My CMS

Erittäin hyvä mutta ei vaan koskaan täydellinen

Sanotaan, että nuoret ovat yhteiskuntamme toivo. Samaan aikaan väitetään nykynuorison olevan pilalla ja jo pelastamattomissa. Masentunutta syytetään laiskuudesta ja asenneongelmasta, ja hoidoksi kehotetaan nukkumaan hyvät yöunet. Ahdistuneisuuden väitetään polveilevan turhanpäiväisestä stressaamisesta ja parantuvan muutamalla syvällä hengenvedolla. Nuoren elämän auktoriteettihenkilöt syyttävät nuorta omien ongelmiensa aiheuttamisesta ja turhasta murehtimisesta ja vertaamisesta. Nuoriso on perfektionismin, median myrkyllisyyden ja mielialalääkkeiden koulima joukko selviytyjiä, jotka odottavat jonossa pääsyään mielenterveystalolle. Nuoriso on pilalla, vaikka se yrittää parhaansa. Voiko tästä tosiaan syyttää sukupolvemme huonommuutta, vai onko nuorison huonon mielenterveyden taustalla oikeita syitä?

Nuorilta vaaditaan liikaa. Tätä mieltä on myös Antti Haaviston uutinen ”Moni lahjakkuus poltetaan loppuun” (YLE, 1.9.2017), jossa käsitellään nuoriin kohdistuvia oletuksia ja paineita erityisesti urheilun saralla. Uutisen mukaan ”– on liikaa aikuisia, jotka eivät ymmärrä lapsen psyykettä ja vaativat lapsilta liian paljon liian varhain.” On psykologisesti todistettua, että lapsi kasvaa terveeseen itsetuntoon ja tasapainoiseen mielenterveyteen kannustusten ja kehujen eikä rangaistusten ja moitteiden ohella. Tämä pätee paitsi urheiluun, myös muihin nuoren elämän osa-alueisiin. Muuttuvassa nyky-yhteiskunnassa ei enää riitä, että on hyvä, vaan täytyy kurotella kohti täydellisyyttä. Kahdeksikon keskiarvolla ei enää pääse haluamaansa lukioon eikä M:n papereilla yliopistoon. E:nkin saadessa saattaa hyvin itkun tirauttaa. Nuorilta vaadittavien suoritusten taso on noussut järjettömäksi, mistä syystä ei olekaan ihme, että moni nuori kuluttaa itsensä loppuun ja löytää itsensä sairaslomalta lukiosta valmistuttuaan. Ei ole myöskään ihme, että epäonnistumiset taskussaan nuori kokee olevansa riittämätön ja hänelle kehkeytyy paitsi huono itsetunto myös mahdollisesti mielenterveysongelmia. Täydellisyydentavoittelua edistävät usein vanhemmat ja vertailukulttuuri. Vanhemmat luonnollisesti vertaavat nuorensa suorituksia omiinsa, mikä ei ole suhteessa realistista tason noustessa jatkuvasti, ja täten asettavat nuorelle lähes mahdottomia odotuksia. Nuori voi kokea jatkuvaa huonommuutta myös siitä, että vaikka itse olisi onnistunut, kaveri suoriutui paremmin. Tässäkin kiteytyy hyvin ”hyvä ei riitä” -ajattelu. Vertailukulttuuri tulee loistavasti esille myös mediassa, joka syytää jatkuvasti vertailun aihetta nuoren ajatuksiin.

Sosiaalisen ja henkilökohtaisen identiteetin varmuus on mittaamattoman tärkeä osa hyvinvointia. Niin ironista kuin se onkin, puhelimen liiallisen käytön syyttely käy oikeastaan järkeen. Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa korreloi positiivisesti matalamman itsetunnon kanssa. Sosiaalinen media ei kuitenkaan itsessään ole paha, vaan sen salakavalan sabotoiva toimintamekanismi on. Mood by Marikan blogitekstissä ”Digitaalinen identiteetti” (17.5.2019) pohditaan sosiaalisen median merkitystä identiteetin ja itsetunnon rakentumisessa. Hyvinvointimme on psykologisesti riippuvaista toisten ihmisten huomiosta ja positiivisesta palautteesta, sillä nämä tekijät kohottavat itsetuntoamme ja vahvistavat sitä minän osaa, joka uskoo meidän olevan hyviä, kauniita ja lahjakkaita. Muiden suhtautuminen itseemme muodostaa yksilön sosiaalisen identiteetin. Tämä sosiaalinen riippuvuus on merkittävää erityisesti nuoruusiässä, jolloin identiteettiä vasta rakennetaan. Positiivisen huomion tarve ilmenee paitsi oikeassa elämässä myös sosiaalisen median syövereissä, jolloin puhutaan digitaalisesta identiteetistä. Onko ihmekään, että 16-vuotiaan lihavan, seksuaalivähemmistöön kuuluvan värillisen tytön itsetunto on heikko, kun selaillessaan Instagramia hän kohtaa vain laihoja, heteronormatiiviseen muottiin sopeutuvia valkoisia naisia? Eikä 16-vuotiaan tarvitse edes kuulua useampaan kuin yhteen vähemmistöön, jotta hänen digitaalinen identiteettinsä olisi murskattu. Riittää, että hän on musta. Tai uskontovähemmistöön kuuluva. Tai autisti. Tai liian suuren nenän omistaja. Kauneusihanteet litistävät ihmisolettamuksemme niin pieneen purkkiin, ettei sinne mahdu enää kuin milliprosentillinen ihmisistä. Sosiaalinen media saa meidät huomaamaan jatkuvasti uusia, pieniä asioita, jotka meissä ovat vialla ja joita emme olisi ehkä muuten huomanneet. Kaikki 16-vuotiaat kuuluvat johonkin vähemmistöön, koski se sitten ihonväriä tai suurinenäisyyttä, ja yhteen vähemmistöön kuuluminen riittää horjuttamaan identiteettiä. Epäehjä identiteetti johtaa itsetunto-ongelmiin, jotka pahimmillaan johtavat esimerkiksi masennukseen, ahdistuneisuuteen ja syömishäiriöihin.

