden laulun ajan niin hurmoksellinen, että se sai minut tuntemaan itseni ensimmäistä kertaa ylpeäksi suomalaiseksi. Itsenäisyyspäivän juhliminen jatkui kotona, kun söimme perheen kesken hyvää ruokaa, isäni ja veljeni katsoivat Tuntemattoman sotilaan ja illan kruunasi Itsenäisyyspäivän vastaanotto. Pukeuduin äitini ylisuuriin mekkoihin ja kuvittelin kätteleväni presidenttiparia.

Vilma Tietäväinen

Enää en ole yhtä varma siitä, mitä suomalaisuus minulle merkitsee. Ajatus yhtenäisestä kansasta hoilaamassa Maamme-laulua on muuttunut vain ihmisiksi, jotka asuvat samassa maassa, mutta joiden ajatusmaailmat ja arvot ovat äärimmillään kuin eri planeetoilta. Yksi haluaa laittaa kaikki rajat kiinni, toinen ei ota vaikeisiin asioihin kantaa ollenkaan, ja kolmatta käsketään päivittäin palaamaan takaisin kotimaahansa, vaikka todellisuudessa hän ei ole elänyt päivääkään Suomen rajojen ulkopuolella. Rakastan karjalanpiirakoita, salmiakkia ja saunomista, mutta kun luen kotikyläni Facebook-ryhmän kommentteja, jotka täyttyvät rasismista ja ilkeilystä, en voi tuntea muuta kuin häpeää kansaani kohtaan. Vaikka minut on lapsesta saakka kasvatettu leikkimielisesti vihaamaan naapurimaatamme Ruotsia, vaikuttavat asiat siellä olevan paremmin monen itselleni tärkeän asian suhteen. “Ruotsissa puhutaan ihmisoikeuksista yhtä vakavasti kuin taloudesta. Hierarkia ihmisten välillä, vaikkapa koulussa, on matalampi kuin Suomessa”, kirjoittaa Sonja Saarikoski kolumnissaan ”Jos saisin valita, olisin ruotsalainen” (Helsingin Sanomat, 18.6.2017). Saarikosken yksinkertaistettu kuvaus Ruotsista kuulostaa paratiisilta tällaiselle ”suvakkihuoralle”, jollaiseksi minua on usein kutsuttu. Se on yleisesti monen suomalaisen puheessa esiintyvä haukkumasana ihmisille, jotka puolustavat vähemmistöjen oikeuksia avoimesti. Koko termi on naurettava, sillä mistä lähtien suvaitsevaisuus ja ihmisten tasavertainen kunnioittaminen ovat olleet huonoja piirteitä? Vaikka suvaitsevampaan maahan muuttaminen kuulostaakin ajatuksena houkuttelevalta, ei se toimi ratkaisuna ongelmiin. Emme me kaikki suvakit voi muuttaa Ruotsiin pakoon ikäviä asioita, vaan meidän täytyy kohdata kansamme kipupisteet ja aloittaa itse niiden ratkominen. Varsinkin valkoihoisena ihmisenä minulla on etulyöntiasema, joka velvoittaa minut taistelemaan sortoa kohtaavien ihmisten oikeuksien puolesta.


Matti Riitakorpi ja Sami Lindfors käsittelevät artikkelissaan ”Hyvä ja paha kansallisuusaate” (Yle.fi, 20.3.2016) nationalismin käsitettä: ”Nykyään nationalismilla viitataan usein änkyrämäiseen ja rasistiseen kansallismielisyyteen.” Suomessa ehkä eniten huomiota saava, änkyränationalismiin taipuva ryhmä on puolue Perussuomalaiset, jonka puoluepolitiikka on ansainnut kannatusta niin sanotulla maahanmuuttokriittisyydellään. Perussuomalaiset ovat keränneet populistisella politiikallaan vankan kannattajajoukon, joka sokeasti uskoo pakolaistaustaisen maahanmuuton olevan syy lähes kaikelle pahalle Suomessa. Kun asiat yksinkertaistetaan oikealla tapaa, ja ulkopuolistetaan joku ihmisryhmä syntipukiksi kaikille ongelmille, saadaan sillä suurten ihmismassojen kannatusta puolelleen. Ehkä ihmisillä on taipumus etsiä vaikeisiin asioihin helppoja ratkaisuja. Perussuomalaiset syyllistävät erityisesti maahanmuuttotaustaisia muslimeja Suomen raiskaustilastoista, vaikka todellisuudessa kyse on paljon laajemmasta ja monimutkaisemmasta ilmiöstä. Äärioikeisto ei kuitenkaan ole ainoa radikaalimmin asioihin suhtautuva ryhmä, sillä turhautuneisuus vallitsevaan tilanteeseen näkyy myös vähemmistöjen puolella olevissa. Aktivismi ihmisoikeuksien puolesta on muuttunut viime vuosina aiempaa suoremmaksi, eikä asioita lähestytä enää pelkällä lempeydellä tai rakkaudella. Tänä päivänä rasistia ei taputeta olalle ja pyydetä nätisti olemaan hieman ajattelevaisempi muita kohtaan, vaan sosiaalisessa mediassa leviävä aktivismi kehottaa kannattajiaan esimerkiksi katkaisemaan välejä rasistiin lähimmäisiin. Kansa jakautuu molempiin suuntiin, jolloin kuilu ihmisten välillä kasvaa entisestään.

