Kokoonnuimme tiistaina 28. elokuuta OSYKin eteen ennen aamukahdeksaa. Kaikilla oli rinkat pakattuina ja pääsimme sujuvasti lähtöön. Sää oli hieman sateinen mutta tunnelma silti innostunut ja alkubussimatkalla kuuluikin iloista puheensorinaa, joka hiljeni ihmisten käydessä nukkumaan paikatakseen hieman lyhyiksi jääneitä yöuniaan. Matkalla Luostolle pysähdyimme vielä huoltoasemalle syömään. Valitettavasti paikan Hesburger ja Kotipitsa olivat kummatkin kiinni, mutta jokainen sai silti ruokaa ja viimeiset (lievästi ylihinnoitellut) suklaapatukat ja karkit mukaan.
Saavuimme Luostolle aikataulussa ja vedimme sateesta vähän mutaiseksi muuttuneella hiekkaparkkipaikalla sadevarusteet ja rinkat selkäämme ja lähdimme Ametistikaivosta kohti. Vaelsimme samaa reittiä kuin viime vuoden vaelluskurssilaiset Pyhä-Luoston kansallispuistossa, joten ainakin opettajille Tarja Väisäselle ja Timo Koivuselle reitti oli jo tuttu. Bussissa vallinnut innostunut tunnelma laantui hieman sateessa kävellessä, mutta matka oli onneksi melko lyhyt ja helppo.
Ametistikaivoksella kuulimme, miten ametistit syntyvät ja pääsimme kaivamaan niitä. Sade oli puhdistanut irtohiekan pois kivien päältä, mikä helpotti kaivamista, mutta kivet olivat kuorruttuneet hiekalla, jolloin niiden tunnistaminen oli hieman hankalaa. Jokainen kuitenkin löysi itselleen ametistin tai muun hienon kiven ja kokemus oli mielenkiintoinen.
Onnenkivet taskussa jatkoimme kävelyä yöpymispaikalle. Sade väheni, mikä kohotti tunnelmaa ja sai kävelyn tuntumaan helpommalta. Saimme teltat pystyyn rivakasti ja sitten alkoikin ruoanlaitto. Illemmalla aloitimme tutustumiskierroksen ja paistoimme vaahtokarkkeja nuotiolla.
Ensimmäisenä telttayönä nukkuminen on osalla haastavaa. Sää oli sumuinen ja kolea, mutta kävellessä keho lämpeni nopeasti. Vaelsimme tunturin rinnettä ylöspäin kohti seuraavaa lounaspaikkaa. Ylämäki oli rinkat selässä raskas, mutta auringonpaiste lämmitti ja piristi mieltä. Lounaspaikalla sitten vaihdoimme t-paitoja ja shortseja päälle. Keskiviikko jäi ainoaksi päiväksi, jolloin tarkeni vaeltaa ilman takkia tai kerrastoa (jos ei lasketa Timoa, joka vaikutti olevan vain täysin tietämätön tuulesta ja sateesta).
Jatkoimme matkaa vatsat täynnä ja auringosta nauttien. Matkalla pysähdyimme välillä syömään välipalaa ja ottamaan kuvia. Yöpymispaikalle saavuimme neljän aikoihin, jolloin pystytimme teltat, ja osa porukasta lähti uimaan. Leiripaikan mättäät olivat kaikki täynnä mustikoita, joita söimme paljon. Uimareiden palatessa leiriin rupesimme valmistamaan päivällistä, minkä jälkeen jatkoimme edellisenä iltana kesken jäänyttä esittelykierrosta ja vaahtokarkkien paistamista kodassa. Emme edelleenkään saaneet kaikkien esittelyjä käytyä loppuun, vaan yksi henkilö jäi esiteltäväksi vielä kolmannelle illalle. Tämän jälkeen ryhmä hajautuikin joko nukkumaan, telttaan supattelemaan kavereiden kanssa tai osa jäi vielä juttelemaan kodalle.
Kolmannen päivän aamuna, torstaina, matka jatkui tunturiin puurajan yläpuolelle. Pilvet olivat siirtyneet juuri sopivasti paljastaakseen upeat maisemat. Matkan varrella rinkat jätettiin polunvarteen ja suunta otettiin kohti Noitatunturin huippua. Matka oli raskas ilman rinkkaakin, mutta maisemat olivat hienot, vaikka pilvet kiersivätkin tunturin huippua. Noitatunturilta laskeutumisen jälkeen matka jatkui Karhunjuomalammen laavulle, jossa pidettiin lounastauko. Laavulta alkoi päivän viimeinen etappi kohti yöpaikkaa, Tiaislaavua. Matkalla kuljettiin useiden luonnonkauniiden paikkojen ohi. Uhriharjulla ihailimme suurta pudotusta sen ja Noitatunturin välissä, ja Pyhäkasteenputouksella puolestaan ihmettelimme vuoren seinää pitkin valuvaa vesiputousta. Matkalla näimme myös kirkasvetisiä lampia, jotka Tarjan mukaan olisivat aurinkoisella säällä hohtaneet vihreinä.
Tiaislaavulla pystytimme teltat, minkä jälkeen lähdimme kiertämään noin kilometrin pituisen lenkin suomaisemassa pitkospuita pitkin. Maisema oli karu mutta kaunis, kun käppyräiset puut nousivat ruskan värjäämästä suosta ja pilvet peittivät taustalla näkyvät tunturit ja vaarat. Suokierroksen jälkeen aloitimme reissun viimeisen kunnollisen ruuanvalmistuksen, ja ruokailun aikana kuulimme viimeisen esittelyn. Ruokailun jälkeen alkoi kolmituntinen letunpaistokisa, jossa kolme ruokaryhmää taisteli lettukuninkuudesta. Voittajaa kisalle ei koskaan selvinnyt, kun silmissä kirvelevä savu sekä ympärillä vallitseva pimeys ja sade väsyttivät ahkerimmatkin paistajat.
Viimeisenä aamuna keitimme kaurapuurot ja pakkasimme rinkat viimeisen kerran. Muutaman kilometrin taipaleen jälkeen saavuimme Pyhäkuru Adventure Parkiin. Kävelymatkan aikana tihkusade oli laskenut monen kiipeilyinnostusta, mutta sade unohtui, kun pitkän vaijeriliu’ut tulivat näkyviin. Kiipeilyn jälkeen pakkasimme rinkat bussiin ja kotimatka alkoi, mutta ennen sitä pääsimme paikalliseen K-Markettiin täydentämään karkkivarastomme.
Kotimatka sujui helpottuneissa mutta mukavissa tunnelmissa. Bussin täytti puheensorina ja korttipelin aiheuttamat huudahdukset ja voivottelut. Matkalla pysähdyimme ihmettelemään Sukulanrakan hiidenkirnuja. Tärkein osuus oli tietysti huoltoasema, jossa pääsimme syömään. Koululle bussi saapui kahdeksan aikoihin illalla, josta suuntasimme koteihimme.
Kurssilta jäi käteen uskomaton kokemus, puhelimen galleria on täynnä upeita kuvia sekä arvostus suomalaista luontoa kohtaan laajeni. Suurimalla osalla rinkasta löytyivät myös märät ja savunhajuiset vaatteet, mutta se ei kokemuksen arvoa laskenut.
Iiris Halminen ja Lena Pihlajaniemi
Kuvat Tarja Väisänen