Elle Tolonen elää kirja kädessä

Lukiomme toisen vuoden opiskelija Elle Tolosta voisi kutsua kansankielellä himolukijaksi. Tolonen on viihtynyt kirja kädessä yläluokilta lähtien. Kirja ei ole tippunut Tolosen käsistä lukiovuosinakaan, vaan lukuharrastus on osa elämää. Tämän vuoden aikana Tolonen osallistui toisen asteen Nuori Aleksis -lukuraatiin, joka valitsee parhaan edellisvuonna ilmestyneen kotimaisen kaunokirjallisen teoksen.

Esiraadin 36 lukiolaista eri puolelta Suomea perehtyi viime vuonna ilmestyneisiin kotimaisiin kaunokirjallisiin teoksiin omien mieltymystensä mukaan. Esiraadin viisi parasta lukijaa muodostivat loppuraadin, joka valitsi toisen asteen Nuori Aleksis -palkinnon saajan. Kaikki loppuraatilaiset lukivat vähintään 33 kirjaa. Tolonen oli loppuraadin ahkerin lukija ja luki 87 teosta. Loppuraati jakoi palkinnon Oona Pohjolaiselle romaanista Äkkimakea Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 25.10.2025.

Tolonen kertoo, että hän ei ole syntynyt kirja kädessä vaan yläluokkien alussa inhosi lukemista. Pohjankartanon koulun musiikkiluokilla moni luokkakavereista luki välitunneilla ja vapaa-ajallaan, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja kirjaston väki vinkkailivat hyviä kirjoja, joten ympäristö sai myös Tolosen tarttumaan kirjoihin. Hän muistelee, että Meredith Russon teos Tyttösi sun teki vaikutuksen aikoinaan.

Tolonen luki 87 teosta puolen vuoden aikana ja pitää kokemusta lukijaraadissa olemisesta hyödyllisenä. ”Se opetti vastuullisuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja perustelutaitoja”, hän sanoo. Tolonen lisää, että lukemisessa parasta on se, että se vie lukijan muihin maailmoihin. Lukemisen vaikutuksen hän huomaa myös laajentuneessa sanavarastossaan ja äidinkielen ja kirjallisuuden arvosanoissa. Suosikkigenrekseen Tolonen mainitsee jännityskirjallisuuden, jonka rinnalle on nousemassa kauhu. Viime aikoina hän on lukenut Mirella Mäkilän Tampereelle sijoittuvia kirjoja, jotka tuovat huumorillaan keveyttä arkeen.

Teksti ja kuva Minna Korpierkki

Spread the love