Saarikosken, sekä Riitakorven ja Lindforsin teksteissä esiintyy kuitenkin yhteinen ajatus siitä, ettei nationalismi aatteena ole läpeensä paha. Saarikoski ei esimerkiksi usko, että itsenäisyyspäivän juhlimisen kieltäminen kitkee äärinationalismia mihinkään. Asioiden äärimmäinen kieltäminen harvoin poistaa koko ongelmaa, vaan seuraus on oikeastaan päinvastainen. Jos kieltäisimme ihmisiä olemasta ylpeitä omasta kansallisuudestaan, se todennäköisesti vain lisäisi pinnan alla kytevää ääriajattelua ja vihaa. Nationalismi on pohjimmiltaan vain aate, ei hyvä tai paha sellainen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se korostaa kansan yhtenäisyyden merkitystä ja tärkeyttä. Ilman nationalismia maailma olisi varsin erilainen nykyiseen verrattuna, ei olisi suomalaisuutta eikä Suomea, demokraattista valtiota jolla on kaikki edellytykset kehittyä kansansa haluamaan suuntaan. Olemme siis eräänlaisessa suomalaisuuden käännekohdassa, jossa tehdyt päätökset tulevat muokkaamaan suomalaista yhteiskuntaa tulevaisuudessa. Voimme joko ottaa riskin, että Suomesta tulee tulevaisuudessa xenofobinen ja sulkeutunut valtio, jossa vähemmistöjä syrjitään, tai yrittää laajentaa yleistä käsitystä kansallisuudesta ja täten muodostaa yhtenäisen valtion, jossa jokainen voi tuntea itsensä ylpeäksi suomalaiseksi. ”Kansallisuus asetetaan sinne minne se kuuluu: identiteetiksi identiteettien joukkoon. Samalla myönnetään, että saattaa olla olemassa syitä, joiden takia ihminen haluaa kuulua kansaan ja kertoa siitä. Eikö ihminen silloin ole kansallismielinen? Halussa kokea yhteenkuuluvuutta ei ole mitään epäilyttävää. Ei, ennen kuin se estää muita tekemästä samoin”, määrittää kirjailija Lena Andersson kansallisuuden käsitettä Saarikosken kolumnissa. Jos käsitys kansallisuudesta saadaan Suomessa muutettua joksikin suuremmaksi, kuin syntymäpaikkaan ja etnisyyteen sidotuksi, on meillä mahdollisuus rakentaa yhtenäinen valtio, jonka jokainen kansalainen voi olla myös ylpeä kansallisuudestaan. Haluaisin olla ylpeästi suomalainen, mutta en pysty siihen, ennen kuin se on yhtä helppoa myös muslimille, ruotsinkieliselle sekä tummaihoiselle. Kun kansallisuusaate yhdistää, eikä erittele kansalaisia, se vaikuttaa voimaannuttavasti koko yhteiskuntaan.


Vaikka äärioikeiston suosion kasvaminen pelottaakin minua, löydän tilanteeseen lohtua historiasta. Niin holokaustin, kuin suomalaisten oman sisällisodankin jälkeen maailma on pyrkinyt oppimaan tilanteista. Ääriajattelua niin oikealle kuin vasemmallekin kritisoidaan nykypäivänä, sillä sen on todistettu johtavan liian monesti pelkkään tuhoon ja väkivaltaan. Ääriajattelun aiheuttamissa ylilyönneissä on lohduttavaa tiedostaa se, että niitä on aina seurannut kehityksen aikakausi, eli jotain on opittu. Riitakorven ja Lindforsin kolumnissa haastatellun Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokosken mukaan Saksassa suhtaudutaan ulkomaalaistaustaisiin nykypäivänä suvaitsevammin kuin Suomessa. Menneisyys painaa Saksaa, eikä maa halua toistaa holokaustin tapaista virhettä uudelleen eriarvoistamalla ihmisryhmiä keskenään. Globalisaation myötä myös suomalaisten on pakko oppia hyväksymään myös ulkomaalaistaustaiset ihmiset suomalaisiksi, sillä muuten jäämme kehityksessä muusta maailmasta jälkeen. Jotta tilanne ei eskaloituisi ääritekoihin, tarvitsemme enemmän suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan nyt. Kun otamme rasismin vakavasti jo tänään, ehkä tulevaisuudessa kaikki suomalaiset, niin mustat kuin valkoisetkin, voivat laulaa Maamme-laulua aidosti ylpeinä kansallisuudestaan.

Vilma Tietäväinen

Teksti on saanut kevään 2021 äidinkielen ja kirjallisuuden kirjoitustaidon yo-kokeesta täydet 60 pistettä.