12-13.5.2026 Oulun kaupunginteatterin Pienen näyttämön valtasi OSYKin musikaali Vettä sakeampaa, joka oli koskettava kertomus perhesuhteista ja niiden merkityksestä elämän kaaoksessa. Sisaruussuhteiden arvokkuus ja monimutkaisuus nousivat musikaalissa pääosaan. Yleisö näki lavalla loppuun hiotun kuvataiteen, musiikin, teatterin ja tanssin yhteistyön, mutta ei niitä kuukausia, jotka työryhmä kulutti valmistellessa musikaalia koulumme opettajien Ilona Ruohomäen, Anna-Leena Kolditsin, Tarja Väisäsen ja Maria Laakkosen ohjauksessa.
Pääroolien näyttelijät Hanna Pröhl, Ruska Keränen ja Rasmus Kaukola tekivät vahvat ja vakuuttavat roolisuoritukset, joista välittyivät hahmojen tunteiden monipuolisuus ja monimutkaisuus. Näyttelijöiden palo teatterin tekemiseen näkyi selvästi huolella kehitetyissä hahmoissa, jotka näyttäytyivät lavalla koskettavina ja aitoina. Kävin kysymässä pääosien näyttelijöiltä heidän kokemuksiaan ja mietteitään pitkän projektin jälkeen.
Miksi lähdit musikaaliin mukaan?
Pröhl: Kävin viime vuonna katsomassa silloisen musikaalin Rakkaus ja maailmanloppu, joka oli mielestäni todella kaunis ja mielenkiintoinen. Draama on aina kiinnostanut minua, joten päätin silloin, että haluan musikaaliin ensi vuonna mukaan. Draaman lisäksi musikaalissa minua kiinnosti myös kuvataide ja tanssi ja alun perin valitsinkin musikaaliin tanssin, koska en mahtunut draamaan, mutta myöhemmin pääsin vaihtamaan musikaaliin draaman puolelle.
Kaukola: Musikaali oli se, jota olen eniten lukiosta odottanut. Halusin tähän lukioon 6. luokasta lähtien, koska siskoni oli täällä. Tiesin, että täällä on musikaali ja halusin siihen mukaan.
Keränen: Itselläkin oli sama reitti ja syy, hain tänne sillä perusteella, että YETtiin ja musikaaliin pitää päästä.
Mikä oli roolisi ja millainen se oli?
Pröhl: Näyttelin 18-vuotiasta Liinaa. Liina kärsii OCD:sta ja kamppailee muutenkin mielenterveytensä kanssa. Hahmo oli tosi kerroksellinen, herkkä ja monipuolinen, johon oli kiva syventyä. Hahmo oli samaistuttava, koska itsellänikin on taipumusta yliajatteluun. Samaistuttavuus teki itselle hahmosta todella tärkeän ja läheisen, joten siihen oli jotenkin helpompi sukeltaa mukaan.
Kaukola: Näyttelin Ramia, joka on sisaruksista vanhin ja ainoa veli. Se oli tässä musikaalissa ehkä se antagonistin roolin omaava. Hieman ärsyttävä hahmo, mutta lavalla hauska rooli.
Keränen: Näyttelin Minervaa, joka on siis sisaruskolmikon nuorin. Mielestäni hän oli tosi samanlainen kuin minä, sellainen energinen ja villi ja vapaa. Hän tykkäsi k-popista paljon.
Mitä tuollaisen hahmon työstäminen vaati?
Pröhl: Se vaati kyllä paljon, omalla kohdallani se vaati itsensä hyväksymistä ja herkkyyden näyttämistä, jonka kanssa itsekin kamppailen. Vaikka olen itse todella herkkä, niin näyttelijänä en tunne olevani herkkä. Vaadin hahmoa työstäessä itseltäni todella paljon ja tuntuu, että olin aluksi tosi ankara itselleni sen hahmon suhteen. Hahmo vaati lempeyttä, koska asetin siinä roolissa itseni kaikkien esille ja arvosteltavaksi, siltä se ainakin tuntui tuollaisessa roolissa. Itselle oli tärkeää muistaa, että se hahmo siellä lavalla ei ole minä.
