My CMS

Ensimmäinen viikko OSYKissa – kauhua vai unelmaa?

Odotukseni ensimmäisestä viikosta Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiossa olivat suurimmilta osin ristiriitaiset. Ajattelin häätäväni kaikki ihmiset pois luotani ja pelkäsin, etten sopisi ryhmäämme. Nukuin monet yöt huonosti ajatellen skenaarioita, joissa minua tuomittaisiin ja vaikuttaisin muutenkin joltakin puupäältä. Ennen 9. luokan yhteishakua olin paljon kuullut OSYKin ”hengestä” ja sen ilmapiiristä monilta entisiltä opiskelijoilta sosiaalisessa mediassa, Jodelissa.

Kävin katsomassa myös OSYKin nettisivuja ja luin koko illan pitkähköjä järjestyssääntöjä sekä tekstejä koulun historiasta ja erilaisista projekteista. Kaikki tuntui niin uudelta ja vähän pelottavaltakin, joten ensiajatukseni oli vain pyöriä palloon ja mennä ammattikouluun. Mutta tutkittuani muutamia muita lukioita Oulun alueelta päädyin lopulta OSYKiin.

Ja sitten… ensimmäinen kunnon kouluviikko koitti maanantaina elokuun 16. päivä, ja astuin ensimmäistä kertaa punaisen pyramidikaton alle. Astuin ovesta, luultavasti oikeasta ovesta sisälle ja aloin etsimään kaappiani, joka oli kellarissa, jossain maan alla luultavasti. En ollut löytää hädin tuskin pikkuruista lokeroani, niin mitenhän itse luokkahuoneisiin suunnistus sujuisi. Abit katsoivat vinoon, samalla kun otsani hikosi etsiessäni historian luokkaa 18. Saavuin lopulta opettajan ohjeistuksella luokan eteen odottamaan ja olin helpottunut. Vain kolme muuta uutta luokkaa jäljellä.

Itse oppitunnit ja niiden aiheet eivät minua nimittäin niin paljoa jännittäneet (tässä vaiheessa), vaan eniten minun sopimiseni joukkoon sekä stressaavat bussimatkat OSYKiin. Olin nimittäin mennyt koko peruskoulun ajan pyörällä tai kävellen lähikouluun huoletta. Julkinen bussiliikenne oli minulle aivan uutta, ja turvauduin aina äidin tai isän kyytiin, kun kävimme keskustassa. Jouduin siis opettelemaan Kempeleestä Ouluun menevät bussit ja niiden pysäkit, sekä hommaamaan ensimmäisen bussikorttini. Ensimmäiset matkat bussilla olivat hyvin stressaavia ja pelon täyttämiä. Toivottavasti bussi tulee, ja olenhan oikealla puolella tietä?

Ensimmäinen viikko oli täynnä uutta: uusia tuttavuuksia, uusia opettajia sekä teknisiä ongelmia digikirjojen kanssa. Suunnistin luokasta luokkaan moneen kertaan luokkalaisteni kanssa, koska olin välillä aivan hukassa enkä löytänyt mitään. Onneksi mukana oli joku toinenkin, yhtä pihalla kuin minäkin. Löysin myös tieni kellarin keltaseinäiseen vessaan, ja pakko sanoa, että kellarin vessassa olevat piirrokset ovat aivan mahtavia. Jos osaisin itsekin piirtää niin hienosti, olisin piirtänyt vessan päätyseinän täyteen jo tähän mennessä. Otin jopa kuvan piirroksista yhden vessan sisältä, ja piirsin pienen sydämen lyijykynällä takaseinään. Toivottavasti siivooja ei ole pyyhkinyt sitä pois.

Lukuisista paniikin täyttämistä hetkistä ja hermoromahduksista huolimatta lukio-opiskeluni täällä OSYKissa on lähtenyt sujuvasti liikkeelle. Osaan nyt kulkea jopa kolmannen kerroksen vessaan ja kellarin kirjastoon ja kuljen bussilla miltei ongelmitta. OSYK on ollut tähän mennessä aivan mahtava, ja täällä otetaan aina kaikki hyvin vastaan. En ole katunut päätöstäni hakea tänne ja lukiokokemukseni täällä on onneksi vasta alussa. Kiitos OSYK, toivottavasti teemme suuria muistoja yhdessä!

Teksti Saana Ahola
Kuva Minna Korpierkki