Oletko ikinä hukannut tavaroitasi koulussa? Tai oletko löytänyt hukattuja esineitä käytäviltä? Jos olet, luultavasti olet myös ollut tekemisissä Arin löytötavaratoimiston kanssa. Ari Forstén, lyhenteeltään Afo, on yksi koulumme opinto-ohjaajista. Hän on työskennellyt koulullamme pitkään ja, opinto-ohjauksen lisäksi hän pyörittää lukiossamme epävirallista löytötavaratoimistoa. Toimintaa on jatkunut jo melkein kymmenen vuotta ja viestejä kadonneista tavaroista tulee lähes joka arkipäivä.
Kaikki alkoi siitä, kun Ari alkoi kiinnostumaan löytötavaroista, joita tuotiin virastomestarille tai kansliaan. Hän kävi välillä tutkiskelemassa niitä ja saattoi kysellä ihmisiltä, onko heillä mennyt jotain hukkaan. Tämä mielenkiinto johti lopulta yhteistyöhön virastomestarin kanssa. ”Vähitellen se sitten muotoutui meikäläiselle, enkä mä pääse siitä eroon, vaikka haluaisinkin”, Ari kertoo hymyillen, miten löytötavaratoimisto sai alkunsa.
Ari kokee, että hän havainnoi ja näkee asioita, joita muut eivät välttämättä huomaa. Hän kertoo, että jo ollessaan yläkoulussa hän saattoi löytää maasta arvokkaita esineitä, esimerkiksi seteleitä, joita muut eivät edes huomanneet. Tällaisesta uteliaisuudesta ja kiinnostuksesta on paljon hyötyä löytötavaratoimiston pyörittämisessä.
Yleisimpiä esineitä, joita opiskelijat hukkaavat koulussa, ovat sormukset ja muut korut. Niitä löytyy melkein päivittäin. Myös kuulokkeita hukataan paljon. Harvoin löytyy silmälaseja ja lompakoita. Välillä Ari saattaa pysähtyä miettimään tarinoita ja tarkoituksia esineiden takana.
Ari arvioi, että vähän alle puolet hukatuista esineistä löytää omistajansa. Toki siinäkin on vaihtelua. Esimerkiksi puhelimet ja nykyaikaiset kuulokkeet löytävät onneksi usein omistajansa, mutta erilaiset asusteet tyypillisesti harvemmin. Ari pyrkii säilyttämään tavaroita niin kauan, että niiden omistajalla on ollut mahdollisuus saada ne takaisin. Hän kuitenkin pyrkii välttelemään hamstraamista ja vuoden aikana hävittää esimerkiksi rikkinäisiä esineitä. Jotkut tavarat ovat tosin sellaisia, joita hän pyrkii säilyttämään kauan, esimerkiksi kalliit korut.
Arin tapa kirjoittaa Wilmaan löydetyistä tavaroista saattaa kiinnittää monen huomion. Hän kertoo sen olevan tapa suojata tavaroiden yksityisyyttä. Ari pyrkii viesteissään tuomaan esille sellaiset ominaisuudet, joiden avulla oikea omistaja voi tunnistaa esineensä, mutta kukaan tuntematon ei voi hoksata, että kuulostaapa hienolta ja väittää tavaraa omakseen. Viestissä voi lukea esimerkiksi seuraavasti: ”Työhuoneeni ovelle on tuotu jännä sormus, melkein kuin salmiakin ja mentolin sekoitus.” Hän haluaa myös sisällyttää viesteihinsä vitsejä ja emojeita, jotka ovat saavuttaneet paljon suosiota. Joskus hän on jopa saanut kyselyä niiden perään, jos ne ovat unohtuneet.
Löytötavaratoimisto on Arille hauska harrastus ja hän saa iloa, kun hukkaan mennyt tavara löytää omistajansa. Arille pelkkä kiitos ja opiskelijan helpotus riittävät palkkioksi tavaran löytymisestä, mutta joskus hän on saanut vaivanpalkaksi esimerkiksi suklaalevyn.
On mahtavaa, että joku jaksaa nähdä niin paljon vaivaa auttaakseen muita. Kiitos Ari!
Teksti ja kuvat Sohvi Knuuti