Kategoria: Uutiset
Vettä sakeampaa – säkenöivä taidonnäyte tiiviillä yhteistyöllä
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opiskelijoiden ja teatterin, musiikin, tanssin ja kuvataiteen opettajien tiivis yhteistyö huipentui jälleen keväällä Oulun teatterin Pienellä näyttämöllä esitettyyn Vettä sakeampaa -musikaaliin. Teatterin opettaja ja ohjaaja Ilona Ruohomäen ohjaama teos...
Kieltä ja kulttuuria Tukholmassa
Keskiviikkona, den åttonde april, kaksikymmentä OSYKin opiskelijaa ja opettajamme Leena Kiuru sekä Hanna Heikkilä, lähtivät seikkailulle. Matkamme ei kuitenkaan alkanut junamatkalla, vaan reissua varten on valmistauduttu jo pitkään. Tukholma-kurssi alkoi jo marraskuussa kurssihaun...
Euroopan unioni tutuksi Brysselissä
Päättöviikon toisena maanantaina 26. tammikuuta kahden koulumme opiskelijan herätyskello soi paljon tavallista päättöpäivän aamua aikaisemmin. Me OSYKin toisen vuoden opiskelijat Eeva Majava ja Kaisla Kiilakoski saimme nimittäin EPAS-alumneina mahdollisuuden osallistua...
Unelmia pyramidikaton alla
Unelmat ovat hyvin keskeinen osa elämäämme. Niistä saamme toivoa ja merkitystä elämäämme vaikeinakin hetkinä. Unelmat luovat elämällemme suuntaa ja tuovat onnellisuutta. Vaikkemme aina pääsekään...
Pinssit koristavat osykilaisten laukkuja
OSYKin käytäviä piristävät mahtavien opiskelijoidemme ja opettajiemme lisäksi myös opiskelijoiden hienot pinssit. Joissakin laukuissa niitä on niin paljon, että niiden alkuperä ja merkitys kantajalleen alkavat kiinnostaa....
OSYKissa vietettiin monipuolista kulttuuriviikkoa
OSYK järjesti oman kulttuuriviikon 23.-27.2.2026, jossa lähes jokaiselle päivälle oli suunniteltu ohjelmaa kulttuurin ympärille. Kulttuuriviikon aloitti viimekeväisen Transatlantic-ryhmän lyhytelokuva, jota esitettiin maanantain ja tiistain...
Kieli- ja teatteriprojekti YET Hollannissa
YET eli Youth, Europe and Theatre on kieli- ja teatteriprojekti, jossa kahden eri maan nuoret osallistuvat yhteisen teatteriesityksen tekemiseen. Tänä vuonna mukana olivat Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Suomesta sekä Teylingen College Leeuwenhorst Hollannista. OSYK on osallistunut projektiin jo vuodesta 2001 alkaen ja projekti on palkittu aikoinaan laatuleimalla. Erasmus+ -järjestö rahoittaa...