My CMS

Älä suorita liikaa!

Hyvät kurssikaverit ja opettaja! 

Niin kuin teistä moni ehkä tietää, minä olen Vilma. Mutta se, mitä välttämättä kaikki eivät tiedä on, että minä olen myös aika kova ylisuorittaja. Ja jos minä jotain kaiken opiskelun lisäksi olen viimeisten vuosien aikana oppinut, niin sen, miten tärkeää ja kuinka paljon helpompaa ja mukavampaa oikeasti on, kun osaa kuunnella omaa kehoa, ottaa välillä rennommin ja elää hetkessä. Siksi haluankin kannustaa teitä pohtimaan, voisitteko myös te välillä vähän löysätä ruuvia ja keskittyä nauttimaan juuri tästä hetkestä. 

Kiire, suorittaminen ja tehokkuus ovat nykyajan trendejä, josta sosiaalinen media antaa monella tapaa väärän kuvan. Huomiotta jää se, miten kyseinen elämäntapa kuormittaa ihmisiä ja aiheuttaa yhä useammille loppuun palamisia. Minusta tuntuu, että erityisesti suorituskeskeisyys on ihannoitavaa. Ja  täytyy myöntää, että tuo ihannointi on saanut jonkinlaisen vallan minussa. Minäkin todella tunnollisena nuorena mietin päivittäin, mitä joku minusta ajattelee, jos en olisikaan tekemässä läksyjä tai valmistautumassa jo hyvissä ajoin päättöviikkoon. Jo ykkösluokasta lähtien hyvät arvosanat olivat minulle kaikista tärkein juttu, vaikka niitä ei minultaa koskaan vaadittukaan. Ylipäänsä kaikki on ollut minulle pelkkää suorittamista, onnistumista tai epäonnistumista. Fakta on kuitenkin, että kukaan meistä ei jaksa paahtaa loputtomiin, eikä kaikki mene aina, kuten itse haluaa. Oli kyse sitten koulusta, töistä tai urheilusta – seinä voi tulla vastaan, kenelle vain ja koska vaan. 

Minulle on käynyt näin jo toistamiseen. Ensin minun lempijuttuni ja harrastukseni, juoksu ja muu kestävyysurheilu, vei minut ylikuntoon, kun lenkit olivatkin yhtäkkiä pelkkää suorittamista ja edellisestä parantamista. Ja siitä myöhemmin jatkuva pakonomainen suorittaminen ajoi minut syömishäiriöön. On jännä miettiä, mikä siinä on niin siistiä, kun saa esimerkiksi päivän aikana tehtyä enemmän kuin on itse suunnitellut tai enemmän kuin sinulle on sanottu. Eli ikään kuin aina ylisuorittaa – kaikessa. Ikään kuin minä olen onnistunut vasta sitten, kun to do -listalla on kaikki hommat ja vielä vähän ylimääräistä tehtynä, usein myös hyvin etukäteen. 

Valitettavasti minun ja monen muun on pitänyt oppia kantapään kautta, että välillä pitäisi vain malttaa pysähtyä, ennen kuin tilanne ehtii mennä liian pahaksi. Palauttaa vaikka joku tehtävä, ilman että sitä tarkistaa moneen kertaan, pitää viikonloppuna yksi vapaapäivä koulusta, pitää lepopäivä, vaikka harjoitusohjelmassa lukisi mitä tahansa tai tehdä jotain ihan toista, mitä oli sille päivää suunnitellut. Ne ovat niitä hetkiä, jotka antavat meidän aivojen levätä ja oikeasti lisää jaksamista arkeen. Liian usein muutoksia omaan elämään aletaan tehdä aivan liian myöhäisessä vaiheessa, oikeastaan vasta pakon edessä. Näin käy etenkin jo valmiiksi uupuneille. Taistellaan viimeiseen asti ja vasta, kun kaikki energia on varavirtaa myöten kulutettu, ollaan valmiita hakemaan apua.  

Siksi minä en voi tarpeeksi korostaa, miten tärkeää kaiken kiireen ja suorittamisen keskellä on pysähtyä. Pysähtyä kuuntelemaan, mitä oma keho ja mieli sanovat, mitä tarvitsen juuri nyt ja mitä kohti pitäisi mennä. Koska useimmiten vasta pysähtyessä tajuaa, jos on tullut mentyä liian lujaa ja mahdollisesti aivan väärään suuntaan. Se ylisuorittaja ei usein itse huomaa vääristynyttä käytöstapaansa, mutta ihminen on kuitenkin siitä hieno kokonaisuus, että ihmiskeho ja -mieli antavat kyllä tarpeen tullen varoitusmerkkejä hyvissä ajoin. Kyse onkin siitä, ottaako ne huomioon ja osaako toimia niiden mukaisesti. Fyysisen väsymyksen huomaa helpommin itse, mutta se psyykkinen väsymys tulee valitettavan usein ilmi vasta turhan myöhään. 

Siispä, hyvät opiskelukaverit, me olemme nuoria vain kerran. Ja niinhän meille sanotaan, että tämän pitäisi olla meidän elämämme parasta aikaa. Meistä kukaan ei saa pilata nuoruutta sillä, että ajamme itsemme loppuun jo lukioaikana. Minä voin kokemuksestani kertoa, miten eri tavalla esimerkiksi koulujutut sujuvat, kun niihin suhtautuu vähän rennommin eikä pakkomielteisesti erinomaisen arvosanan toivossa. Voin kertoa, että myös ne samat numerot alkavat tulla paljon helpommin ja mukavammin. Samoin on käynyt myös urheilulle, ainakin minun kohdallani. Onkin tärkeää muistaa kysyä juuri itseltä, mikä on sitä, mitä minä itse haluan tehdä, sillä muutos voi lähteä vain itsestä. Ei meidän kaikkien täällä tarvitse panostaa täysillä matemaattisiin aineisiin, ei kaikkien tarvitse treenata tavoitteellisesti useita kertoja viikossa, eikä aina tarvitse onnistua täydellisesti, ja itselleen saa myös nauraa. 

Meillä nuorilla on vielä koko elämä edessä. Nuoruuden pitäisi olla aikaa nauttia, ottaa rennosti ja tehdä sitä, mistä me itse nautimme. Jos me vain suoritamme, jää kaikki pienetkin kivat asiat esimerkiksi koulupäivänkin aikana huomaamatta. En tiedä, kuinka moni teistä on nähnyt tuolla alakerran vessassa toteamuksen: ”Nauttikaa lukiosta vielä kun ehditte.” Minun mielestäni se on hyvin sanottu, mutta liittäisin sen vielä kaikkeen muuhunkin, myös koulun ulkopuoliseen elämään. 

Toivottavasti jokainen ymmärtää, että me emme mitenkää jaksa, jos olemme jo ylioppilaina hermoraunioita, väsyneitä ja tylsistyneitä elämään. Aina ei ole pakko jaksaa, eikä kaikkea voi aina tehdä sata lasissa. Ollaan siis armollisia itseämme kohtaan ja tehdään nuoruudesta ikimuistoinen, päivä kerrallaan. Tärkeintä on kuitenkin muistaa nauttia elämästä eikä aina vain suorittaa. Riman laskeminen on välillä enemmän kuin okei. 

Vilma Puttonen

Puhe on tehty ja pidetty AI4-kurssilla. Tehtävänantona oli laatia vaikuttava, noin viiden minuutin mittainen puhe, omavalintaisesta aiheesta.