My CMS

Tuutortoiminta pähkinänkuoressa

Ensimmäisenä koulupäivänä minua ja montaa muuta lukiotaipaleen aloittavaa nuorta vastassa oli osaava tuutorjoukko, joka ryhmäytti meitä erilaisten leikkien muodossa, esitteli paikkoja ja kertoi koulumme toimintatavoista. Yläluokilla olen itse ollut mukana tukioppilastoiminnassa, joten halusin ottaa selvää, mitä kaikkea tuutortoiminta pitää sisällään ja eroaako se paljolti tukioppilastoiminnasta. Haastattelin ryhmäni 21E-ryhmän tuutoreita Veera Heimoa, Janette Hussoa, Eevi Kärkistä ja Iida Savilaaksoa korona-aikaan sopivalla tavalla viestitse.

Mitä sitten tuutortoiminta oikein pitää sisällään?

Ensimmäisenä itselläni ainakin tuli mieleen juuri ryhmäyttäminen sekä OSYKin kuuluisien pitsailtojen järjestäminen, joka on siis vain osa tutoreiden to do- listaa. Oman ryhmäni tuutorit mainitsivat myös erilaisissa tapahtumissa ja läksyparkissa mukana olemisen sekä välikappaleina toimimisen opiskelijoiden ja opettajien välillä. Lähinnä vastauksista huokui tuutoroinnin moninaisuus. Tehtäviä on laajalta skaalalta ja kaikki toiminta pyrkii yhteen tavoitteeseen: koulumme yhteishengen vahvistamiseen.

 “Kun kävin tutustumassa OSYKiin, niin sen aikaiset tuutorit ottivat meidät niin avosylin vastaan, että tiesin heti, että haluan OSYKiin. Lisäksi minun omat tuutorit olivat aivan ihania ja tosi iso osa minun ensivaikutelmaa tästä koulusta. Halusin itsekin antaa jotain takaisin ja hain sitten tuutoriksi ja jollain ihmeellä sitten pääsinkin”, kertoo Savilaakso syistä tuutoriksi hakemisen taustalla, “kivojen pitsailtojen sun muiden tapahtumien jälkeen syntyi ajatus hakea mukaan tuutortoimintaan. Muuta siinä ei voi menettää kuin elämänmakuisen mahdollisuuden!”

“Kivointa on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen ja kaikkien kivojen juttujen ja tapahtumien järkkäily”, Husso aprikoi. Tuutorointi on hyvin ihmiskeskeistä toimintaa, joten luonnollisesti vastaan tulee yksi jos useampikin uusi kasvo. Silloin olet väistämättä kontaktissa toisten ihmisten kanssa, joten takuuvarmasti tutustuu uusiin ihmisiin vähän heikoimmillakin sosiaalisilla taidoilla. “Parasta on ollut nähdä se, kuinka hyvin te ököt olette lähteneet mukaan kaikkeen meidän järkkäämään toimintaan!” Savilaakso täsmentää ja antaa vielä erikoismaininnan tuutoreiden upeille huppareille. “Ikäviä seikkoja ei tuutorimme keksi ainuttakaan, mikä kertoo paljon”, molemmat toteavat.

Yksi minua henkilökohtaisesti mietityttänyt kysymys olikin, eroaako tuutorina olo paljoakaan yläluokkien tukioppilaana olemisesta ja tähän vastaus on selkeä. Vaikka tuutorina ja tukioppilaana oleminen onkin periaatteessa sama tehtävä, eroavaisuuksia löytyy selvästi. Yläluokilla tukioppilastoiminta saattaa olla sivuosassa laimeampana versiona, kun taas tuutorointi lukiossa on tiiviimpää, minkä vuoksi he ovat pitäneet enemmän näistä tehtävistä lukion puolella.

Tässä vielä muutama syy, jotka meidän ihanat tuutorimme ovat tuoneet esille, miksi tuutoriksi kannattaisi hakea:

  • jos haluat olla mukana luomassa yhteishenkeä ensi vuoden ököille
  • ylipäätään kiinnostus tämäntyyppisiä hommia kohtaan
  • koska siinä saa käyttää luovuutta
  • siitä saa kurssimerkinnän
  • parantaa ryhmänohjaustaitoja
  • pääsee harjoittelemaan esiintymistä vähän isomman porukan edessä, muttei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin
  • uusiin ihmisiin tutustuminen ja uudet kaverit
  • muistot
  • pitsaillat ököjen kanssa
  • plussaa, jos haluat tanssia paljon pilkkitanssia.

Jos siis sinä ykkönen siellä ruudun toisella puolella pidit edellä mainittuja tärppejä kiinnostavina, hae ihmeessä mukaan! Ihmiset, kuten tuutoritkin ovat erilaisia, ja se on rikkaus. Siispä sinun ei tarvitse olla porukassa sosiaalinen ilopilleri tai hauska ollaksesi hyvä tuutor!

Teksti Iida Pulkkinen
Kuva OSYKin tuutorit