Tämän kevään äidinkielen ja kirjallisuuden kirjoitustaidon ylioppilaskokeessa Aino Revon teksti saavutti lukiomme korkeimmat pisteet. Kokeen aiheet liittyivät onnellisuuteen.
Onnellisuuden asiantuntijat
Jos minulla olisi mahdollisuus matkustaa ajassa satoja vuosia taakse päin, matkustaisin myöhäisen keskiajan Eurooppaan ja kysyisin Katariina Sienalaiselta, oliko hän onnellinen. Hänet tunnetaan katolisena naisena, joka eli poikkeuksellisen askeettista elämää suhteellisen suopeista ulkoisista olosuhteistaan huolimatta. Hän oli yksi aikansa naisista, joiden elämää määritti ”anorexia mirabilis” – surullinen ilmiö, joka tunnetaan myös ”pyhänä anoreksiana”. Sienalainen paastosi päästäkseen lähemmäs Jeesuksen kokemia kärsimyksiä, mikä lopulta johti hänen nääntymiseensä hengiltä 33-vuotiaana. Sienalaisen tarina on traaginen ja murheellinen, mutta omana aikanaan hänen elämäntapansa herätti kunnioitusta. Lukuisten muiden samasta syystä henkensä menettäneiden tapaan hänet julistettiin kuolemansa jälkeen pyhimykseksi. Ajassa muuttuvat käsitykset eivät ole ainoa seikka, joka vie kysymyksen Sienalaisen elämän laadusta kauas yksiselitteisestä, vaan myös Sienalaisen oma kokemus elämästään tuo painonsa vaa’alle.
Erilaiset käsitykset tavoiteltavasta elämästä ja onnellisuudesta luovat värikkään kaanonin, jonka toistensa kanssa ristiriitaiset osaset kilpailevat ihmiskunnan huomiosta ja paikasta maailmassa. Käsitys, jota toinen pitää itsestäänselvänä, on toiselle itsestäänselvän helppo kyseenalaistaa. Itselleni täysin älyttömänä näyttäytyy esimerkiksi Platonin näkemys ihanteellisesta valtiosta, joka takaisi jokaiselle oman olemuksen kanssa sopusointuisen paikan yhteiskunnassa ja näin myös onnellisen elämän. Järkisielun hallitsemat yksilöt soveltuisivat johtamaan ja tekemään päätöksiä, tahtosielun hallitsemat sopisivat sotilaiksi ja suurin, halusielun hallitsema massa kuuluisi alimpaan, työläisten ja orjien luokkaan. Platonin mukaan ihmiset olisivat onnellisia yhteiskunnassa, jossa orjuus olisi sallittua ja jossa lapset erotettaisiin syntymän jälkeen perheistään.
Raamit Platonin ihanneyhteiskunnalle syntyvät hänen filosofiastaan, jonka muun muassa hänen metafysiikkansa ja hänen käsityksensä ihmisen sielusta muodostavat. Samalla tavalla syntyvät myös muut onnellisuuden näkökulmat. Tätä ilmentää esimerkiksi Mielen Ihmeet -blogissa julkaistu artikkeli ”Kuuden kuuluisan filosofin määritelmät onnellisuudesta”. Artikkelissa esitellyt tunnettujen filosofien määritelmät toimivat hyvin toistensa vertailupintana. Siinä missä Aristoteles korostaa ihmisestä itsestään lähtevän, hyveellisyyden kautta saavutetun eudaimonisen elämäntavan merkitystä, painottaa Nietzsche olosuhteiden ja hyvinvoinnin luomaa onnellisuuden väliaikaisuutta. Aivan kuten Katariina Sienalaisen elämä, ovat myös viisaina, itsenäisinä ajattelijoina pidettyjen nimellisten filosofien ajatukset paitsi heidän yksilöllisten elämien lähtökohtien, myös heitä ympäröivien yhteiskuntien muovaamia.
Objektiivisesti vakuuttavan määritelmän antaminen onnellisuudelle näyttää siis päättymättömältä projektilta. Nykypäivänä objektiivisia ja päteviä vastauksia etsiskelevillä ihmettelijöillä on kuitenkin käytössään tiede – väline, jolla valtava osa nykymaailman normeista ja ihanteista nikkaroidaan. Nykyään vallitsevasta, psykologisesta näkökulmasta kertoo Irene Anderssonin Kemia-lehdessä julkaisema artikkeli ”Onnellisen elämän resepti” (2018). Andersson kirjoittaa muun muassa aivojen välittäjäainetoiminnasta: dopamiini motivoi, serotoniinia syntyy iloisista ajatuksista ja oksitosiini ja endorfiini liittyvät läheisiin ihmissuhteisiin. Artikkelin mukaan onnellisuus on masennuksen vastakohta, joka syntyy, kun elämäntavat ja ympäristö pitävät aivojen kemian tasapainossa. Tällöin ihminen nauttii pitkäaikaisesta, tyytyväisyyden ja voimakkaan elämänilon välillä tanssivasta olosta.
