Tiistaina 23. elokuuta kello kahdeksan aikoihin noin 20 OSYKin opiskelijaa kokoontui koulun pääsisäänkäynnin eteen rinkat selässä ja kurssia ohjanneiden opettajien, Tarja Väisäsen sekä Timo Koivusen suureksi iloksi, patikointikengät jalassa. Pihalle oli parkkeerattu minibussi, johon tämä reipas joukkio pian lastattiin, ja vuoden 2022 liikuntaa ja maantiedettä yhdistelevän vaelluskurssin matka kohti Pyhä-Luoston kansallispuistoa alkoi.
Muutaman tunnin bussimatkan (johon luonnollisesti kuului huoltoasematauko) kuluttua ryhmämme saapui Lampivaaraan, ja varsinainen vaellus aloitettiin matkaamalla kohti Ametistikaivosta. Ensimmäinen neljästä vaelluspäivästä taittui Lapin raikkaassa syksysäässä lähes 20 asteen auringonpaisteessa. Kurssilaisilla oli onnea, ja kaunis sää kesti läpi koko vaelluksen. Kaivoksella vaeltajille kerrottiin kurssin maantieteelliseen teemaan sopivasti ametisteista ja niiden synnystä. Pienen luennon jälkeen vierailu kaivoksella huipentui mahdollisuuteen etsiä maasta itse oma ametisti, joista yhden sai vierailun jälkeen ottaa mukaan.
Kaivokselta matka jatkui kohti ensimmäistä leiripaikkaamme, Pyhälampea. Ehdimme sinne hyvissä ajoin, ja telttojen pystyttäminen sujui hyvin aikaisemman, muun muassa koulun puistossa toteutetun harjoittelun ansiosta. Iltapäivä kului illallista valmistaen, viereisen pikkupuron veden juomakelpoiseksi keittelyn ja myöhemmin yöllä nuotion ääressä kököttäen. Lämmin päivä nimittäin kääntyi auringon laskettua hyvinkin viileäksi yöksi, eikä villavaatteiden mukaan pakkaaminen äidin lievän painostuksen ansiosta enää hirveästi harmittanutkaan.
Vaihtelevalla menestyksellä nukuttujen yöunien jälkeen vaelluskurssilaiset pakkasivat tavaransa ja suuntasivat kohti seuraavaa koetusta, eli tunturin ylitystä. Paikoin hyvinkin jyrkän reitin kulku kului kuitenkin rattoisasti lämpimän sään, kauniiden maisemien ja sangen mielenkiintoisten moraalisten kysymysten (kuten olisitko valmis viettämään loppuelämäsi leppäkerttuna, jos se pysäyttäisi ilmastonmuutoksen) pohtimisen ansiosta. Kapustan päivätuvalla vietetyn lounastauon jälkeen vaelluskurssilla oli edessä tunturilta laskeutuminen ja seuraava leiripaikka, Huttuloman laavu. Uskaliaille tarjoutui myös mahdollisuus käydä uimassa lähellä sijaitsevassa Huttujärvessä, vaikkei vesi kovin lämmintä ollutkaan.
Kolmas vaelluspäivä polkaistiin käyntiin matkaamalla kohti Noitatunturia ja sen huiputusta, jonka ajaksi rinkat onneksi jätettiin tunturin juurelle. Reitti tunturin huipulle oli raskas ja kivikkoinen ilman rinkkaakin, mutta lähes koko Pyhä-Luoston kattava näköala oli vaivan arvoinen. Pienen hengähdystauon jälkeen matka jatkui ensin alas tunturilta ja sitten kirkasvetisen Karhunjuomalammen laavulle, jossa pidimme lounastauon. Sieltä kuljimme kohti viimeistä leiripaikkaamme, Tiaislaavua. Varsinaisen vaelluksen viimeinen etappi kulki pitkääkin pitempää kävelysiltaa pitkin muun muassa Pyhäkasteenputouksen, kirkkaanvihreiden metsälampien ja monenmoisten jääkauden aiheuttamien maastonmuotojen ohi. Välillä kohteiden luokse pysähdyttiin hetkeksi, ja kyseisestä maantieteellisestä ilmiöstä etukäteistutkimusta tehnyt ryhmä esitteli sitä muille. Tiaislaavulle saavuttuaan ja teltat pystytettyään kurssilaiset lähtivät vielä päivän päätteeksi pienelle pitkospuukierrokselle laavun viereisellä suolle kelopuita ja raakoja karpaloita ihmettelemään. Kierroksen jälkeen loppuilta kului aterioinnin ja erilaisten seuraleikkien parissa.
Seuraavana päivänä teltat purettiin ja rinkat pakattiin viimeisen kerran. Viimeinen vaellusetappi kuljetti kurssilaiset Pyhäkuru Adventure Parkkiin, jossa kiinnostuneet pääsivät kiipeilemään kallion kylkeen rakennetussa kallioseikkailupuistossa. Kiipeilyn jälkeen rinkat lastattiin kurssilaisia hakemaan tulleeseen minibussiin ja kotimatka kohti Oulua alkoi, mutta ei kuitenkaan ennen kuin nälkäiset ja janoiset vaelluskurssilaiset pääsivät käymään lähiseudun ainoassa K-marketissa. Matkan varrella pysähdyttiin ihmettelemään Sukulanrakan hiidenkirnuja ja tietysti syömään huoltoasemalla. Bussimatka taittui nopeasti väsyneitä jalkoja lepuuttaessa, ja ajoneuvosta löytyneet puhelimen latausmahdollisuudetkin olivat mukava lisä. Lopulta bussi saapui OSYKin pihaan noin iltakahdeksalta, ja väsyneet mutta tyytyväiset kurssilaiset matkasivat rinkkojensa kanssa koteihinsa. Mukaan heille kurssilta jäi mahtavia kokemuksia, maantieteellistä ymmärrystä, kauniita valokuvia ja syvä arvostus Suomen luontoa kohtaan. Eikä seuraavana maanantaina koulureppu ole ikinä tuntunut yhtä kevyeltä.
Teksti Siiri Siponen
Kuvat Tarja Väisänen, Siiri Vähämetsä, Salla Jämsä ja Ella Turtiainen