Lukiostamme 5.12.2024 valmistuva Kuisma Mäki pääsi finaaliin toisen asteen opiskelijoille järjestetyssä kirjallisuusaiheisessa Pikku-Finlandia-esseekilpailussa tekstillään Yhdessä yksin. Lämpimät onnittelut Kuismalle!
Yhdessä yksin
Yksinäisyys on kaikkien yhteinen ongelma. Yksinäisyys on kollektiivinen tunne, se on jaettu todellisuus, jonka lähes jokainen tunnistaa, vaikka ihmisiä on täällä enemmän kuin sietäisi. Voisi ihmetellä, miten tämä kokemus on mahdollinen.
Miki Liukkosen romaanissa Vierastila (Wsoy, 2023) ulkopuolisuuden kokemuksia ja yksinäisyyttä käsitellään todellisuutena, jonka kaikki jakavat. Siitä kirjoitetaan, se ajaa toimimaan. Teoksen kertojana toimiva kirjailijahahmo kokee olevansa muista erillinen, ulkopuolinen ja omassa maailmassaan. Siksi hän kirjoittaa. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, mitä hän yrittää sanoa. Toisaalta hän ei tunne itseäänkään kuin kirjoittamisen kautta. Sanojen laittaminen paperille tekee ajatukset ja siten identiteetin konkreettisiksi. Ajatus on hyvin samaistuttava, moni kirjoittaa näistä syistä.
Tajunnanvirtaa muistuttava kerronta vuoroin pohtii kertojan itsensä olemassaoloa, vuoroin kommentoi päähenkilön, Ren Dawnin, elämää. Epäluotettavan kertojan myötä on vaikea sanoa, mikä romaanin luomassa maailmassa on totta ja mikä ei. Saati sitä, ovatko kirjan tapahtumat tapahtumia ensinkään. Ehkä matka helteiseen Cancuniin ja vieraat ihmiset päähenkilön asunnossa ovatkin vain humalaisen kertojan houretta. Tai Renin itsensä.
Oli miten oli, lukija pääsee tehokkaasti sisään tähän huuruiseen olotilaan. Teoksen nimi tulee älypuhelimessa olevasta “vierastila”-asetuksesta. Asetuksen ollessa päällä laitetta voi käyttää sujuvasti, mutta joihinkin tietoihin ja sovelluksiin ei ole pääsyä. Tarkoituksena on estää arkaluontoisen tiedon päätyminen väärälle yleisölle. Tällainen teema välittyy myös tekstistä, kun ajatellaan ihmistä tämän kaltaisessa tilassa.
Suojellakseen itseään mielellä on taipumus sysätä joitain muistoja ja tunteita sivuun ihmiseltä itseltään. Muistot ovat tällöin yhä olemassa, mutta pääsy niihin on estetty. Toisilta ihmisiltä asioita on vielä helpompi salata. Ikään kuin jättää osa tiedosta suojauksen taa. Äärimmillään ihminen vetäytyy kokonaan, eikä halua ottaa kontaktia ulkomaailmaan. Tällä tavoin suojautuva on yleensä ensin tullut muiden torjumaksi. Hän on ehkä rikkonut jotain valloillaan olevaa normia, joko tietoisesti tai hahmottamatta sen olemassaoloa lainkaan. Normien rikkomisesta usein rangaistaan hylkimällä. Ryhmissä menestyviä ovat he, jotka solahtavat tarjottuihin muotteihin. Muiden on vain sopeuduttava tai otettava riski ulkopuolelle jäämisestä.
“Oli helppoa olla ‘outo’ ja ‘erilainen’ aina siihen pisteeseen asti, kunnes tuo outous ja erilaisuus oli oikeasti outoa ja erilaista.” Liian outo ei siis saa olla. Eikä liian samanlainen kuin joku muu. Ja kun yrittää sopeutua, sitä saattaa asettaa itsensä naurunalaiseksi. Kun ei osaakaan tehdä sitä oikein.
Erilaisissa kulttuureissa normien lisäksi niiden tiukkuus vaihtelee. On itsestään selvää, että yksilökeskeinen kulttuuri altistaa yksinäisyydelle. Voisi myös ajatella, että individualismin korostaessa yksilön omaa toimijuutta ja omanlaista elämää, moninaisuus olisi toivottua. Yksilö ei ole niin sidoksissa ryhmiin, kuin kollektivismissa. Todellisuudessa myös individualismissa vaihtelun on tapahduttava tietyissä rajoissa. Normit luodaan ylhäältä päin, ja niiden vaihtuvuus on nopeaa. Länsimaista kapitalismia myötäillen jokaisen tulisi vielä kilpailla menestyäkseen. Yksilöt pyrkivät siksi olemaan keskenään samankaltaisia – mielellään aina hieman toistaan parempia.