Kaukola: Tuonkaltaisen hahmon tekeminen oli henkisesti hyvin raskas tehdä. Siinä harjoituskauden edetessä huomasi sen, miten raskasta se oli. Roolisuorituksessa auttoi luotto toisiin näyttelijöihin. Kun meillä oli kohtauksia, joissa oli henkistä tai fyysistä väkivaltaa, jokainen kohtauksen osa oli keskusteltu läpi, mikä on ok ja miten asiat tehdään. Se on hyvä, että voi luottaa vastanäyttelijään, kun tekee tuollaisia vaikeita kohtauksia.
Keränen: Omalla tavallaan se vaati tosi paljon itsevarmuutta juuri omaan tekemiseen. Itse ajattelin Minervan sellaisena hahmona, joka ei mieti, ennen kuin tekee vaan vasta sitten jälkeenpäin. Mutta kyllä se hahmo kehittyi eniten siinä vuorovaikutuksessa muiden hahmojen kanssa, yksin ei olisi tuollaisen roolin tekeminen onnistunut.
Kuinka kauan vuorosanojen opetteluun meni aikaa?
Pröhl: Niihin meni aika kauan, muistaakseni minulla oli yhteensä 122 repliikkiä, laskin ne kerran. Repliikkejä oli paljon ja ne olivat pitkiä, mutta ne pilkottiin aika hyvin. Ne opeteltiin kohtaus kerrallaan, mikä helpotti niiden muistamista. Lopulta alkoi muistaa repliikkejä sen mukaan, kuinka monta oli missäkin kohtauksessa ja sitten ne alkoivat tulla aika vaivattomasti. Tuntimääräisesti niiden opetteluun meni yhteensä ehkä noin 48 h.
Kaukola: Vaikea sanoa, minkä viikon kohdalla muisti mitäkin. Niitä oppii sen mukaan, kun tekee. Yhtäkkiä tulee sitten se hetki, kun ne repliikit osaa täysin. Suht pitkälle kevääseen oli minullakin plari kädessä harjoituksissa, mutta sekin oli enimmäkseen vain turvaksi, on mukavampaa tehdä teatteria, kun on se plari kädessä eikä ole vain aseettomana.
Keränen: Totta, en itsekään osaa sanoa tarkkaa aikaa, missä ajassa repliikit opin, mutta siinä vaiheessa, kun aloimme tekemään kohtauksia ja pystyi yhdistämään vuorosanoja liikkeeseen, niin oppi nopeammin. Lisäksi olin niin innoissani tästä musikaalista, että melkeinpä joka ilta luin plaria läpi ja odotin malttamattomana, milloin pääsisimme mitäkin kohtausta tekemään ja siinä samalla oppi niitä vuorosanoja vähän huomaamattaan.
Millainen työryhmä teillä oli?
Pröhl: Meillä oli ihana työryhmä, koko musikaaliporukka oli ihana. Tuntuu, että meillä oli tosi yhtenäinen porukka tänä vuonna ja kun meni tunnille, oli aina hyvä mieli olla ja tehdä. Kaikki kannusti toisiaan. Sain valtavasti uusia kavereita tuolla kurssilla. Musikaalin loputtua kaikki vain itkivät, se jotenkin kiteytti sen, kuinka läheisiä meistä kaikista oli tullut sinä aikana.
Kaukola: Työryhmä oli hyvä, meillä oli hyvä yhteisöllisyys ja luotto toisiimme. Luotimme toisiimme lavalla, sekä siihen, että prosessi tulee menemään hyvin.
Keränen: Todella hyvä. Kaikki oli taidokkaita ja sain itsekin vinkkejä ja tukea muilta, miten toimia lavalla. Hyvä työryhmä auttoi omassa tekemisessä todella paljon.
Kuinka kauan koko musikaaliprojektiin käytettiin aikaa?
Pröhl: Me aloitettiin harjoittelu 4.periodin alussa. Ensimmäisenä me harjoittelimme joukkokohtauksia, silloin meillä ei ollut vielä edes käsikirjoituksia tai rooleja jaettuna. Saimme käsikirjoitukset noin kuukauden harjoittelun jälkeen ja sitten pääsimme harjoittelemaan kunnolla kaksi kertaa viikossa, ja ne treenit saattoivat olla kuuden tunnin pituisia koulupäivän jälkeen, välillä tultiin myös sunnuntaisin kouluun.