Aivojen kemiaan vetoaminen vakuuttaa, sillä se tarjoaa onnellisuuden kysymykseen universaalin, ajattoman ja pätevästi perustellun näkökulman. Järkeenkäypyydestään huolimatta näkökulma on kuitenkin vain yksi muiden joukossa. Pöydälle on ensimmäisenä nostettava mielenterveysongelmien poissaolon pitäminen onnellisuutena. Kroonisesta, vaikeasti hoidettavasta masennuksesta kärsivä yksilö voi löytää onnellisen ja merkityksellisen elämän aineksia esimerkiksi altruismista tai luonnon kauneudesta. Unohtamatta mielenterveysongelmien hoitoa ja vähättelemättä sairastuneen mielen tuomaa tuskaa, voi kroonisesti sairastuneen mielen kanssa oppia elämään samalla tavalla, kuin myös vaikkapa kroonisesti sairastuneen kehon.
Ajatus pitkäaikaisen tyytyväisyyden ja ilon tavoittelusta vaikuttaa erikoiselta myös siksi, että onnellisuus on suhteellinen käsite, joka tarvitsee vastakohtansa säilyttääkseen merkityksensä. Tätä havainnollistaa ajatuskoe mielihyväkoneesta, joka toisi käyttäjälleen päättymättömän, ulkoisista olosuhteista riippumattoman hyvän olon tunteen. Epäonnen poissa ollessa lähtökohtaa onnellisuuden määrittelylle ei ole lainkaan olemassa, minkä vuoksi voidaan ajatella, että onnelliseen elämään kuuluu tyytyväisyyden lisäksi myös vaikeudet ja kärsimys. Artikkelin näkemystä onnellisuudesta haastavat myös erot yksilöiden välillä. Psykologisissa tutkimuksissa esitetty voikukka-orkidea-hypoteesi jakaa ihmiset janalle, jonka toisessa päässä ovat ympäristöön ja sen muutoksiin herkästi reagoivat orkideat ja toisessa päässä tilanteesta kuin tilanteesta selviytyvät voikukat. Orkideat eivät usein saa nauttia samanlaisesta tyyneydestä kuin voikukat, mutta toisaalta kannustavinkaan ympäristöltä saatu palaute ei välttämättä motivoi voikukkaa yhtä myönteisiin tuloksiin, kuin orkideaa.
Puolueettomuutta tavoittelevan tieteen kehityksestä huolimatta ei voida olettaa, että onnellisuuden nykyaikaisilla määritelmillä ei olisi mitään tekemistä erilaisten seurausten tai päämäärien kanssa. Mielen Ihmeet -sivun artikkelissa kuuden filosofin joukkoon kuuluu slovenialainen Slavov Žižek, jonka mukaan onnellisuus on kuluttamaan kannustavien kapitalististen arvojen tuotetta. Vaikka ajatus vaikuttaa ensinäkemältä radikaalilta, sisältää se jyvän, jota ei kuuluisi jättää täysin pureskelematta. Markkinoinnin tavoitteena on saada ihmiset uskomaan, että he todella tarvitsevat sen, mitä heille yritetään myydä. Siksi on tehokasta luoda mielikuvia, jotka vetoavat onnellisuuteen. Tuloksena on kapitalistinen yhteiskunta, jossa ihmiset ovat aina vailla jotain, joka toisi onnea tai paremman aseman. Tullakseen onnellisemmaksi ihminen, joka ei ymmärrä teknologiasta tai muodista mitään, tarvitsee elämäänsä uusimpaa teknologiaa hyödyntävän kännykän tai kaupan trendikkäimmät kengät. Vaikka pidämme valtavan määrän tietoa saavuttanutta ihmiskuntaa viisaampana, olemme edelleen aikamme arvojen, normien ja ihanteiden lapsia.
Onnellisuus ei ole kimpale, jonka voisi vain etsimällä löytää jostain. Se on abstrakti, moniulotteinen käsite, jota on aina haeskeltu niin yksilöiden elämistä kuin myös koko ihmiskunnan aikajanalta. Onnellisuudelle ei siis voida antaa täydellistä ja pitävää, objektiivista määritelmää. Katariina Sienalaisen lyhyen elämän paras asiantuntija oli Sienalainen itse, samoin kuin kaikki muut ovat oman onnensa asiantuntijoita. Ehkä onnellisuus itsessään ei edes ole asia, jonka saavuttaminen olisi jokaiselle välttämätöntä, vaan jo pelkästään halu ymmärtää ja tavoitella sitä tarjoaa elämälle suuntaa ja merkitystä.
Aino Repo