My CMS

Itkeviä opiskelijoita ja laskevia arvosanoja- mitä jäi käteen uudistuksesta?

No niin. Opintoja on takana nyt lukukauden ensimmäinen periodi ja miten voi opiskelija? Henkilökohtaisesti niin hyvin, että lukio-opinnot pitenivät ennen kuin opetustoimi ehti edes sanoa “opiskelijoiden hyvinvointi”. Nyt Pyramentin lukijat pääsevät nauttimaan iki-ihanista kolumneistani myös abivuoteni jälkeen! Kuinka ihanaa meille kaikille. Vad härlig, vai miten se menikään!

Ensimmäisen periodin perusteella Oulun lukiouudistuksella ei menty edes metsään, vaan Allegro-junalla suoraan Helvetin alimpaan kerrokseen. Päättöviikon toteutus oli surkea, ja pidemmät oppitunnit saivat minut haluamaan juosta pää edellä naulaan. Vaikka uudet pidemmät oppitunnit eivät minulle henkilökohtaisesti varsinaisesti sovikaan, olisin ollut valmis hyväksymään ne, jos ne eivät olisi tuoneet mukanaan uusien päättöviikkojen kaltaisia farsseja.

Kun päättöviikolla neljänä päivänä viikossa kävi koulussa klo 8–16, oli opiskelun ja aamupäivän kokeen jäljiltä niin väsynyt, ettei tuleviin kokeisiin saanut luettua tai valmistauduttua. Aikaisemmin haastavilta tuntuneet aineet kasvoivat suuriksi möröiksi, joihin tarttuminen tuntui raskaassa tilanteessa lähes mahdottomalta. Myös harrastuksista piti jäädä pois, jotta ehti opiskella ja kerrata tuleviin kokeisiin. Eikö olisi hyödyllisempää, että nuoret saisivat pitää harrastuksensa myös lukio-opiskelun raskaimpina aikoina eli päättöviikoilla? Urheilu ja muut aktiviteetit tarjoavat terveellistä vastapainoa opiskelulle ja saisivat opiskelijat jaksamaan paremmin.

Päivien sisäinen tauotus on epäonnistunut surkeasti. Lukio on toki meille nuorille ensisijaisesti paikka oppia, mutta myös turvallinen paikka kehittää sosiaalisia taitojamme ja tavata ystäviämme. Välituntien vähentyessä ja niiden lyhetessä ei ystäviä ehdi nähdä päivien aikana. Päivät tuntuvat kuluvan vain tukka putkella juosten, jatkuvasti opiskellen ja itseään kehittäen. Rehellisyyden nimessä: kuka jaksaa kehittää itseään jatkuvasti? Ihmiselle, joka jaksaa hyvänä päivänä laittaa astiat pesukoneeseen ja sukat pyykkikoriin, ei itsensä jatkuva kehittäminen parin minuutin tauoilla kuulosta kovin mieleiseltä.

Koska ilmeisesti minusta on tullut nyt myös jonkinlainen tolkun ihminen ja haluan yllättäen päättää tekstini jo toista kertaa tällä lukukaudella asiallisesti, pyydän nyt päättäjiä harkitsemaan uudelleen. Tuntikiertokaavion uudistamista vastustavia kuntalaisaloitteita on tehty jo kaksi ja nyt sekä opiskelijoiden että henkilökunnan jaksaminen laskee huolestuttavaa vauhtia. Korona-aika oli tuhoisa monen nuoren mielenterveydelle ja jaksamiselle. Kuraattorien ja psykologien palvelut ovat pahasti ruuhkautuneet, ja yhä harvemmalla on mahdollisuus tarvitsemaansa ammattiapuun. Me nuoret emme kestä tätä uudistusta ainakaan näissä jo valmiiksi tukalissa olosuhteissa.

Eikö asia siis ole jo asianomistajien kannalta selvä? Me emme halunneet tätä uudistusta eikä se palvele meidän jaksamistamme. Nostakaa käsi ylös virheen merkiksi ja perukaa uudistus. Meissä nuorissa on tulevaisuus. Älkää polttako meitä loppuun ja älkääkä viekö iloa oppimisestamme. Auttakaa meitä jaksamaan paremmin. Jos jatkamme näin, voin luvata, etten ole ainoa opintojensa pidentäjä tai pahimmillaan keskeyttäjä.

Teksti ja kuva Eevi Kainulainen

Kirjoittaja on Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion toisen vuoden opiskelija, ahkera mielenterveyspalveluiden käyttäjä sekä vastahakoisesti kemiaa opiskeleva itkupilli