Keskiviikkona 4.10.2023 14 OSYKin kuoron opiskelijaa ja kaksi OSYKin opettajaa lähtivät matkalle kohti Saksaa, Heidenheimiä ja siellä sijaitsevaa Schiller Gymnasium -ystäväkoulua ja isäntäperheitä. Opettajista mukana olivat musiikinopettaja ja kuoronjohtaja Anna-Leena Koldits sekä saksan kielen opettaja Tiina Pilto. Schillerin lukio on musiikkipainotteinen lukio, jossa on esimerkiksi orkesteri ja suuri kuoro Neuer Kammerchor Heidenheim, joka kiertää maailmaa erilaisissa esiintymisissä.
Matkan aikana teimme yhteistyötä Schillerin lukion kuoron kanssa ja harjoittelimme muutamia kappaleita yhdessä sunnuntain iltajuhlaa varten. Matkamme Saksassa kesti yhteensä kuusi päivää, ja jokainen niistä oli tapahtumaa täynnä. Reissu oli varmasti ainutlaatuinen kokemus myös meille kuorolaisille sekä saksalaisille perheille.
Yövyimme koko matkan ajan Heidenheimissä paikallisen koulun opiskelijoiden perheissä. Isäntäperheet asuivat kaukana koulusta, mikä ei kuitenkaan Oulun joukkoliikenteen käyttäjinä meitä hetkauttanut. Monet suomalaiset hämmentyivät siitä, miten oleskeleminen isäntäperheissä tuntui samalta kuin nukkuisi hotellissa. Meistä pidettiin hyvää huolta ja kivennäisvesi ei päässyt loppumaan missään vaiheessa. Ehkä se on vain suomalaista vieraskoreutta, mutta huomiota ihmeteltiin usein ja vertailtiin koulupäivien aikana.
Saksassa oli tavallista asua kolmen tai neljänkin kerroksen taloissa. Kun saavuimme isäntäperheeni kotiin, olin hyvin yllättynyt kaikesta vieraanvaraisuudesta perheessä. Sain oman huoneen, jossa oli tervetuliaislahjoja kuten saksalaisia karkkeja ja pieniä välipaloja. Sain kuulla muiltakin kuorolaisilta samanlaisia kommentteja vieraanvaraisuuden paljoudesta. Perheeni vanhemmat eivät puhuneet juurikaan englantia, mutta onneksi perheen lukiolainen toimi meidän välisenä tulkkinamme. Viimeisenä päivänämme Saksassa eli sunnuntaina meillä oli enemmän vapaa-aikaa, jolloin useimmat viettivät enemmän aikaa isäntäperheensä kanssa. Perheeni vei minut katsomaan lähellä sijaitsevaa tippukiviluolaa, joka oli minulle täysin uusi kokemus. Poikkesimme myös isäntäperheen mummolassa, joka sijaitsi melko lähellä isäntäperheeni kotia. Perheestä jäi minulle kaiken kaikkiaan todella lämmin olo.
Matkan aikana pääsimme ihastelemaan Heidenheimin vehreää kylää ja kävimme katsomassa lähellä sijaitsevaa vanhaa linnaa. Päiviin sisältyi myös OSYK-kuoron sekä Schillerin lukion kuoron yhteisharjoituksia sunnuntain suurta tapahtumaa varten.
Perjantaina kävimme normaalisti koulussa, jossa vietettiin tällöin paikallista Octoberfest-juhlaa. Tämän kunniaksi pääsimme maistelemaan saksalaisia perinneruokia, Germknödeliä eli makeita dumplingseja sekä Weißwurstia eli valkeita makkaroita. Octoberfestiin kuului myös kansallispuvut, joita tarjottiin puettavaksi jopa parille suomalaiselle. Puolikkaan koulupäivän jälkeen lähdimme porukalla isäntiemme kanssa Ulmiin, joka on Heidenheimin lähin isohko kaupunki. Ulmissa keskeinen nähtävyys oli maailman korkein kirkko, Ulmin tuomiokirkko. Kapusimme kirkon ohuita kierreportaita ylös asti ja katselimme Ulmin kaupunkia monen kymmenen metrin korkeudesta. Saimme myös kirkkoon tutustumisen jälkeen vapaa-aikaa Ulmin kaupungissa. Kuorolaiset käyttivät vapaa-aikansa enimmäkseen välipalojen metsästykseen paluumatkaa varten. Saavuimme myöhään illalla takaisin Heidenheimiin illalliselle ja nukkumaan.
Lauantaipäivä oli kokonaan varattu Stuttgartin päiväretkelle. Stuttgartissa vierailimme mm. taidemuseossa, tivolissa, sekä kiertelimme kaupungissa. Tivoli oli Stuttgartissa osuvasti matkamme aikana Octoberfest-juhlan vuoksi. Saksalaiset olivat kerääntyneet ulos tivoliin ja baareihin viettämään aikaa yhdessä festivaalin merkeissä. Kaupunki oli todella täynnä, mutta varsinkin matkalla tivolille oma tila alkoi tuntua vieraalta termiltä. Ihmismassan seasta pystyi helposti bongata paikallisia kansallisasuja, joihin kuului joko kansallismekko tai nahkashortsit. Selvisimme onneksi Stuttgartin matkasta ehjin nahoin Heidenheimiin täpötäysistä junista huolimatta.
Monen matkapäivän jälkeen meille kuorolaisille suotiin puolikas vapaapäivä. Päivä vietettiin isäntäperheiden kanssa erilaisissa aktiviteeteissa, joiden jälkeen tavattiin Schillerin koululla läksiäisjuhlan merkeissä. Olimme koko viikon harjoitelleet paikallisen kuoron kanssa yhteistä esiintymistä, jossa lauloimme kahdeksan omaa laulua ja yhdessä toisen kuoron kanssa vielä kaksi. Saksalainen kuorokin esitti pari oman ohjelmistonsa biisiä, päällimmäisenä jäi mieleen Queenin Don’t Stop Me Now, johon kuorolla oli erityinen koreografia. Muodollisuuksien jälkeen nautittiin saksalaisten perheiden tekemiä saksalaisia ruokia ja herkkuja sekä suomesta tuotuja ruokia. Paikalla oli jopa DJ, josta suomalaiset innostuivat myöhemmin. Osykilaisille tiedoksi, että pilkkitanssia on viety Saksan maaseudulle asti!
Vaikka matka oli lyhyt, kulttuurillisen eron huomaaminen oli väistämätöntä. Aiemmin mainitun Schillerin koulun kuoron erot omaan kuoroomme olivat käsinkosketeltavia. Siinä, missä Suomessa olemme tottuneet laulamaan suloisessa muodostelmassa ja rajuin tanssiliike on pieni keinuminen, saksalainen kuoro tuntui yhdistelevän tanssia, teatteria ja laulua ihan vain yhteen kappaleeseen. Eniten hämmennystä Saksan reissulla aiheutti veden vaihtuminen kivennäisvedeksi joka ikisessä tilanteessa. Joka aamu ja ilta meille suomalaisille tuputettiin kivennäisvesipulloja, ja itselläni jäi yöpöydälle varmaan kolme sellaista avaamattomina. Ruokaan liittyen myös muita mielenkiintoisia havaintoja tehtiin suomalaisten kesken. Vaaleaa leipää, varsinkin sämpylää, oli jokaiselle aterialla ja välillä jopa lämpimän ruoan korvikkeeksi. Kun palasimme Suomeen, ei koululounaalla tarjoiltu sämpylä oikein houkutellut kuorolaisia.
Teksti ja kuvat Nella Rautio ja Venla Vähänen