Kaukola: 4. periodissa me aloitettiin, plarin saamisessa kesti hetki. Kurssi ei ala sillä, että saa heti käsikirjoituksen käteen ja saa tietää oman roolin. Sitä aikaa käytetään esimerkiksi joukkokohtausten tekoon. Musikaalin kellokohtaus oli ensimmäinen, jota tehtiin ilman käsikirjoitusta.
Keränen: Helmikuussa aloitettiin eli nelisen kuukautta, alkuun ei hirveän nopeasti päästy etenemään, mutta sitten jossain vaiheessa alkoi tuntua, että musikaali vaan eteni ja eteni.
Tapahtuiko esitysviikolla mitään kommelluksia?
Pröhl: Tapahtui ja siis paljon. Vuorosanojen unohduksia tietenkin, niitä ei onneksi yleisö välttämättä huomaa ja jos huomaisikin, niin mitä sitten, se kuuluu asiaan. Kompastumisia on tapahtunut, hiukset on ollut silmillä, olen meinannut tukehtua esitysten välissä veteen. Onneksi esitysviikolla itselle ei tapahtunut mitään hirveän isoa. Paljon oli porukkaa kipeänä ja sitä jännitettiin, mutta onneksi suurin osa oli ennen esityksiä.
Kaukola: Itselläni oli se kohtaus, jossa teippasin mailaa ja samalla teipillä myöhemmin teippasin Ruskan eli Minervan näyttelijän tuoliin. Se oli jotenkin niin fyysisesti vaativaa, että minullahan meni siinä kolme teippirullaa, siis rikoin ne. Niitä ensin käytettiin mailan teippaamiseen, sitten penkkiin teippaamiseen ja lopuksi survottiin taskuun, ja lopulta ne alkoivat sisältä purkautua ulos. Esityksiä ennen jouduin usein etsimään uutta teippiä. Vaikka oli nopeita vaihtoja, niin niissäkään ei koskaan käynyt mitenkään huonosti.
Keränen: En usko, että mitään suurempia kommelluksia oli. Vuorosanoja nyt tietenkin unohtui, esimerkiksi loppudialogissa saattoi tulla täysi unohdus. Ei nekään mokat mitään hulluja ole, mutta kerran ennen Koivuniemenherraa minulla oli kaikki kohtaukseen kuuluvat mikit ja hieno kimallepaita päällä ja sitten astelin lavalle ja tajusin, että ei vielä ollutkaan oma vuoro ja astelin sitten takaisin. Mutta ei sekään hirveästi esityksen kulkuun vaikuttanut. Itsellänikin oli todella nopea vaihto hautajaiskohtauksen jälkeen, ehkä noin 20 sekuntia aikaa, mutta aina sen ehti.
Millainen kokemus esitysviikko muuten oli?
Pröhl: Musikaaliviikko oli varmaan elämäni merkityksellisin, ja se oli minulle tosi tärkeä kokemus, se kasvatti minua ja rohkaisi. Sain tuolla viikolla tosi paljon itseluottamusta, olen henkilökohtaisesti tosi epävarma ihminen ja harvoin minä sitä näytän muille. Mutta teatteri on tuonut tekemiseen sellaista rohkeutta ja turvan tuntua. Musikaali oli varmasti elämälleni tosi tärkeä ja merkityksellinen kohta.
Kaukola: Siinä ei hirveästi ehdi muuta ajatella ja ylipäätäänsäkin musikaalin viimeiset pari viikkoa arki pyörii hyvin paljon sen ympärillä. Mutta varsinkin tuo esitysviikko, kun sinne teatterille tullaan yhdeksältä aamulla ja lähdetään yhdeksältä illalla. Oli kyllä hauskaa, se oli sellainen pieni musikaalikupla.
Keränen: Todella mukava, mutta yllättävän raskas kyllä. Ja kyllä harmitti, kun se loppui. Varsinkin, kun elämä oli niin paljon pyörinyt sen ympärillä, että tuntui siltä, että mitä minä nyt teen ja edelleen on se tunne läsnä.
Mihin olet tyytyväinen musikaalissa?
Pröhl: Olen ylipäätään tyytyväinen meidän kaikkien musikaalilaisten suoritukseen, että me jaksettiin ja siihen, että saatettiin kaikki kunnialla loppuun asti. Olen älyttömän ylpeä kaikista kavereistani ja kaikista muistakin. Totta kai olen ylpeä myös itsestäni, mitä harvoin myönnän, mutta nyt voin sanoa, että olen ylpeä itsestäni.
