Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Silja Lähteenkorva astelee OSYKin käytäviä viimeisiä kertoja opettajan roolissa. Pitkä, 37 vuotta kestänyt, ura äidinkielen ja kirjallisuuden parissa tulee päätökseensä tämän lukuvuoden lopussa, ja jatkossa Silja voi keskittyä täysin kulttuurin monipuoliseen harrastamiseen, lukemiseen, kirjoittamiseen, mökkeilyyn ja liikkumiseen.
Silja oli aikoinaan lukion jälkeen lähdössä opiskelemaan oikeustiedettä Etelä-Suomeen, mutta eri elämäntapahtumat juurruttivat hänet kuitenkin Ouluun, ja oikeustiede vaihtui suomen kielen ja kirjallisuuden opintoihin Oulun yliopistossa. Siljan edesmennyt isä, kielen ja kulttuurin monitaituri ja opetusneuvos Tauno Lähteenkorva, varoitteli alasta ja sen vaativuudesta, mutta silloinen puoliso kannusti alan pariin ja lopulta isäkin tuki suunnitelmia. ”Oman isäni esimerkki taisi olla kuitenkin kaikkein suurin kimmoke alaa kohtaan”, Silja muistelee.
Valmistumisensa jälkeen Silja oli kolme vuotta töissä Oulun yliopiston Normaalikoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana ja opetusharjoittelijoiden ohjaajana, ja vuonna 1992 hän aloitti työt Maunonkadulla. ”Ensimmäiset 15-20 vuotta ovat olleet parasta aikaa työurallani”, Silja luonnehtii. Hän kuvailee silloista pientä Kuusiluodon lukiota mukavaksi yhteisöksi, jossa pääsi luomaan ja kehittämään asioita. Silja muistelee, kuinka hän aloitti lukiossa vuosikirjaperinteen. Vuosikirja nimettiin Kreivin ajaksi silloisen rehtorin Jorma Kreivin ja myös julkaisuajankohdan takia, sillä vuosikirja valmistui aina lukuvuoden lopussa, viime tipassa eli kreivin aikaan. Kolme vuotta myöhemmin Silja järjesti nimikilpailun ja nykyinen Pyramentti-nimi lanseerattiin. Myöhemmin painettu vuosikirja on vaihtunut verkkolehti Pyramentiksi.
1990-luvulla Silja oli myös yksi opettajista, joka teki silloista ilmaisutaitoa näkyvämmäksi koulussa ja taidepainotteisuus lähti laajenemaan koulun toimintakulttuurissa. Hän muistelee lämmöllä myös aloittamiaan luovan kirjoittamisen kurssia ja kirjallisuustutkielmakurssia. Silja kuvailee oppiaineen sisäisiä muutoksia isoiksi. ”Aiemmin oli aikaa keskittyä kirjoittamisen opettamiseen ja opiskelijoilla oli aikaa lukea”, hän sanoo. Silja kuvailee kirjoittamisen opettamista prosessiksi, jossa opitaan kantapään kautta. Nyt aikaa on vähemmän ja sisältöjä enemmän. Hän lisää myös, että ymmärtää oppiaineen muutoksen syyt. ”Maailman muuttuessa koulun on reagoitava muutoksiin”, hän lisää ja jatkaa, että välillä tuntuu, että itse äidinkieli on liian pienessä roolissa oppiaineessa. Vanhoista hyvistä ajoista hän kaipaa myös sitä, että tunneilla ehdittiin keskustelemaan opiskelijoiden kanssa. Kimmokkeina keskusteluille olivat muun muassa luetut kirjat, pidetyt puheet ja opiskelijoiden tekstit.
Pitkään työuraan on mahtunut muitakin muutoksia. Yksi iso oli Kuusiluodon ja Toppilan lukioiden yhdistyminen, mikä sujui lopulta hyvin. ”Olimme uuden äärellä”, Silja luonnehtii ja kiittelee silloista rehtoria Juha Valtakorpea siitä, että hän antoi hyvät raamit tekemiselle ja kannusti alaisiaan. ”Viime vuosina lukiokentällä on ollut niin paljon muutoksia, joiden perässä on toisinaan ollut vaikea pysyä”, hän jatkaa.
Silja sanoo, että on ollut hienoa nähdä nuorten kasvunvuodet. Hän kuvailee aikaa herkäksi ja harmittelee, että nuorten mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyvät haasteet ovat lisääntyneet. ”On hienoa, että nuoret saavat toteuttaa lukiossa unelmiaan ja olla juuri sellaisia kuin he ovat”, Silja kuvailee nykyisiä osykilaisia.
Työuran päättymisen jälkeinen aika tuntuu kutkuttavalta, sillä aktiivinen Silja on tuttu näky nykyisen puolisonsa kanssa Oulun kulttuuritapahtumissa. Pariskuntaa yhdistävät musiikin ja teatterin lisäksi myös mökkeily, yhteiset hiihtolenkit ja matkustaminen. ”Erityisesti italian kieli ja kulttuuri kiehtovat meitä”, Silja kuvailee.
Lämmin kiitos yhteisistä vuosistamme Maunonkadulla ja riemullisia vuosia perheen, ystävien ja kulttuurin pariin, Silja!
Teksti ja kuva Minna Korpierkki