Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opiskelijoiden ja teatterin, musiikin, tanssin ja kuvataiteen opettajien tiivis yhteistyö huipentui jälleen keväällä Oulun teatterin Pienellä näyttämöllä esitettyyn Vettä sakeampaa
-musikaaliin. Teatterin opettaja ja ohjaaja Ilona Ruohomäen ohjaama teos tarjosi katsojalle liikuttavan kokemuksen ripauksella huumoria, jossa pääsivät esiin useiden oppilaiden dramaturgiset, tanssilliset, musiikilliset ja kuvataiteelliset taidot. Noin sadan nuoren vaikuttava suurteos kosketti katsojiaan.
Teos kertoi vaikeista perhesuhteista kolmen lukioikäisen nuoren näkökulmasta. Tapahtumien keskiössä oli vanhempien avioero, jonka kaaoksessa sisarukset jäivät oman onnensa nojaan. Ruohomäki korosti teoksen nimen Vettä sakeampaa kuvaavan sisarussuhteiden monimutkaisuutta: keskenään voidaan tapella, mutta ulkoisen uhan kohdatessa rivit tiivistyvät ja sisarusten välinen solidaarisuus jättää keskinäiset riidat varjoonsa. Teoksessa kulkivat elämän vaikeuksien rinnalla toiveikkuus ja valo.
Ruohomäen mukaan musikaalin tekeminen alkaa aina tekstistä ja teemasta, jonka ympärille koko teos rakentuu. Hänen mukaansa valmiita tekstejä, joista riittää tekemistä suurelle joukolle ja jotka puhuttelevat nuoria taiteentekijöitä sekä katsojia, on hyvin vähän. Tämän takia tekstit valmistetaan itse. Ruohomäki kertoo luomistyön olleen tutkiskelevaa ja kokeilevaa. Musikaalin luominen on vaativa prosessi, joka vaatii opiskelijoilta sinnikkyyttä, keskeneräisyyden sietämistä, kykyä tehdä kompromisseja ja sitoutumista yhteiseen taiteelliseen työskentelyyn.
Musikaalin esittämiseen tarvittiin myös ulkopuolinen esiintymistila, sillä työryhmän koon takia sitä ei ollut mahdollista esittää oman koulumme teatteritilassa. OSYK on Oulun teatterin kummikoulu, ja sijaintimme on siihen nähden ihanteellinen, sillä Oulun teatteri sijaitsee aivan kivenheiton päässä Maunonkadulta. “Olemme onnekkaita, kun pääsemme esiintymään teatterin Pienelle näyttämölle. Yhteistyö Oulun teatterin kanssa on sujuvaa ja henkilökunta huippua!” Ruohomäki korostaa.
Ruohomäki kertoi teoksen teeman kiehtovan häntä itseään. Sisarusten välisestä väkivallasta puhutaan vähän. Se on aiheena jopa tabu. Keskiössä on myös vanhempien ja lasten etäiset suhteet ja varhaiseen itsenäistymiseen kasvattaminen, jota suomalaisessa kulttuurissa näkee muita Pohjoismaita enemmän. Varhainen itsenäistyminen ja jo nuorena omillaan pärjääminen ei ole ennuste siitä, että nuori automaattisesti pärjäisi myöhemmin aikuiselämässä paremmin. Lapset ja nuoret tarvitsevat läsnäolevia ja kuuntelevia vanhempia, jotka viettävät aikaa lastensa kanssa aktiivisesti, ei passiivisesti kukin omalla älylaitteellaan.
Näin musikaalin pyörteissä olevat opiskelijat kertoivat kokemuksistaan musikaalin työstämisestä.
Toisen vuoden opiskelija Milja Junkkonen kehitti musikaalissa omaa näyttelijyyttään toimimalla useissa rooleissa kuten valmentajana, kulttuuritutkijana ja yhtenä päähenkilön kavereista. Junkkonen kertoo esiintyneensä aiemmin draaman kolmannen opintojakson esityksessä, mutta hänelle Oulun teatterin Pienen näyttämön valloittaminen on silti aivan uusi, odotettu kokemus.
Junkkonen kertoo oppineensa matkan varrella paljon kärsivällisyyttä, sillä musikaalin harjoituspäivät olivat toisinaan pitkiä. Välillä myös hän ja moni muu joutui odottelemaan päästäkseen tekemään oman osuutensa musikaalin edistämiseksi. Junkkonen painottaa, että hänelle oli selvää, että hän halusi olla mukana juuri draaman työryhmässä. Hän myös ilmaisi haluavansa tehdä jatkossa töitä teatterilla tai esiintyä muualla.
Toisen vuoden opiskelija Paweelada Pumirin osallistui musikaalissa tanssitaiteelliseen puoleen. Hän oli mukana tunnelmaa nostattavassa K-Pop- ja bile-tanssikohtauksessa sekä muissa ryhmätansseissa. Pumirin kertoi, että musikaalin työstämisessä parasta on ollut tanssitreenit ja Oulun teatterin hyvien lavavalojen alla tanssikohtausten harjoitteleminen.