Surullisen harva nuori edes tietää sosiaalista mediaa ohjaavien algoritmien toiminnasta. Mood by Marikan mukaan ”Digitaalisen identiteetin muodostumisessa unohdetaan kuitenkin se, että algoritmit tekevät tietyt valinnat puolestamme.” Blogitekstissä algoritmi-termi avataan seuraavasti: ”Algoritmi on — matemaattinen koodi tai funktio, joka järjestää sisältöä haluttuun järjestykseen todennäköisyyksien mukaan.” Algoritmit siis suuntaavat sisältöä sosiaalisessa mediassa sen perusteella, minkälaisesta sisällöstä pidämme. Tämän lisäksi algoritmien on osoitettu ohjaavan sisältöä myös yhteiskunnan ihanteiden mukaisesti. Siksi lihava 16-vuotias ei kohtaa TikTok -sovelluksen syötesivustolla toisia lihavia, häntä edustavia 16-vuotiaita, vaan laihoja 16-vuotiaita. Siksi kahdeksikon oppilas ei kohtaa syötesivustolla toisia kahdeksikon oppilaita, vaan koulussa huippumenestyviä esittelemässä kymppejään. Tämä on ongelma, joka kasvattaa nuorten itsetunto-ongelmia ja vähentää hyvinvointia. Sosiaalista mediaa tulisi kehittää inklusiivisesti eikä sitä aseistamalla ja niin, että vain kauneusihanteita vastaavilla olisi siellä hyvä olla. Kuinka voimme ajatella olevamme tarpeeksi hyviä, kauniita ja lahjakkaita, jos media ei tarjoa representaatiota meidän kaltaisistamme ihmisistä? Kuinka voimme olla tasapainoisia ja voida hyvin, jos meidän mieliimme on juurtunut ajatus siitä, että kaltaisemme henkilö ei voisi koskaan putkahtaa kenenkään syötesivustolle? Sosiaalinen media musertaa itsetuntoamme ja sitä kautta hyvinvointiamme pala palalta, ja pahinta on, ettemme edes tiedä sen todellisuudessa olevan järjestelmän – ei meidän itsemme – vika.

Nuori on itsensä pahin vihollinen, mutta se ei tarkoita, että nuoren heikko mielenterveys olisi hänen oma vikansa. Olemme yhteiskunnan uhreja: median ja sen ihanteisiin kuulumattomuuden turmelemia ihmisraunioita, joita lisäksi vielä syytetään omien ongelmiemme luomisesta. Olemme perfektionismin ja vertailukulttuurin kasvatteja. Silti meillä on toivoa. Yhteiskunnan murros tapahtuu hitaasti, mutta matkalla sinne voimme pyrkiä muuttamaan meihin juurtuneita ajattelumallejamme. Koska painetta tulee niin nuoren omasta päästä, mediasta, vanhemmilta kuin kavereiltakin, ei riitä, että nuori itse pyristelee eroon yhteiskunnan asettamista standardeista. Meidän kaikkien on tehtävä töitä sen eteen, että nuoret voisivat hyvin ja tuntisivat itsensä arvokkaiksi. Sillä nuori on hyvä. Ei ehkä täydellinen tai paras, yhteiskunnan normien mielestä kaunein tai menestyvin, mutta riittävän hyvä. Ja se riittää vallan mainiosti.

Siiri Puolakka

Teksti on kirjoitettu äidinkielen ja kirjallisuuden kirjoitustaidon preliminäärikokeessa aiheesta hyvinvoivat nuoret.