Ihmisten välinen kilpailu sinänsä on luonnollista, ja erilaiset statukset tuovat elämään järjestystä laumaeläimen kaipaamalla tavalla. Se, mikä nykyihmiseltä saattaa jäädä puuttumaan, on lauma. Yhteisö, johon kuulua ja jossa tulla hyväksytyksi. Tämä puute johtuu paitsi kulttuurin yksilökeskeisyydestä, myös kasvavista mahdollisuuksista elää yksin. Suuri osa kommunikoinnista tapahtuu median välityksellä, eikä edes välttämättömään kaupankäyntiin tarvita ihmiskontaktia. Töitä ja opintoja voi tehdä kotoa käsin. Kiihtyvän kaupungistumisen myötä talot kasvavat, mutta asunnot pienenevät. Ihmiset jäävät niihin pyörimään ympyrää, yksinäisyyden kehää. Yksin asuminen on jopa taloudellisesti kannattavampaa.
Vaikka moni viihtyy yksin, ihminen ei voi hyvin, jos ei saa jakaa elämäänsä kenenkään kanssa. Onnellisuutta mittaavissa tutkimuksissa todetaan, etteivät mitkään muut elinolot korreloi onnellisuuden kanssa niin paljoa kuin hyvät ihmissuhteet. Onnellisuus ja ihmissuhteet eivät poista mahdollisuutta yksinäisyyteen, mutta ne pienentävät sitä huomattavasti. Kuten Vierastilassa kuvataan, koettu yksinäisyys kumpuaa tarpeesta tulla ymmärretyksi. Siksi edes yksi aito kohtaaminen voi olla käänteentekevä.
Viime vuosina ilmennyt mielenterveyskriisi on konkreettinen esimerkki siitä, miten jokin on yhteiskunnallisella tasolla pielessä. Ei uudempia sukupolvia ole sen herkemmillä aivoilla varustettu kuin edellisiäkään. Puute on yhteydessä. Yhteys ulkomaailmaan on internetin myötä liiankin laaja, mutta ihmisten välillä se vähenee. Aika kuluu näytön ääressä silloin, kun tarvittaisiin kohtaamisia.
Median laajuus langettaa paitsi tietoa, myös normeja ja ihanteita jopa koko maailman ylle. Ilmiö ei ole uusi esimerkiksi valistukseen tai romantiikkaan verrattaessa, mutta se nopeus, jolla ihanteet vaihtuvat, on ennennäkemätön. Jatkuva informaatiotulva saa pään pyörälle. Liukkosen tekstiä lukiessa tuntuu hetkittäin samalta kuin silloin, kun on selannut liikaa uutisia tai some-postauksia. Aivot kiehuvat, tulvivat yli. Hän onnistuu tyylilleen ominaisesti mahduttamaan tuollaisen levottoman informaatiotulvan romaanin kansien väliin.
On hienoa, että media levittää tärkeän tiedon ja uutiset nopeasti. Samalla niiden vastaanottaminen yksin pienessä kodissaan keskellä suurta maailmaa on pelottavaa. Jos tuntee loputtomasti myötätuntoa ja jokainen tunne on intensiivisempi kuin olisi sallittua, on hirveää tajuta, ettei ikäviä uutisia luettuaan voi tehdä mitään. Ja sitten tulee seuraava otsikko.
Yksinäisyys on myös tunne siitä, että on pieni. Ja maailma suuri. Lopulta yksi ihminen on huomaamaton hiukkanen, joka leijailee muiden kaltaistensa mukana. Tämä ei ole pelkästään huono asia – voi niitä kaikkia mahdollisuuksia kokeilla uutta, ja epäonnistua! Kukaan ei muista siitä mitään kuitenkaan. Mutta jos elämästä puuttuvat iloa tuottavat asiat ja tärkeät ihmissuhteet, tuntee itsensä helposti merkityksettömäksi. Vaikka Vierastilalla on tietty paikka kirjoittajansa viimeisenä teoksena, se kaikuu toivoa. Jokaisella on merkitys ja oikeus tulla nähdyksi.
Yksinäisyys on yhteistä. Sen ehkäiseminen on kaikkien tehtävä, ja erityisesti yhteiskunnan vastuulla. Yhteiskunnat muodostuvat palvelemaan ihmistä. Ne kääntyvät nopeasti itseään vastaan, jos yksilön ja yhteisön hyvinvointi jää esimerkiksi talouden jalkoihin. Tällä hetkellä kaivattaisiin helppoja, turvallisia ja kestäviä yhteisöjä. Paikkoja, joissa olla läsnä ja jakaa asioita. Ihmiset tarvitsevat kokemuksia siitä, että he ovat täällä olemassa yhdessä muiden kanssa.
Kuisma Mäki