Vuoden 2023 syksyn yleiskokouksessa onnistuin muuttamaan elämääni merkittävimmällä mahdollisella tavalla: tulin valituksi Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opiskelijakunnan puheenjohtajaksi. On vaikeaa pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä tuo kyseinen päätös on minulle antanut, mutta aina voin yrittää.
Joskus tuntuu vähän nololta ajatella, kuinka paljon koulumme opiskelijakunnan hallitus minulle todella merkitsee. Kyseessähän on loppujen lopuksi vain pieni ryhmä, jonka tarkoitus on järjestellä hupsuja karaokeja kerran kuukaudessa ja pyrkiä vähän piristämään opiskelijoiden arkea. Samalla opiskelijakunnan hallituksen kautta olen löytänyt intohimoa ja innostusta uusia asioita kohtaan ja tavannut ihmisiä, joista ajan saatossa on muodostunut parhaita ystäviä, joita minulla on koskaan ollut.
Viime päivinä olen muistellut viimeisintä kauttani hallituksessa ja todennut, että kaikista eniten minuun ovat vaikuttaneet arkiset kokemukset yhdessä näiden upeiden ihmisten kanssa. Jokainen hauska ilmoitusasia kokouksen alussa ja ne hetket kokousten jälkeen, kun olemme jääneet istuskelemaan tunneiksi OPK-tilaan. Jokainen yhteinen onnistuminen, jonka vuoden aikana olemme kokeneet. Jokainen niistä kerroista, kun olemme viettäneet aikaa yhdessä, olemme moikanneet käytävillä ja istuneet iltaa yhdessä. Jokainen yhteinen katse, hymy ja nauru, jonka olemme vuoden aikana jakaneet. Nämä kaikki selittävät osaltaan sitä, kuinka minun on ollut mahdollista löytää niin suurta merkityksellisyyttä loppujen lopuksi niin pienestä asiasta.
Löysin viimein sanat tunteilleni kuunnellessani J. Karjalaisen Mennyttä miestä kesäloman aikana. Kappaleessa J. Karjalainen laulaa: “Isäni veisteli puisia ukkoja – – Omat ukkoni veistän vinyyliin”. Jokainen hetki, jonka olen käyttänyt valmistellessani itsenäisyyspäivän puhetta, tehdessäni hallituksen kokouksen esityslistoja, kilpailuttaessani kondomien tuottajia, kuvatessani biitsipäivän mainosvideota ja tonkiessani läpi hallituksen vanhoja arkistoja, olen veistellyt omia ukkojani tätä toimintaa varten ja jättänyt jälkeni kouluumme ja sen opiskelijakuntaan. Saman se on tehnyt myös minulle.
Syksyn yleiskokoukset ovat toistuvasti olleet lukioaikani jännittävimpiä hetkiä. Ensimmäisenä opiskeluvuotenani jännitin hallitukseen pääsyä. Toisena vuonna kyseessä oli jo puheenjohtajan saappaisiin astuminen. Vaikka nyt kolmantena ja viimeisenä vuotena minulla ei enää ole vaaleja voitettavanani, koen samaa jännitystä kuin aina ennenkin. Tuleeko seuraava puheenjohtaja saamaan tästä hommasta saman iloa ja nautintoa, jota olen itse saanut? Tulevatko uudet hallituksen jäsenet löytämään siitä saman turvasataman ja yhteisön, jonka itse olen löytänyt? Enää vain aika näyttää, mutta kaikkeni sen eteen olen tehnyt.
Vaikka saankin onnekseni vielä jatkaa hallituksessa seuraavan vuoden, on olo silti haikea. Puheenjohtajan roolissa olen päässyt kukoistamaan ja nauttimaan toiminnasta täysvaltaisesti, ja vaikka välillä on ollut hieman raskasta, en vaihtaisi hetkeäkään kuluneesta vuodesta pois. Tahdonkin osoittaa kiitokseni viime vuodesta ja kaikesta sen aikana tapahtuneesta juuri sinulle, OSYKin opiskelija. Sillä ilman opiskelijoita ja opiskelijakuntaa en olisi päässyt löytämään tätä puolta itsestäni, enkä osaksi sitä kotoisaa yhteisöä, jonka hallitus on minulle tarjonnut. Kiitos tästä kaikesta kuuluu teistä jokaiselle.
Teksti ja kuva Pietari Meriläinen