Opiskelijakunnan hallituksen vuosi on lähtenyt käyntiin yleiskokouksen, järjestäytymiskokouksen ja perehdytyksien merkeissä. Muistellaan kuitenkin vielä hetki edellisen kauden puheenjohtajistoa ennen uuteen vuoteen siirtymistä.

Siinä missä opiskelijakunnan hallitus on monen ihmisen yhteistyöllä pyörivä kokonaisuus, on toiminnan kannalta tärkeässä osassa puheenjohtajisto. Meidän lukiossamme puheenjohtajisto koostuu puheenjohtajasta ja kahdesta varapuheenjohtajasta. Viime lukuvuoden ajan hallitusta johtivat puheenjohtaja Elsa Juusola sekä varapuheenjohtajat Inka Mätäsaho ja Hilma Hinkkanen.
Ajatus puheenjohtamisesta syttyi Elsalle jo edellisen kevään aikana. Halu olla aktiivisemmin hallituksen toiminnassa innosti Elsaa asettumaan ehdolle syksyn yleiskokouksessa, jossa hänet lopulta valittiin tehtävään. Halu olla entistä vahvemmin mukana opiskelijakunnan toiminnassa sai myös Hilman asettumaan ehdolle puheenjohtajistoon opiskelijakunnan hallituksen järjestäytymiskokouksessa. Myös haasteet sekä mahdollisuus kehittyä houkuttelivat tehtävään. Inka puolestaan kuuli, että Elsa oli hakemassa puheenjohtajaksi ja innostui itsekin ajatuksesta.
Puheenjohtajuus ei ole luonnollisesti pesteistä helpoin, vaan se tuo mukanaan paljon haasteita. Omia taitoja etenkin ajanhallinnassa ja työnjaossa tulee kehittää jatkuvasti. Inkasta haastavinta oli kuitenkin itse kokouksien puheenjohtaminen. Inka kertoo tilanteen hallitsemisen olleen vaikeaa, koska hän ei puheenjohtanut kokouksia usein.
Haasteistaan huolimatta puheenjohtajuus antaa paljon takaisin. Hilma kertoo oppineensa paljon sekä johtamisesta, koordinoinnista ja hallinnosta että myös itsestään. Antoisaa oli myös nähdä muiden opiskelijoiden innostuvan hallituksen järjestämästä toiminnasta.
Puheenjohtamisen lomassa voi syntyä parhaimmillaan elinikäisiä ystävyyksiä. Esityslistojen tekemisen ja vastuiden hoitamisen lisäksi Elsa, Inka ja Hilma ystävystyivät vuoden aikana. Elsa kertookin löytäneensä parhaat ystävänsä puheenjohtajistosta. Hänestä myös muiden hallituslaisten ystävystymistä ja kehittymistä oli hienoa seurata.
Puheenjohtajisto jättää tärkeän tehtävän terveisten kera tulevan vuoden puheenjohtajistolle ja hallitukselle: Älkää stressatko liikaa vaan muistakaa myös nauttia!
Teksti Enni Tiensuu
Kuva Nooa Silvonen