Kategoria: Henkilökuvia
Kaisa Annala nauttii kuvataiteen opettamisesta
Uusien opiskelijoiden lisäksi lukiomme käytäviltä voi bongata muitakin uusia kasvoja, sillä OSYKissa on aloittanut tänä syksynä kolme uutta opettajaa. Yksi heistä on kuvataiteen opettaja...
Lukiossamme on myös uusi äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja
Lukuvuoden ensimmäisen periodi ja päättöviikko alkaa jo lähestyä. Osalle OSYKin opiskelijoille sekä kolmelle opettajalle tämä on ollut uuden opettelua opiskelussa, opettamisessa sekä koulurakennuksen suunnistamisessa....
Matematiikan opettaja Roosa Pihlajamäki ei pelkää tehdä virheitä
Koulussamme on aloittanut tänä syksynä kolme uutta opettajaa, yksi heistä on matematiikan opettaja Roosa Pihlajamäki. Pihlajamäki on valmistunut viime kesänä Oulun yliopistosta, ja OSYK on ensimmäinen lukio,...
Oma pieni musikaalikupla
12-13.5.2026 Oulun kaupunginteatterin Pienen näyttämön valtasi OSYKin musikaali Vettä sakeampaa, joka oli koskettava kertomus perhesuhteista ja niiden merkityksestä elämän kaaoksessa. Sisaruussuhteiden arvokkuus ja monimutkaisuus nousivat musikaalissa pääosaan. Yleisö näki lavalla loppuun...
Ei ulkoa opettelun vaan ymmärryksen kautta huipputuloksiin
Kevään ylioppilaan Bertta Kostamon nelivuotinen lukiotaival on lakitusta vaille valmis. Aikoinaan koulutaival alkoi Tuiran koulussa, ja sittemmin alttoviulua soittava Bertta siirtyi Teuvo Pakkalan koulun...
Pitkä työura äidinkielen ja kirjallisuuden parissa päättyy
Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Silja Lähteenkorva astelee OSYKin käytäviä viimeisiä kertoja opettajan roolissa. Pitkä, 37 vuotta kestänyt, ura äidinkielen ja kirjallisuuden parissa tulee päätökseensä...
Turvallisessa ilmapiirissä huipputuloksiin
Eeri Juntunen painaa valkolakin päähänsä lukiomme juhlasalissa 5.12.2025 yhdessä 45 uuden ylioppilaan kanssa. Kolmen ja puolen vuoden urakka on lakitusta vaille valmis, ja on...