My CMS

Vaelluskurssilaiset Riisituntunturin kauniissa maisemissa

Ruska hiipii hiljalleen puihin jättäen jälkeensä kauniit syksyn sävyt. Tätä ja monia muita luonnon ilmiöitä OSYKin opiskelijat pääsivät ihastelemaan liikunnan ja maantieteen yhdistävällä vaelluskurssilla syyskuun alussa.

Reilu parikymmentä nuorta pakkasivat rinkkansa ja kokosivat eväänsä kolmepäiväiselle vaellukselle Riisitunturin ympärillä. Kolmisenkymmentä kilometriä taittui liikunnan opettaja Tarja Väisäsen ja maantieteen opettaja Timo Koivusen johdolla. Puhelias bussikuski ajoi porukan Riisitunturin läheisyyteen, jossa viimeisten rinkan asettelujen, vessatauon ja yhteiskuvan jälkeen suunta oli ylöspäin, kohti ensimmäistä huippua.


Ensimmäisenä päivänä sää oli huippu. Vaeltamassa oli mukana ensikertalaisia ja konkareita, joten ryhmän tahti pyrittiin pitämään rauhallisena. Parasta kävellessä oli, kun unohti jalkojen mekaanisen työn ja uppoutui kauniisiin maisemiin tai omiin ajatuksiinsa.

Ensimmäiselle leiriytymispaikalla saavuttiin jo neljän aikoihin, jolloin aikaa hyvin ruoan laittoon ja yhteisiin leikkeihin. Osa kantoi mukanaan kolmea litraa kauramaitoa ja raakoja avokadoja, joita mielellään jakoi oman telttaryhmän ulkopuolellekin. Luonnossa kävelemisen jälkeen ruoka maistui älyttömän hyvältä. Illalla nuotion ääressä istuttiin monta tuntia koko ryhmän kesken jutellen. Sitten olikin jo melko kylmä ja teki mieli mennä suoraan makuupussiin.

Seuraavana aamuna heräsimme luonnon keskeltä. Sää oli sumuinen ja viileä. Matka tulisi olemaan paljon pidempi kuin edellisenä päivänä, mutta se ei lannistanut meitä. Aamupalan ja telttojen purkamisen jälkeen lähdimmekin jo matkaan sateen tuoksuessa ympärillämme.

Matkalla pysähdyimme välillä juomaan ja lepäämään hetkeksi. Suklaan ja pähkinöiden voimalla matkamme sujui hyvin. Muutaman tunnin kävelemisen jälkeen pysähdyimme lounastauolle Koljatin laavulle. Söimme lounaamme, kirjoitimme terveiset vieraskirjaan ja jatkoimme matkaamme mahat täysinä upeissa maisemissa. Karitunturille päästyämme jäimme päivätupaan odottamaan sateen loppua ja täytimme vesipullomme lähellä sijaitsevassa lähteessä.

Saavuttuamme Kuoppavaaran laavulle laitoimme teltat pystyyn ja ruoat tulille. Ilta sujui nuotion ääressä vaatteita kuivatessa ja rennon keskustelun merkeissä. Kun lätyt ja vaahtokarkit oli vihdoin syöty, menimme tyytyväisinä nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsimme toiveikkaina. Matkaa Kirintövaaran talviurheilukeskukseen, josta bussi tuli meidät hakemaan, oli enää muutama kilometri. Loppumatka sujuikin nopeasti ja ennen kuin huomasimmekaan, istuimme jo bussissa matkalla kohti Korouomaa.

Korouomalle päästyämme lähdimme taas matkaan. Kiersimme noin viiden kilometrin rengasreitin, joka kulki kallion laelta aina uoman pohjalle ja takaisin. Maisemat olivat upeat, enkä ollut ennen nähnyt vastaavaa. Vaikka olimme jo aika väsyneitä, reitti sujui hyvin ilman rinkan painoa. Tullessamme takaisin ylös sateen kastelemina olimme kaikkia valmiita kotimatkaan.

Olin enemmän kuin iloinen päästyäni lämpimään bussiin. Laitoin kuulokkeet korville ja annoin ajatusten lentää. Lähdimme Hesburgerin kautta kohti koulua ja sieltä kotiin. Kotona olin hyvin väsynyt, mutta tyytyväinen. Olin selvinnyt vaelluksesta ehjin nahoin ja mukanani paljon ainutlaatuisia muistoja.

Teksti Alina Oinas ja Vilma Vanhala
Kuvat Anni Pöykkölä ja Siiri Vähämetsä