Teoksessa yhdistyi kaksi Tarja Väisäsen ja viisi opiskelijoiden itsensä koreografioimaa tanssikohtausta. Musikaalissa nähtiin myös OSYKin alumnin Janette Husson koreografioima tanssiesiys. Musikaalin tanssipuolen työryhmää johtava Väisänen kertoo tehtäväkseen jakaa tanssijat sopiviin ryhmiin ja antaa heille musikaaliin sopivat kappaleet työstettäviksi. Hän painottaa, että tanssikohtausten tehtävänä oli tukea esityksen kulkua ja musikaalin tekstiä syventämällä tunnelmaa. Vettä sakeampaa -musikaalissa tanssin avulla käsiteltiin surua, epätoivoa, iloa, bilefiilistä ja itsensä löytämistä. Suru huokui ensimmäisestä balettitanssikohtauksessa, jota säesti Yann Tiersen La Valse d’Amelie. Itsensä löytämisen teemat ja riemu tarttuivat katsojaan Kaija Koon Supernaiset-kappaleen raikuessa Pienen näyttämön täydeltä.
Väisänen kertoo pohtineensa tanssityöryhmän kanssa, kuinka tarinan tukeminen ja välittäminen onnistuvat tanssin kautta. Hänen mielestään musikaalin tanssijat onnistuivat tarinankerronnassa loistavasti – tehtävä ei nimittäin ole helppo. Opettajana hän myös painottaa sitä, kuinka upeaa on ollut huomata tanssijoiden kehitystä kurssin ja esitystenkin aikana. Väisänen kertoo, että palkitsevaa on ollut nähdä, miten tanssijoiden itsevarmuus kehittyy ja tunteet sekä tanssin ilo välittyy yleisölle harjoitusten ja esitysten myötä.
Lavasteiden parissa ahkerasti työskennellyt ensimmäisen vuoden opiskelija Siiri Keskitalo kertoo, että lavasteiden tekeminen on ollut antoisaa, vaikka työskentely on ollut välillä hektistä. Hän mainitsee heillä olleen “vähän tiukat deadlinet”. Keskitalo sanoo oppineensa uusia tekniikoita, taiteenaloja, materiaalien käyttämistä ja ajanhallintaa. Hän jatkaa, että tekemistä ja luovaa vapautta annettiin paljon.
Tänä vuonna inspiraatiota lavastukseen haettiin surrealismista, unenomaisuudesta ja alitajunnasta, sillä teokseen sisällytettiin kaksi suurta joukkokohtausta, jotka kertoivat päähenkilön unettomuudesta ja unista. Lavastus koostui ylisuurista, tuijottavista silmistä, surrealistisista kelloista ja kauhujen lelukaupan henkiin heräävistä marionettinukeista, joiden toteutus oli henkeäsalpaava!
Keskitalo sanoo heillä olleen melko vapaat kädet, ja työskentelyn lavasteiden parissa jakautuneen paljolti nukkejen tekemiseen ja muiden roikkuvien lavasteiden rakentamiseen. Hän myös selittää tienneensä alusta asti haluavan olla mukana musikaalissa kuvataidepuolella, sillä kuvataiteella on ollut aina suuri merkitys hänen elämässään. Keskitalon mukaan palkitsevinta oli se, kuinka moni ihminen pääsi näkemään heidän panostuksensa lavasteisiin.
Toisen vuoden opiskelija Elli Fyrstén kertoo soittaneensa musikaalissa sähköisiä kosketinsoittimia. Hänelle soittimen valinta oli selvää, sillä hän on soittanut kosketinsoittimia peruskoulusta asti. Fyrsténin soittoa on kuultu myös viime vuoden musikaalissa ja musiikin lukiodiplominäytöksissä. Hän sanoo jännittäneensä esiintymistä lavalla keskeneräisyyden takia. Hänellä oli kuitenkin verrattaen luottavainen olo, sillä hän on ollut aiemminkin mukana musikaalin työstämisessä. Hän myös mainitsee musikaalin musiikkivalintojen kautta käsiteltävän useita teemoja, kuten nuoruutta, elämää ja sen haasteita, sekä sitä tunnetta, kun asiat eivät mene aina hyvin.
Musikaalissa sekä draama- että musiikkipuolella työskennellyt toisen vuoden opiskelija Leevi Heikkinen kertoo laulaneensa kappaleiden taustoja. Hän sanoo olleensa mukana kuoroissa ja musiikin erikoisluokalla kolmannesta luokasta sekä laulaneensa pienestä asti. Heikkinen jännitti tämän vuoden Vettä sakeampaa -musikaalia hieman enemmän kuin viimevuotista, sillä tänä vuonna häntä nähtiin enemmän näyttelemässä verraten viimevuotiseen, jolloin hän osallistui enimmäkseen musiikkipuoleen. Heikkinen vinkkasi myös tuleville musikaalin tekijöille, että esilläolon mietityttäessä musiikkipuolen ihmiset voivat jäädä halutessaan hieman näyttelijöiden ja tanssijoiden suojaan, jolloin ei ole pakko olla esillä koko ajan.
Sekä Fyrstén että Heikkinen kannustavat jatkossa muita hakemaan musikaaliin. He kertovat sen olleen opettavainen kokemus. He ovat löytäneet uusia asioita itsestään, saaneet esiintymisestä itsevarmuutta ja oppineet yhteistyötaitoja isossa produktiossa. Parasta heidän mielestään on ollut erilaisten ihmisten kanssa tekeminen, oman kehittymisen huomaaminen ja bändiporukan yhteishenki. Haastavinta on löytää luottamus itseensä, mutta he rohkaisevat seuraavia hakemaan musikaaliin, vaikka jännittäisi.
Teksti Aino Juntunen
Kuvat Iina Pellikka