OSYKin uusi lukuvuosi on täydessä vauhdissa, ja olemme jo toisessa periodissa. Opiskelijat ovat päässeet kunnolla kiinni opintoihinsa, ja uudet opiskelijat ovat totutelleet lukioarkeen. Päätimme kysyä ensimmäisen vuoden opiskelijoilta mietteitä lukion alusta.

Milja Joensuu, 25B:
Mitä lukion alku on merkinnyt sinulle?
Lukio on merkinnyt minulle uutta alkua ja uusia ihmisiä. OSYKin yhteishenki ja avoin ilmapiiri on antanut sille hyvän pohjan. Ihmiset ovat innokkaita tutustumaan toisiinsa, mikä on ollut tosi ihanaa.
Seela Jokinen, 25B:
Miten lukio eronnut peruskoulusta?
Opiskelu on aiempaa itsenäisempää ja joustavaa, mistä olen pitänyt. Opinnot tosin vaativat enemmän vaivannäköä ja koulutehtäviin kuluu aikaa. Itselläni myös koulumatkan pituus on pidentynyt aiemmasta.
Olga Nissilä 25D:
Mikä on parasta lukiossa?
Sanoisin ehkä oma vastuu. Vastuu tuo vapautta: jos mokaan, kenen syy se on? Syyttävä sormi osoittaa minua.
Missä vietät välituntia?
Riippuu siitä, missä on tilaa. Nyt syksyllä olemme olleet pihalla, menneet puistoon tai laiturille. Monesti olemme seuraavan oppitunnin edessä odottamassa tuntia.
Erin Tikkala 25F:
Mitkä ajatukset päättöviikosta?
Ajattelin sen olevan paljon pahempi! Oli kivaa, kun oli lyhemmät päivät; monesti saatoin lähteä jo kahdeltatoista kotiin. Pelkäsin, miten osaan tehdä kokeita tietokoneella, mutta ei se ollutkaan yhtään paha.
Keskustelimme opiskelijoiden suosikkiasioista koulussamme. Esille nousivat erityisesti opettajat ja muut opiskelijat, kattava kurssivalikoima sekä upea rakennus. Esille tuli myös se, että OSYK tuntuu olevan Oulun lukioista henkiseltä iältään kypsin, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Kysyimme myös haastateltavien suosikki Jodel-kanavia sekä mielipidettä ylä- ja alaruokaloista. Jodelissa suosikeiksi nousivat sykbongaukset ja osykihastukset saivat myös maininnan. Enemmistö haastateltavista valitsisi alaruokalan perustellen mielipiteensä sen rauhallisuudella ja tietynlaisella kodikkuudella.
Teksti Aamu Jokinen ja Sanni Törmänen
Kuva Minna Korpierkki