OSYKin opettajat ovat tänäkin lukuvuonna osallistuneet Erasmus+ -koulutuksiin. Erityisopettajamme Marjo Mattila vietti toukokuun alussa viikon Roomassa ja piti siellä matkapäiväkirjaa viikostaan. Hypätään Marjon matkaan!
”When Lord closes the door, somewhere he opens a window” – 21. vuosisadan taitoja ja vuorovaikutuksen intensiteettiä toukokuisessa Roomassa
Kirjoittelen työviikon jälkeisenä perjantai-iltana pikkuruisessa huoneessa, jonka osoite on Via Sistina 113. Paikka on sisarten ylläpitämä luostari, Instituto Immacolata Concezione Nostra Signora di Lourdes. Avaamastani ikkunasta näen kellotornin. Pääskyset kirkuvat. Mutta yöllä täällä on täysin hiljaista, keskellä Roomaa. Ovet suljetaan kello 23.30 kesäaikaan (senza eccezione), joten tuolloin on oltava sisällä ja levossa. Aamiaisella minulle on katettu oma pöytä valmiiksi.
Toin reppuni tänne torstaina aamulla varhain ennen työpäivää. Ovi avattiin, passia vilkaistiin ja jätin kamppeeni sisäpihan käytävälle, koska huone ei ollut vielä valmis. Tämä on jo toinen luostarimajoitukseni Roomassa, ja siis viimeinen neljästä erilaisesta tämän reissun yösijasta. Vaihtamalla paranee, tai ainakin muuttuu. Minusta on kiva tutustua kaupungin eri kulmakuntiin. Kun nukkuu yönsä jossain, niin siellä on, eikä käväise vain. Silloin voi nähdä illan ja aamun tunnelmat.
Tulin Rooman kevääseen osallistumaan Erasmus+ -koulutukseen. Useista kiinnostavista kurssivaihtoehdoista oli vaikea valita. Päädyin kurssiin nimeltä ”Emotional Intelligence Tools to Understand and React to Trauma”. Siis työkaluja. Trauma-sanan etymologia on kreikan kielessä ja se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan haavaa. Tästä toteamuksesta lähdimme rakentamaan viikon työskentelyä. Kurssikaverini olivat Hollannista, Unkarista, Suomesta, Liettuasta ja Ranskasta Reunionin saarelta. Ryhmämme oli monialainen: pelastajakoulutuksen psykologista varhaiskasvatuksen pienimpien lasten erityisohjaajaan. Opimme toisiltamme. Pystyimme keskusteluissa jakamaan asiantuntijuutta, oikaisemaan toistemme käsityksiä, pohtimaan ja täsmentämään käyttämäämme terminologiaa ja pohtimaan oman äidinkielen merkitystä tunnetilojen ja tuntemusten sanoittamisen välineenä. Ja sitä, miten voi toimia, kun sanoja ei enää ole. Suomessa puhumme arkikielessä tunteista, emme emotioista. Mutta lumelle meillä on sanoja.
Kokeilimme päivien aikana helposti toteutettavia työskentelytapoja, jotka ovat käyttökelpoisia, kun omassa opetustyössä harjoitellaan rentoutumista, keskittymistä ja yhteistoimintaa. Ne ovat jokaiselle opittavissa olevia taitoja ja kehittyvät harjoittelun myötä. Teoreettiset lähestymistavat olivat monipuolisia. Itselleni entuudestaan tuttuihin asioihin sain ryhmämme erilaisista kulttuurisista lähestymistavoista käsin uutta ajattelua.
Kurssin järjestäjänä toimi Europass Teacher Akademy. Opiskelupaikkamme sijainti oli aivan Piazza Venezian läheisyydessä, ja tilat tukivat intensiivistä työskentelyämme. Kun vietimme päivät Rooman sydämessä keskustellen ikiaikaisista ja ajankohtaisista teemoista tuntui, kuin muu maailma olisi kadonnut ympäriltä. Opettajamme Olga haastoi meitä alusta alkaen vuorovaikutukseen, luottamuksellisessa ilmapiirissä tapahtuvaan ajatusten jakamiseen ja keskusteluun. Jokainen meistä joutui tekemään kovaa ajatustyötä, kun keskusteluissa käytettävä kieli ei ollut kenellekään oma äidinkieli, tunteiden ja sydämen kieli. Ihana päivittäinen jäätelötauko naapurikorttelin Via Nazionalella (The Gelatist) oli paikallaan. Italialainen jäätelö on taivaallista!
Viikolla en halunnut enkä jaksanut mennä museoihin, vaan kävelin pitkiä matkoja ympäri kaupunkia. Pelkkä käveleminen Roomassa aiheuttaa minulle stendahlin oireita (katso Anna Kortelainen, 2009, Hurmio). Kävelijälle Rooma antaa niin paljon, sillä tämä kaupunki on täynnä merkityksellisiä paikkoja, jotka voi kokea ilman jonoja ja pääsymaksuja, ihan vain kaupunkiverolla, joka on maksettava, kun täällä yöpyy. Välillä on helppo piipahtaa avoimiin kirkkoihin lepuuttamaan jalkojaan. Kirkkorakennuksissa on loistava akustiikka ja usein korkeatasoisia ilmaiskonsertteja. Lauantaina on museopäiväni ja illalla aion vielä suunnistaa Vatikaanin laitamille kuuntelemaan Verdiä.
”I feel, therefore I am” (Amit Abraham)
Teksti ja kuvat Marjo Mattila