Kaukola: Kaikki onnistui hyvin. Itseäni stressasi joskus hyvin paljon se minun ja Ruskan kohtaus, Koivuniemenherra. Siinä piti laulaa ja siinä oli meidän kirjoittamaa dialogia. Sen onnistuminen hermostutti, mutta mielestäni se rakentui ja onnistui hyvin. Siihen suoritukseen olen erityisesti tyytyväinen.
Keränen: Itsekin olen erityisen ylpeä Koivuniemen herrasta, se oli varmaan suosikkikohtaukseni. Ja se onnistui kyllä hyvin, vaikka sitä aluksi stressasikin.
Mitä koko musikaaliprojekti opetti sinulle?
Pröhl: Se opetti minulle sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja sitä, että aina ei voi onnistua ja aina ei tarvitse onnistua. Ja jos ei onnistu, niin se ei haittaa mitään. Se epäonnistuminen ei ole henkilökohtaista eikä se muuta minussa ihmisenä mitään. Opin ihmisistä ylimalkain, teatterista, tällaisen ison projektin tekemisestä. Musikaali opetti luottamaan itseensä ihmisenä ja näyttelijänä.
Kaukola: En ole aikaisemmin tehnyt tuollaista hahmoa ja sen rakentaminen oli prosessina erilainen. Yleensähän joka hahmossa on tapana ottaa joitain asioita itsestään, joita vie siihen hahmoon. Jos on tuollainen tavallaan raskas hahmo, sen rakentaminen on erilaista eikä sitä oikein haluakaan tehdä samalla tavalla. Siinä oppi tavallaan sen, miten tehdä erilaisia hahmoja. Ehkä eniten musikaali opetti luottamuksesta vastanäyttelijään.
Keränen: Siinä oppi sen, että täytyy pitää sitä roolia koko ajan yllä. Siihen omaan tekemiseen vaikuttaa se, miten muut pitää omaa rooliaan yllä, että kun muutkin tekevät täysillä, niin tulee itsellekin sellainen olo. Koska jos kukaan muu ei millään tavalla panostaisi, vaikka kaikki kyllä musikaalissa panostivat, niin itselläkin lähtisi samalla se energia. Muiden kanssa vuorovaikutuksessa oleminen auttaa esiintymistä tosi paljon. Itsekin olen sitä mieltä, että vastanäyttelijään luottaminen oli iso opetus.
Haluaisitteko vielä sanoa jotain?
Pröhl: Hakekaa musikaalikurssille. Ja vaikka sinusta tuntuu, että se et ole sinne tarpeeksi hyvä tai sinä et pysty, älä ajattele niin. Sinne sopii kaikki, kaikille löytyy sieltä paikka, kaikki on tervetulleita. Se on ihana kurssi.
Keränen: No jos sinä siellä ruudun toisella puolelle pohdit, pitäisikö tulla musikaaliin niin ehdottomasti kannattaa. Ja vaikka näytteleminen ei olisikaan sinun juttusi, niin sitten voit mennä tanssipuolelle, kuvistiimiin tai musiikkitiimiin tai sitten voit vaihdella. Voit käydä musikaalissa vaikka kahtena vuotena ja olla toisena vuonna toisessa tiimissä ja toisena toisessa. Musikaali on ikimuistoinen kokemus.
Kaukola: Niinpä, musikaalissa voi olla mukana monipuolisesti, esimerkiksi kuvislaisia näkyy usein lavalla. Ja sitä arvostetaankin, että osaa ja haluaa olla musikaalin eri osa-alueilla mukana. Se musikaalin yhteishenki näkyy ehkä parhaiten esitysten aikana lavan takana, jossa on siis pienet näytöt, joista näkee lavan. Esimerkiksi k-pop kohtauksen aikana kaikki lavan takana olivat kerääntyneet istumaan näytön ympärille katsomaan ja taputtamaan ja hurraamaan. Ihan vain sen kokemuksen takia, millaista siellä lavan takana on, suosittelen menemään musikaaliin mukaan.
Teksti Riina Kajatsalo
Kuvat Saana Taipaleenmäki ja Iina Pellikka