Lukiostamme valmistui 5.12.2023 52 uutta ylioppilasta, jotka painoivat päähänsä valkolakit lukiomme juhlasalissa itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlassa. Yksi valmistuneista on Eevi Kainulainen, joka piti juhlassa ylioppilaan puheen.
Arvoisa juhlaväki. Opettajat, rehtorit, läheiset, esiintyjät sekä aivan erityisesti te tuoreet ja ihanat ylioppilaat.
Tänään on tullut aika nostaa purjeemme ja suunnata kohti uusia, lukioaikojemme jälkeisiä seikkailuja. Lukio on ollut meille kaikille omannäköinen matka. Jaamme yhteisen valmistujaispäivän, mutta meidän polkumme tänne ovat olleet hyvin erilaiset.
Tämän puheen alku on kirjoitettu uudestaan kolme kertaa. Vaikka tein muistiinpanot ja ajatuskartat, kuten äidinkielen opettajamme kerta toisensa jälkeen kehottivat, en saanut puettua sanoiksi kaikkea sitä, mitä meidän lukiotaipaleemme oli. Jokainen meistä käyttäisi aivan erilaisia sanoja kuvatakseen tätä päivää, ja tehtäväni muodostaa sanoista yhteneväinen tarina osoittautuikin erittäin haastavaksi. Miten jotain näin massiivista voi käsitellä, jos sitä ei itse ole elänyt? Ei ollut väliä, miten yritin pukea sanoiksi kaiken sen, mitä lukio meille oli, olivat tekeleeni vääristyneitä, aivan kun katsoisin niitä Linnanmäen vanhan vanerivekkulan peilin läpi. Mikään teksti ei tuntunut tai näyttänyt oikealta. Etsin määritelmiä asioille ja tunteille, joita en osannut kuvailla. Määritelmänsä mukaan lukio on kuitenkin yleissivistävä toisen asteen oppilaitos, jonka suoritettuaan opiskelija valmistuu ylioppilaaksi. Lukio OSYKissa oli kuitenkin myös tanssia, teatteria, taidetta, OPKH-tilassa nukuttuja päiväunia ja happamin naamoin juotua mustaa kahvia. Lukio oli uusia ystäviä ja yhteisöllisyyttä. Lukio oli kovaa työtä ja sen tuomia helpotuksen sekä onnistumisen hetkiä.
Rakkaat ylioppilaat, haluan onnitella teitä kaikkia upeista suorituksistanne. Jokainen ylioppilaslakki on kovan työn tulos ja suuri ylpeyden aihe. Silti emme tänään juhli vain arvosanojamme tai suoritettuja kurssejamme, vaan myös niitä hetkiä, jolloin lukiosta selviytyminen tuntui mahdottomalta. Juhlimme kaikkia pitkäksi venyneitä iltoja, aamubusseissa itkeneitä vauvoja sekä musiikin ensimmäiselle kurssille paniikissa askarreltuja ja myöhässä palautettuja konserttiraportteja. Juhlimme onnistumisiamme ja vaikeita hetkiämme, juhlimme itseämme ja toisiamme.
Kun nyt pohdin menneitä lukioaikoja, tuntuu siltä, kuin olisin koko lukiourani ajan seilannut erikokoisesta vastoinkäymisestä toiseen. Nukuin pommiin etätunneilla, vaihtelin urasuunnitelmiani ja väitin kiven kovaan jokaisella koeviikolla vaihtavani lyhyeen matematiikkaan. Minulla oli jatkuvasti päälläni kriisi, olipa kyse sitten identiteetistäni, tulevaisuudestani tai ihmissuhteistani. Jokainen meistä kärsi varmasti omat kriisinsä tämän punakaton alla. Valitettavasti yksilöllinen kriisin sietokykymme ei riittänyt, vaan meitä koeteltiin kollektiivisesti myös luokka-asteena. Lukion ensimmäisenä vuonna kaikki kiva oli koronan takia peruttu, toisen vuoden musikaalimme valmistui puoli vuotta myöhässä, ja abivideonkin viimeinen kohtaus saatiin juuri ja juuri purkkiin, ennen kuin koulun ovet sulkeutuivat takanamme.
Lukiourakka onkin välillä tuntunut siltä, että äyskäröisin vettä soutuveneestä, jonka tappi on auttamatta ja lopullisesti kadonnut. Silti kaivaessani lukiomuistojani säilömuistista takaisin työmuistiin, mieleeni palaa kaikkien kauheimmissakin hetkissä mukana ollut rauha. Me selviämme ja kaikki järjestyy. Tänään me olemme täällä, päässämme valkolakit sekä kaikki se tieto, joka meihin lempeästi survottiin. Voimme onnitella toisiamme siitä, että tosiaankin selvisimme kaikki tänne asti. Pidimme toisiamme kädestä kiinni elämämme myrskyissä ja olemme nyt matkalla kohti, jos ei tyynempiä vesiä, niin ainakin uusia, jännittäviä myrskyjä.
Suuri kiitos menestyksestämme kuuluu OSYKin ainutlaatuisille, hurmaaville ja asiantunteville opettajille, jotka merikapteenien lailla ohjasivat meitä läpi nuoruuden kuohujemme. Sen lisäksi, että jaksoitte aina abikursseille asti vastata kysymyksiimme Geogebran käytöstä tai päälauseiden välisestä pilkutuksesta, jaksoitte te aina olla kiinnostuneita meistä nuorista. Tämä upea jugendlinna oli monelle meistä monessa määrin toinen koti, jossa meidän peräämme kyseltiin ja jossa meistä pidettiin huolta. OSYK oli turvallinen paikka meille nuorille kokeilla omia siipiämme, sillä pystyimme luottamaan siihen, että joku ottaisi meistä kopin, jos siipemme eivät vielä kantaisikaan. Kiitos tästä kuuluu teille, opettajat. Meitä kannustettiin yrittämään parhaamme ja meidät kohdattiin aina lempein silmin. Vuosien varrella saatu viisaus sekä rohkaisun sanat merkitsivät paljon.
Arvoisat ylioppilaat. Me olemme ikäluokka täynnä rohkeita, uniikkeja, lahjakkaita ja käsittämättömän upeita nuoria. Me olemme kasvaneet aikuisiksi keskellä maailman loputonta myllerrystä ja jatkuvaa epävarmuutta. Silti tänään, 5.12.2023, kaikki on hyvin. Jaksoimme loppuun asti pitää kiinni airoistamme ja soutaa yhdessä kohti tulevaa. Tänään voimme huoletta nostaa maljan yhteisille hetkillemme ja siirtää katseemme kohti uusia satamia. Olen aivan varma, että jokaista meistä odottaa loistava tulevaisuus. Kiitos.
Teksti Eevi Kainulainen
Kuva Minna Korpierkki